Icon
Verkkomainontaan panostetaan jo televisiota enemmän Ajankohtaista

Verkkomainontaan panostetaan jo televisiota enemmän

29.10.2014

Lehdistötiedote 29.10.2014
Julkaisuvapaa

Verkkomainontaan panostetaan jo televisiota enemmän

Verkkomainonnan panostukset olivat tukevasti plussalla kolmannella vuosineljänneksellä. Verkon markkinaosuus oli 24 prosenttia kaikista mainospanostuksista, ensimmäistä kertaa televisiota enemmän.


Verkkomainontaan panostettiin Suomessa 57,4 miljoonaa euroa vuoden 2014 kolmannella kvartaalilla. Kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan oli kymmenen prosenttia.

Verkkomainonnan markkinaosuus mainospanostuksista kolmannella vuosineljänneksellä oli 24 prosenttia eli toiseksi eniten heti sanomalehtimainonnan jälkeen. Ensimmäistä kertaa television mainospanostukset jäivät verkkomainonnan taakse.

Verkon suurimmat euromäärät (22,6 miljoonaa) panostetaan edelleen display-mainontaan, joka kasvoi lähes 25 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Display-mainonnan kasvua vauhdittavat etenkin mobiili- ja in-stream-videomainonta, siinä missä perinteinen bannerimainonta ei kasva samaa tahtia.

Mobiilimainonta kasvattaa jatkuvasti osuuttaan digitaalisesta mainoskakusta. Sen osuus kolmannen kvartaalin panostuksista oli 3,2 miljoonaa euroa eli 14 prosenttia kaikesta display-mainonnan määrästä. In-stream-videomainonnan panostukset olivat 2,9 miljoonaa euroa eli 13 prosenttia. Mobiilin panostukset ylittivät in-stream-panostukset ensimmäisen kerran toisella kvartaalilla kuluvana vuonna, ja mobiilin odotetaan kurovan kaulaa entisestään vuoden loppua kohden.

Maltillisempaa kasvua kolmannella kvartaalilla tapahtui hakumainonnassa ja sähköisissä hakemistoissa (2,3 %) ja Facebook-mainonnassa (4 %). Aiemmin vahvasti kasvaneen Facebook-mainonnan kasvu näyttää tasaantuvan vuonna 2014.

Lähde: TNS Ad intelligence (display, luokitellut, mediamainonnan panostukset) ja IAB Finland (haku, hakemistot, Facebook)


Digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin etujärjestön IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala uskoo, että verkkomainonta vetää laajojen ja tarkkojen kohderyhmien sekä mainonnan monimuotoisuuden vuoksi.

”Verkkomainonnalla menee hyvin vaikeasta taloustilanteesta huolimatta. Heinäkuu on aina hiljaisempi koko mainonnan saralla, joskin tänä vuonna mobiili- ja in-stream-mainonta kiihdyttivät myös läpi kesän. Vahva kasvu tulee näkymään tuntuvasti koko vuoden luvuissa”, Takala sanoo.

"Digimainonnan kehitys on tällä hetkellä nopeinta video- ja mobiilimainonnassa. On hienoa, että mainostajat ovat yhä kasvavassa määrin lähteneet hyödyntämään mobiilin erinomaista tavoittavuutta, sillä kuluttajat ovat olleet mobiilissa jo pitkään. Tämä näkyy muun muassa mediayhtiöiden portaaleissa, joissa merkittävin käytön kasvu tulee tällä hetkellä juuri mobiililaitteista”, lisää IAB Finlandin puheenjohtaja Henrik Laine.

Lisätiedot:
Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, etunimi.sukunimi(at)iab.fi

IAB Finlandin kvartaalitiedot perustuvat displayn ja luokitellun osalta TNS Ad Intelligencen kuukausiseurantaan. IAB Finland kerää haku-, hakemisto- ja Facebook-mainonnan panostukset kvartaaleittain. Tiedontoimittajina ovat mediatoimistot (Mediatoimisto Happi, Virta Helsinki, Mediatoimisto Voitto, Dagmar, IUM, Aegis Group, Havas Media, GroupM ja Omnicom Media Group) sekä Avaus Consulting, Descom, Klikkicom, Kontaktia, Quru, NetBooster, Opasmedia, Tulos Helsinki, Mainostoimisto Weblandia sekä Fiercer Media. Google Finland ei toimita suoraan hakusanamainonnan tietojaan. Hakusanamainonnan ja Facebook-mainonnan panostusluvut sisältävät estimaattiosuuden, jotta yritysten suoraan ostetun hakumainonnan osuus saadaan mukaan lukuihin. Estimaatti on tehty PäättäjäAtlaksen kyselyn pohjalta.

markkinaluvutiabfinlandIAB FinlandverkkomainontamediamainontaIAB Europedigimarkkinointikantardigimainonnan määräteknologiaohjelmallinen ostaminenAdExdigimainontamainonnan määräInteract

27.02.2026

Digitaalisen ulkomainonnan markkinaestimaatti ylsi 66,8 miljoonaan euroon vuonna 2025 – DOOH-mainonnan kasvu jatkuu vahvana

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän tuoreen arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan arvo Suomessa nousi vuonna 2025 yhteensä 66,8 miljoonaan euroon. Edellisvuoden 61 miljoonaan euroon verrattuna markkina kasvoi noin 9,5 %.

lue lisää

25.02.2026

Retail median kenttä Suomessa – ensimmäinen kokonaiskuva julki

Suomalainen retail median kenttä kasvaa ja kehittyy nopeasti. Markkinaan tulee jatkuvasti uusia toimijoita, verkostoja ja teknologiatoimittajia, mikä kertoo segmentin vahvasta potentiaalista. Nopeasti kehittyvä kenttä on lisännyt tarvetta yhteiselle, koko markkinaa jäsentävälle näkymälle.

lue lisää

16.02.2026

IAB Finland perustaa Sääntely-työryhmän

IAB Finland perustaa uuden Sääntely-työryhmän. Työryhmä kokoaa toimialan yhteen seuraamaan sääntelyn kehitystä, arvioimaan liiketoimintavaikutuksia ja muodostamaan yhteisiä kantoja keskeisiin kysymyksiin.

lue lisää

13.02.2026

IAB Europen webinaari: Keskeiset löydökset Attitudes to Digital Advertising Report -raportista

IAB Europe järjestää webinaarin, jossa käydään läpi tärkeimmät löydökset uudesta Attitudes to Digital Advertising Report -raportista. Tämä raportti tarjoaa ajantasaisen näkymän eurooppalaisen digitaalisen mainonnan markkinaan, sen kasvuun, kanavien eri vaiheisiin ja keskeisiin trendeihin.

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!