Icon
Podcast ei ole enää vain ääntä – yli puolet kuluttajista katsoo videopodcasteja Ajankohtaista

Podcast ei ole enää vain ääntä – yli puolet kuluttajista katsoo videopodcasteja

07.10.2026

Tiedote

IAB Finlandin Näin suomalainen kuuntelee 2026 -tutkimuksen mukaan 55 prosenttia kuukausittain podcasteja kuluttavista katsoo videopodcasteja. Useimmat heistä myös kuuntelevat podcasteja eli kuuntelu ja katselu täydentävät toisiaan.

Miten suomalainen kuuntelee? Podcast Edition 2026 -audiotutkimus

IAB Finlandin Digitaalisen audion pientyöryhmä selvitti tutkimuksessa suomalaisten audion kulutusta ja syventyi erityisesti podcasteihin. Videon merkitys näkyy myös podcast-palvelujen valinnassa. Mahdollisuutta katsoa ohjelmia videolta piti tärkeänä aiempaa useampi vastaaja.

”Podcast mielletään usein sisällöksi, jota kuunnellaan samalla kun tehdään muuta. Tutkimus osoittaa, että katsomisella on jo merkittävä rooli. Tekijöiden ja mainostajien kannattaa huomioida molemmat tavat kuluttaa podcasteja”, IAB Finlandin toimitusjohtaja Anni Lintula sanoo.

Kiinnostava aihe ja tuttu juontaja vetävät puoleensa

Podcastin valinnassa painaa eniten aihe. Myös kiinnostavat vieraat ja tutut juontajat houkuttelevat seuraamaan ohjelmaa. Tutun juontajan merkitys on kasvanut 16–64-vuotiaiden keskuudessa vuoden 2024 tutkimukseen verrattuna.

Juontajalla on merkitystä myös kaupallisessa sisällössä. Tutkimuksessa juontajan lukemiin mainoksiin suhtauduttiin hieman myönteisemmin kuin muuhun podcastin yhteydessä olevaan mainontaan. Tuttu ääni voi auttaa kaupallista viestiä sopimaan luontevasti osaksi ohjelmaa.

Podcastit kulkevat mukana arjessa. Niitä kuunnellaan kotitöitä tehdessä, liikkeellä ja nukkumaan mennessä. Osa vastaajista kertoi kuuntelevansa niitä jopa saunassa tai suihkussa.

Podcasteja kuuntelee viikoittain puolet 16–74-vuotiaista

16–64-vuotiaiden ikäryhmässä podcastien viikkotavoittavuus on kasvanut vuodesta 2024.

Maksuttomuus on edelleen tärkein podcast-palvelun valintaperuste, mutta lähes joka kolmas kuluttaja maksaa kuukausittain vähintään yhdestä palvelusta. Käytetyimmät palvelut ovat Yle Areena ja YouTuben ilmaisversio.

Lisätietoja tutkimuksesta

Anni Lintula
toimitusjohtaja, IAB Finland
anni.lintula@iab.fi

IAB Finlandin Näin suomalainen kuuntelee 2026 -tutkimuksen toteutti markkinatutkimusyritys Nepa verkkokyselynä 4.–15.6.2026. Tutkimukseen vastasi 1 021 iältään 16–74-vuotiasta suomalaista. Vuoden 2024 vertailut koskevat 16–64-vuotiaita. Podcastien kuuntelu- ja katselutapoja koskevaan kysymykseen vastasivat viimeisen kuukauden aikana podcasteja kuluttaneet. Muihin podcastien syventäviin kysymyksiin vastasivat podcasteja tai radio-ohjelmien tallenteita viimeisen kuuden kuukauden aikana kuluttaneet. Tutkimuksen mahdollistivat IAB Finlandin lisäksi Bauer Media Audio, Podimo, Podspace, Sanoma, Suomen Podcastmedia ja Yle.

