Icon
TIEDOTE: IAB Finland vuonna 2020 – painopisteinä vastuullisuus, vaikuttaminen ja tietosuoja Blogit

TIEDOTE: IAB Finland vuonna 2020 – painopisteinä vastuullisuus, vaikuttaminen ja tietosuoja

29.11.2019

IAB Finlandin syyskokouksessa 27.11.2019 esitettiin vuoden 2020 toiminnan painopisteet, tärkeimmät toimenpiteet ja valittiin uusi hallitus. Ensi vuoden painopisteet kiteytyvät kolmeen teeman: vastuullisuus, vaikuttaminen ja tietosuoja.

Vuonna 2020 IAB Finland haluaa olla vastuullisen digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin puolestapuhuja, jakamalla alan parhaita käytäntöjä sekä luomalla markkinaan uusia standardeja. IAB Finland tavoittelee myös entistä näkyvämpää asemaa digitaalisessa mediakentässä, esimerkiksi julkaisujen, tapahtumien ja tutkimusten avulla. Luonnollisesti jäsenten tukeminen ja tiedottaminen tietosuojaan (GDPR, IAB TCF ja ePrivacy) liittyen säilyy yhtenä painopistealueena.

”IAB Finland ry:n hallituksessa on yhdistynyt jo vuosien ajan vahva osaaminen toimialan eri puolilta, ja vuoden 2020 hallitus jatkaa niin ikään erinomaisella kokoonpanolla. Ensi vuoden painopisteemme ovat kaikki tärkeitä ja palvelevat meidän jäsenistöä. Hallituksen laaja-alainen osaaminen toimialan näköalapaikoilta tarjoaa hyvän pohjan IAB Finlandin toiminnan kehittämiseen tulevan vuoden aikana”, kommentoi IAB Finlandin hallituksen puheenjohtaja Petri Kokkonen.

IAB Finlandin työryhmätoiminta jatkaa rakenteeltaan entisellään, mutta Viewability -työryhmän fokus laajenee digimarkkinan trendejä mukaillen Mainonnan laatu -työryhmäksi.

IAB Finlandin työryhmät 2020:

  • Tietosuoja (pj Anna Paimela, Iconics Oy)
  • Markkinointiteknologia (Pj Eliisa Puikkonen, Elisa Oyj)
  • Mainonnan laatu (pj Janne Muhonen, Alma Media Oyj)
  • Ohjelmallinen ostaminen (pj Aki Snellman, DoubleVerify)
  • Sisältömarkkinointi (pj Elli Mäkilä, Storybound Oy)
  • Videomainonta (pj Aki Ronkainen, Otavamedia Oy)
  • Digitaalinen audio (pj Sini Kervinen, Bauer Media)
  • Digitaalinen ulkomainonta (pj Janne Lohvansuu, Doohlabs Oy) 

IAB Finland ry:n hallitus 2020

2020 hallituksessa jatkavat
Veikkaus Oy, Eetu Paloheimo
Kotipizza Group Oyj, Johanna Kuosmanen
Relevant Digital Oy, Petri Kokkonen
Eversheds Asianajotoimisto Oy, Mari Rusi
IPG Mediabrands Oy, Christopher Fernandez

Vuosille 2020 ja 2021 valittiin
Alma Media Oyj, Johanna Vartiainen
Sanoma Oyj, Jaakko Kuivalainen
SOK Media, Hannaleena Koskinen
Keskisuomalainen Oyj, Maija Syyrakki
GroupM Finland Oy, Timo Petänen
Dagmar Oy, Antti Kallio
DoubleVerify, Aki Snellman (vuosi 2020)

Uuden hallituksen toimintakausi alkaa 1.1.2020 ja hallitus valitsee puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajana vuoden ensimmäisessä kokouksessa.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Pasi Raassina
toiminnanjohtaja
IAB Finland
040 575 3726 / pasi.raassina@iab.fi

Petri Kokkonen
Hallituksen puheenjohtaja
040 833 5077 / petri.kokkonen@relevant.fi

IAB Finland on digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin tulevaisuutta kehittävä yhteisö, joka tarjoaa koulutusta, kohtaamisia sekä puolueetonta asiantuntijatietoa. IAB Finland on osa kansainvälistä 27 Euroopan maan muodostamaan IAB Europe -yhteisöä.
www.iab.fi
www.iabeurope.eu

09.12.2019

Mihin käyttää kolmannen osapuolen dataa

Omasta datasta puhutaan paljon ja syystäkin, koska sitä hyödyntäen omaa markkinointia voidaan monin tavoin tehostaa jo pienillä teoilla. Kolmannen osapuolen datan käytössä sen sijaan päädytään usein keskustelemaan lähinnä mainonnan kohdentamisesta.

lue lisää

05.12.2019

Markkinoinnin ammattilainen, näin autat asiakastasi ymmärtämään sisältömarkkinointia

Oikein ajoitettu ja kohdennettu sisältömarkkinointi saa lukijan viettämään brändin parissa aikaa parhaimmillaan moninkertaisesti.

lue lisää

25.11.2019

Asiakasarvo on kaiken keskiössä

Liiketoimintamalli tulkitaan yrityksissä eri tavoin. Edistyneimmät kuvaavat sitä Business Model Canvaksen avulla.

lue lisää

14.11.2019

Johdetaanko digimarkkinointia ja liiketoimintaa tiedolla – vai datalla?

Onko jo toteutuneiden tekemisten tarkastelu riittävä keino kehittää toimintoja ja saadaanko siitä riittävästi oikeanlaista polttoainetta liiketoiminnan johtamiseen?

lue lisää