Icon
Totaalinen turhautuminen kannustaa teknologian ja datan tehokkaaseen hyödyntämiseen Blogi

Totaalinen turhautuminen kannustaa teknologian ja datan tehokkaaseen hyödyntämiseen

24.01.2020 | Heini Nuutinen, Dagmar

Miksi turhautuminen on tärkeää?

Aikana, jona positiivinen ajattelu on ottanut entistä suurempaa jalansijaa, on tärkeää arvostaa myös turhautumista. Arjen haasteet ja strategisen tason tavoitteet antavat yhdessä syötettä markkinoinnin työkaluhankinnoille ja datan hyödyntämiselle. Teknologisten ratkaisujen ei ole järkevää jäädä tiimityön ulkopuolelle, vaan niiden tulisi nousta ”uusiksi” tiimiläisiksi, jotka voivat suorittaa arjen työtehtäviä.

Jos työkalut jäävät normaalien prosessien ulkopuolelle, eivät ne saa luonnostaan syötteitä arjen ongelmista ratkaistavakseen. Turhautuminen töitä tehdessä on siis hyväksi. Kun jokin asia ärsyttää rutiineissa, onkin hyvä tarkastaa, olisiko tehtävää järkevää automatisoida kokonaan tai osittain taikka helpottaa hyödyntämällä työkaluja.

Miten muuttaa turhautuminen voimavaraksi?

Kerää muutkin mukaan turhautumaan. Ei lähtökohtaisesti kuulosta erityisen järkevältä, mutta rakenteellisessa keskustelussa tämäkin on hedelmällistä. Saatat jopa huomata, että kaverilla siinä viereisessä kuutiossa on aivan sama ongelma.

Pelkkä turhautuminen ei automaattisesti johda strategiseen tai systemaattiseen kehittämiseen. Niinpä on aivan ensiarvoisen tärkeää, että tiimillä on metodit ja prosessit kunnossa. Niiden avulla ongelmat saadaan avattua koko tiimille kehittävässä hengessä ja ideoitua sekä priorisoitua niihin liiketoimintaa parantavat ratkaisut.

Argh – miten teen tämän käytännössä?

Tässä alla karkea prosessikuvaus minisprintistä, jolla pääset nopeasti asian ytimeen ja etenemään ratkaisuun saakka. Prosessissa ongelmista ja ratkaisuista tehdään yhteisiä, jolloin kaikki ovat sitoutuneita tavoitteisiin ja projektin onnistumiseen. Tämän prosessin jälkeen myös tuotantotiimin on helpompi toteuttaa ratkaisu, koska se on avattu ongelmatasosta lähtien. Ongelman ja ratkaisun hyvä määrittely helpottaa teknisen ratkaisun löytämistä, koska tiimin on huomattavasti näppärämpää miettiä mitä dataa ja työkaluja toteutus vaatii.

Happy sprinting!

Blogitekstin on kirjoittanut Dagmarin markkinoinnin kehityskonsultti Heini Nuutinen, joka on myös IAB:n markkinointiteknologian työryhmässä.

blogidigimarkkinointiiabfinlandpodcastsisältömarkkinointidatajäsenetteknologiaSosiaalinen mediajäsenesittelyIAB Finlandmarko siltalaIABloginatiivimainontaDingle

22.05.2026

Jäsenesittelyssä: MARK

Tässä blogisarjassa tutustumme IAB Finlandin uusiin jäseniin hieman paremmin: nyt esittelyvuorossa on yhteistyökumppanimme MARK, ja haastattelukysymyksiimme vastaa toimitusjohtaja Sanna Laakkio.

lue lisää

24.04.2026

Jäsenesittelyssä: Lidl Suomi

Tässä blogisarjassa tutustumme IAB Finlandin uusiin jäseniin hieman paremmin: nyt esittelyvuorossa on Lidl Suomi ja haastattelukysymyksiimme vastasi Hanna Halmela.

lue lisää

10.04.2026

Jäsenesittelyssä: Cocie AI

Tässä blogisarjassa tutustumme IAB Finlandin uusiin jäseniin hieman paremmin: nyt esittelyvuorossa on Cocie AI ja Ari Salmi

lue lisää

02.04.2026

Jäsenesittelyssä: Tuudo

Tässä blogisarjassa tutustumme IAB Finlandin uusiin jäseniin hieman paremmin: nyt esittelyvuorossa on Tuudo ja Pasi Maronen.

lue lisää