Digitaalinen vaalivoitto

Yksi ensimmäisistä mainontaan liittyvistä muistoistani sijoittuu eduskuntavaalien alle. Koulun edessä olevalle joutomaalle kyhättiin keskelle loskapenkkaa metallirakennelma, johon ilmestyi kasvogalleria enemmän tai vähemmän samannäköisistä ihmisistä. Yleensä kesti muutaman yön, ennen kuin joku oli käynyt tussaamassa ja repimässä mainokset.

Neljännesvuosisata on kulunut ja maailma on muuttunut. Samoin vaalimainonta. Helsingin Sanomat uutisoi taannoin puolueiden vaalibudjeteista, jotka tuntuvat painottuvan entistä enemmän verkkoon. ”Painopiste siirtyy perinteisestä lehti- ja tv-mainonnasta jonkin verran uusiin some-välineisiin”, sanottiin keskustalta, demarit taas panostavat ehdokkaiden "tunnettuuden lisäämiseen sekä paperin että internetin kautta”.

On mielenkiintoista nähdä, millaisia mainostekoja vaalien alla nähdään. Kummitteleeko vanhan vaalimainonnan haamu edelleen myös digissä vai uskaltavatko puolueet tehdä digitaaliseen ympäristöön istuvia reklaameja ja markkinointitekoja?

Some ei yksin äänikuningasta tee

Yksittäisten ehdokkaiden kohdalla digipanostukset näkyvät etenkin sosiaalisessa mediassa. Twitteriä käyttävien kansanedustajaehdokkaiden määrä on yli tuplaantunut viime vaaleista, kertoo @FinlandInc.

Tuoreen Twiittien politiikkaa -tutkimuksen mukaan Twitterissä pyörivät ahkerimmin politiikasta elantonsa saavat – jotka seuraavat toisia poliitikkoja. Mahdollisuuksia olisi kuitenkin rakentaa laajempiakin yleisöjä.

Vahva somepresenssi ennen vaalikampanjan käynnistymistä tietää ainakin jossain mielessä kaulaa niihin, jotka vasta opettelevat sosiaalisen median saloja ja rakentavat yleisöään. Keskustelu ja ajatustenvaihto kun vaativat vastapoolia, jota ilman sosiaalinen media typistyy yksisuuntaiseksi tiedottamiseksi ja vaalikiertueen asemapaikkojen luetteloimiseksi.

Fiksu ehdokas kertoo mielipiteitään, kysyy muilta, ehkä haastaa kanssaehdokkaitaan, avaa kenties myös persoonaansa. Unohtaa ei myöskään sovi niitä vaalitiimiläisiä ja kannatusjoukkoja, jotka jakavat flyereita ja kohmeisia Marianneja pitkin toreja. Jos someviestisi ei puhuttele edes heitä, miten voi odottaa sen puhuttelevan niitä, jotka eivät valmiiksi suhtaudu ehdokkaaseen ja tämän asiaan myötämielisesti?

Tietenkään some ei yksin tee ketään autuaaksi, eikä pelkällä Facebook-mainonnalla tulla äänikuninkaaksi. Jos ja kun sosiaalisessa mediassa kuitenkin halutaan olla, kannattaa käyttää tovi oman kulmansa etsimiseen. Jos kanavien ominaispiirteet eivät ole hallussa eikä viestinnän strategia kirkkaana mielessä (jos sellaista alun perinkään somen osalta on), tulee someoleilusta helposti soheltamista.

Pahinta jälkeä syntyy, kun somessa ollaan vain koska pitää. Videot ovat tehokas viestinnän väline, mutta olisi hyvä muistaa laittaa videolle tai sen oheen myös ehdokkaan nimi, puolue ja vaalipiiri, ennen kuin painaa YouTuben julkaisupainiketta, kuten kävi erään ehdokkaan. (Suosittelen lämpimästi Facebookin Suomen karuimmat vaalivideot -ryhmää, niin hykertelyn kuin muilta oppimisen hengessä.)

Moni ehdokas panostaa someen vaalien alla, mutta entä sen jälkeen? Hiljeneekö Twitter ”Kiitos kaikille minua äänestäneille” -viestin jälkeen, kuihtuuko Facebook-päivitysten virta olemattomiin? Etenkin sisään päässeille edustajille soisi tarmoa pysytellä somessa myös vaalien jälkeen. Tienvarsitellingin yleisö katoaa siivousryhmän käytyä paikalla, mutta someen houkuteltujen seuraajien kanssa keskustelua voi jatkaa läpi vaalikauden.

Ps. Kannattaa katsoa nämä mielenkiintoiset esitykset eilisestä Twiittien politiikkaa -seminaarista:
Poliittisen viestinnän sisäpiirit Twitterissä
Visertämällä valtaan? Eu-vaalit 2015 ja Twitter

(kuva: Garreth Heath, CC BY 2.0)