Icon
IAB Finlandille uusi hallitus Uutiset ja tiedotteet

IAB Finlandille uusi hallitus

18.03.2014

Lehdistötiedote

18.3.2014

IAB FINLANDILLE UUSI HALLITUS

Digitaalisen markkinoinnin etujärjestö IAB Finlandille valittiin uusi hallitus yhdistyksen vuosikokouksessa 17.3.2014. Monipuolisesti alan eri yrityksiä edustava uusi hallitus asetti tavoitteekseen tukea ja vahvistaa digimarkkinoinnin ekosysteemiä. Digitaalinen mainonta kasvaa Suomessa edelleen kovasti, mutta laahaa muita Pohjoismaita jäljessä.

IAB Finland ry:n uusi hallitus valittiin yhdistyksen vuosikokouksessa maanantaina 17.3.2014. Hallitukseen valittiin kuusi median edustajaa sekä kuusi edustajaa muista digitaalisen markkinoinnin kentän yrityksistä aina mediatoimistosta mainostajan edustajiin.

Sääntömuutoksen myötä hallituskauden pituus muutettiin kaksivuotiseksi niin, että puolet hallituksesta on aina erovuorossa. Uudistuksella halutaan taata hallituksen asettamien tavoitteiden läpivienti. Nyt aloittavasta hallituksesta puolet istuu kaksi vuotta ja puolet yhden.

IAB Finlandin uusi hallitus asetti tavoitteekseen vahvistaa Suomen digitaalisen markkinoinnin ekosysteemiä entisestään sekä aktivoida yrityksiä osallistumaan IAB:n toimintaan. ”Kiinnostus IAB:tä kohtaan on jo nyt merkittävää, ja tapahtumiimme osallistuu vuosittain satoja ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa sekä kehittää omaa digitaalisen markkinoinnin osaamistaan”, sanoo IAB Finlandin uusi puheenjohtaja, MTV Oy:n verkkojohtaja Henrik Laine.

Konkreettisesti uuden hallituksen tavoitteet näkyvät myös entistä tavoitteellisemmassa työryhmätoiminnassa. Digitaalisen markkinoinnin eri teemojen ympärille kerätyt, IAB:n jäsenyritysten edustajien muodostamat työryhmät julkaisevat kevätkaudella kaksi alalle tärkeää ohjeistusta online-videomainonnasta ja big datasta.

”Saimme eilen IAB:n vuosikokouksessa yhdistykselle vahvan ja erittäin asiantuntevan kokoonpanon, jolla aloitamme digitaalisen markkinoinnin merkityksen kasvattamisen. Suomalaisilla yrityksillä on huikea mahdollisuus ottaa tästä kasvusta hyödyt omalle liiketoiminnalleen.Nyt on käärittävä hihat”, sanoo Laine.

IAB Finland ry:n hallitus kaudelle 2014 on seuraava:

Mediajäsenet, 2 vuotta
Henrik Laine, MTV Oy, pj
Jani Savolainen, Mircosoft Oy, vpj
Jarkko Kyttänen, Sanoma Oyj

Mediajäsenet, 1 vuosi
Jukka Leino, Fonecta Enterprise Solutions
Tapani Nenonen, Aller Media Oy/Suomi24
Minna Nissinen, Alma Media Oyj

Muut jäsenet, 2 vuotta
Anne Laakso, Kesko Oyj
Elina Koivumäki, Asianajotoimisto Juridia Bützow Oy
Jani Engberg, RAY

Muut jäsenet, 1 vuosi
Markus Hakala, Activeark JWT Oy
Hanna Länsivuori, Tallink Silja Oy
Antti Kallio, Dagmar

Lisätiedot:
Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, etunimi.sukunimi(at)iab.fi
Henrik Laine, hallituksen puheenjohtaja, IAB Finland ry, 050 567 9121, etunimi.sukunimi(at)mtv.fi

IAB Finland ry on digitaalisen markkinoinnin etujärjestö, jonka jäsenistöön kuuluu yli sata jäsenyritystä. Jäsenyritykset ovat digitaalisia medioita, mainostajia, mediatoimistoja, luovia toimistoja, tutkimuslaitoksia, analytiikkapalvelujen tarjoajia, internet-teknologiaa kehittäviä yrityksiä sekä mainosverkostoja.

31.08.2022

IAB selvitti digitaalisen audiomainonnan määrän Suomessa

IAB Finlandin Digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiaudion kokonaismarkkina Suomessa vuonna 2021 oli noin 5,6 miljoonaa euroa. Arvio digiaudion kokonaismarkkinasta tehtiin nyt ensimmäistä kertaa. IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiulkomainonnan määrä Suomessa vuonna 2021 oli noin 36 miljoonaa euroa. Arvio digitaalisen ulkomainonnan määrästä tehtiin nyt ensimmäistä kertaa.

lue lisää

14.06.2022

Suomessa 36 miljoonaa DOOH-euroa vuonna 2021

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiulkomainonnan määrä Suomessa vuonna 2021 oli noin 36 miljoonaa euroa. Arvio digitaalisen ulkomainonnan määrästä tehtiin nyt ensimmäistä kertaa.

lue lisää

07.06.2022

Interact 2022 terveisinä mm. ympäristövastuu ja kuluttajan käyttäytymisen muutokset

IAB Europen lippulaivatapahtumassa julkaistiin Euroopan digimarkkinan luvut sekä käsiteltiin ajankohtaisia aiheita

lue lisää

27.04.2022

55 % mediamainonnasta digitaalista vuoden ensimmäisellä kvartaalilla

Verkkomainonnan määrä vuoden 2022 ensimmäisellä kvartaalilla oli 161,8 milj. euroa ja reilusti yli puolet (55 %) mediamainonnasta oli digitaalista. Vuoden 2021 ensimmäiseen kvartaaliin verrattuna kaikki suurimmat digimainonnan momentit olivat yli 10 % kasvussa.

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!