markkinaluvutIAB FinlandiabfinlandverkkomainontaIAB Europemediamainontadigimarkkinointikantardigimainonnan määrädigimainontaohjelmallinen ostaminenAdExteknologiamainonnan määräInteract

15.04.2013

IAB Finland vahvistaa rooliaan yleisömittauksen standardoijana ja kehittäjänä Suomessa

IAB Finlandin Näin suomalainen kuuntelee 2026 -tutkimuksen mukaan 55 prosenttia kuukausittain podcasteja kuluttavista katsoo videopodcasteja. Useimmat heistä myös kuuntelevat podcasteja eli kuuntelu ja katselu täydentävät toisiaan.

lue lisää

15.04.2013

IAB:n ja MTL:n ensimmäinen yhteisseminaari keräsi ennätysyleisön

IAB Finlandin Näin suomalainen kuuntelee 2026 -tutkimuksen mukaan 55 prosenttia kuukausittain podcasteja kuluttavista katsoo videopodcasteja. Useimmat heistä myös kuuntelevat podcasteja eli kuuntelu ja katselu täydentävät toisiaan.

lue lisää

30.05.2013

EU:n tietosuoja-asetus ja digimarkkinoinnin sääntely näyttävästi esillä Interact’13-seminaarissa

IAB Finlandin Näin suomalainen kuuntelee 2026 -tutkimuksen mukaan 55 prosenttia kuukausittain podcasteja kuluttavista katsoo videopodcasteja. Useimmat heistä myös kuuntelevat podcasteja eli kuuntelu ja katselu täydentävät toisiaan.

lue lisää

21.08.2013

Verkkomainonnan osuus jo lähes 20 % mediamainonnasta

IAB Finlandin Näin suomalainen kuuntelee 2026 -tutkimuksen mukaan 55 prosenttia kuukausittain podcasteja kuluttavista katsoo videopodcasteja. Useimmat heistä myös kuuntelevat podcasteja eli kuuntelu ja katselu täydentävät toisiaan.

lue lisää

07.10.2026

Podcast ei ole enää vain ääntä – yli puolet kuluttajista katsoo videopodcasteja

IAB Finlandin Näin suomalainen kuuntelee 2026 -tutkimuksen mukaan 55 prosenttia kuukausittain podcasteja kuluttavista katsoo videopodcasteja. Useimmat heistä myös kuuntelevat podcasteja eli kuuntelu ja katselu täydentävät toisiaan.

lue lisää

30.09.2026

Nämä asiat mainostajan kannattaa ymmärtää podcasteista juuri nyt

Audion kulutus kasvaa, ja audiomainonta tarjoaa tehokkaan tavan tavoittaa kuluttajia. Miten suomalainen kuuntelee 2026 - tutkimuksessa syvennyttiin tänä vuonna erityisesti podcastien kulutukseen. Poimimme tuloksista viisi havaintoa, jotka mainostajan kannattaa huomioida.

lue lisää

08.09.2026

Euroopan digimainonnan markkina kasvoi 131 miljardiin euroon – Suomi jäi kasvusta jälkeen

IAB Europen uusi AdEx Benchmark 2025 -raportti osoittaa, että digimainonta jatkoi vahvaa kasvuaan epävarmasta taloustilanteesta huolimatta. Euroopan markkina kasvoi 10,5 prosenttia ja saavutti 131,1 miljardin euron arvon. Suomessa kasvu jäi vain 1,9 prosenttiin.

lue lisää

23.06.2026

Vastaa tutkimukseen: Ohjelmallisen ostamisen nykytila ja trendit 2026

IAB Finland toteuttaa jo viidettä kertaa tutkimuksen ohjelmallisen ostamisen nykytilasta ja trendeistä Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ajankohtainen katsaus ohjelmallisen mainonnan markkinaan ja tunnistaa alan mahdollisuudet, haasteet ja tulevaisuuden suunnat.

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!