
Tiedätkö miten digimainonta vaikuttaa brändiisi?
Digimainonta lohkaisi mediamainonnan kakusta viime vuonna suurimman osan. Verrattuna muihin Pohjoismaihin Suomi kuitenkin laahaa jäljessä tälläkin saralla. Uskon, että suurin osa markkinointialan ihmisistä yhtyy allekirjoittajan näkemykseen siitä, että yksi suurimmista puutteista digitaalisen markkinoinnin osalta on brändivaikutusten todentaminen. Usein digitaalissa kanavissa tehdyn markkinoinnin vaikutusten mittaamisessa ylikorostuu välittömät vaikutukset, eli kuinka moni mainonnalle altistuneista aktivoituu digitaalisissa kanavissa jollain tavoin. Haluamme Sanomalla herätellä keskustelua digimainonnan vaikuttavuudesta ja toteutimme viime vuoden aikana 100 kpl digimainonnan kampanjatutkimuksia yhdessä asiakkaidemme kanssa. Vaikuttavuuden mittaaminen ja sitä kautta yhä vaikuttavamman mainonnan tekeminen vaatii hyvin tiivistä yhteistyötä ja tiedon jakoa mainonnan toteutuksessa olevien eri toimijoiden välillä. On sekä mainostajan että median etu, että alalle on tutkittua tietoa digitaalisen mainonnan vaikuttavuudesta ja siitä, mitkä mainosratkaisut toimivat mainostajan eri tarpeisiin.
Mitä tutkimme ja millaisia löydöksiä saimme?
100 Tutkimusta tehtiin Sanoman verkostossa yhteistyössä ruotsalaisen tutkimustoimisto Inizion kanssa vuoden 2017 aikana. Mittakaavaltaan laajimpiin Pohjoismaissa tehtyihin mainonnan vaikuttavuustutkimuksiin lukeutuvassa tutkimuksessa mitattiin kuluttajan suhdetta brändiin, toisin sanoen kuinka paljon brandlift eli ”brändin arvonnousu” on ollut mainokselle altistumisen vaikutuksesta seuraaviin mittareihin: tunnettuus, preferenssi ja ostoaie. Tutkimuksessa oli mukana 100 erityyppistä mainoskampanjaa, sekä tunnettuja ja ei tunnettuja brändejä, ja tutkimukseen osallistui yli 50 000 suomalaista.
Mitä tutkimuksista sitten kävi ilmi? Keskimäärin tutkimustuloksista oli havaittavissa vahva brandlift arvonnousu mainonnalle altistumisen vaikutuksesta kaikissa brändin KPI-mittareissa. Mielenkiintoista oli huomata, että tässä kohtaa Suomesta saadut tulokset ylittävät vertailuarvot naapurimaissa.
Tutkimuksen kolme päälöydöstä ovat tiivistetysti seuraavat:
1) Digitaalinen mainonta vaikuttaa positiivisesti kaikkiin keskeiseen kolmeen brändimittariin: keskimäärin tunnettuuden kasvuun 6 %-yksikköä, preferenssin vahvistumiseen 5,3 %-yksikköä ja ostoaikeen lisääntymiseen 5,5 %-yksikköä.
2) Kohdennetuilla mainoskampanjoilla on enemmän vaikutusta kuin kohdentamattomilla: brandlift oli keskimäärin 36 % korkeampi kohdennetuissa mainoskampanjoissa. Kohdennetuissa kampanjoissa on ollut joko data-, konteksti- ja/tai geokohdennus. Sanoman verkostossa brandliftiä on saatu sekä konteksti- että datakohdennetuissa kampanjoissa. Verrattuna eurooppalaisiin benchmarkkeihin Sanomalla toimii kumpikin kohdennus, kun eurooppalaisten tutkimusten mukaan kontekstikohdennus toimii yleensä paremmin. Tämän perusteella uskallamme sanoa, että Sanoman datakyvykkyydet ovat erinomaisella tasolla.
3) Kolmas merkittävä löydös oli, että brändikampanjat vaikuttavat myös merkittävästi ostoaikeen nousuun. Lisäksi tulokset vahvistivat jo aiemmista tutkimuksistamme saatua näkemystä siitä, että kampanjan CTR ei korreloi ostoaikeen kasvun kanssa.
Kiinnostaako tutkimus tarkemmin?
Lisätietoja tutkimuksesta löydät täältä. Toivon, että tämä tutkimus nostattaa keskustelua digimainonnan vaikuttavuudesta ja sen mittaamisesta. Tutkitun tiedon avulla pystymme tuomaan mainostajille parhaiten soveltuvia ratkaisuja eri tarpeisiin ja näin ollen tehostamaan digimainonnan vaikutuksia. Tällä tutkimustiedolla on myös suuri arvo mainosratkaisujen kehittämiseen, jotta voimme luoda jatkossakin ratkaisuja, jotka vastaavat asiakkaidemme tarpeisiin myös tulevaisuudessa.
Kirjoittaja Teemu Suominen, Head of Digital & Video, vastaa Sanoma Median digitaalisen mainostuotteistuksen kehityksestä sekä on mukana IAB:n videotyöryhmässä.
IABlogin Facebook kommentit

IAB:n ensimmäiset foorumit teemoista “Tekoäly markkinoinnissa” ja “Markkinoinnin ROI” kokoontuvat keskiviikkona 12.3. ja torstaina 13.3. klo 9:00 - 10:30. Molemmissa foorumeissa käsitellään alkuun työkaluja alla olevalla agendalla,
lue lisää27.02.2025
Hei IAB:n jäsen! Tule mukaan tekoäly ja markkinoinnin ROI -foorumeihin
IAB:n ensimmäiset foorumit teemoista “Tekoäly markkinoinnissa” ja “Markkinoinnin ROI” kokoontuvat keskiviikkona 12.3. ja torstaina 13.3. klo 9:00 - 10:30. Molemmissa foorumeissa käsitellään alkuun työkaluja alla olevalla agendalla,
lue lisää14.02.2025
Digitaalinen ulkomainonta jatkoi vahvaa kasvuaan 2024 – markkinaestimaatti nousi 61 miljoonaan euroon
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa.
lue lisää14.02.2025
Suomessa noin 15 miljoonaa natiivimainoseuroa vuonna 2024
IAB Finlandin sisältömarkkinoinnin työryhmä on julkaissut arvion natiivimainonnan määrästä Suomessa. Vuoden 2024 estimaatti on 14,6 miljoonaa euroa, jossa on laskua vuoteen 2023 verratuna noin 7 %.
lue lisää14.02.2025
Digitaalisen audiomainonnan kasvu jatkui Suomessa myös vuonna 2024
IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiaudiomainonnan markkina vuonna 2024 oli 9,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 markkina-arvio oli 9,3 miljoonaa euroa ja sitä edeltävänä vuonna 2022 7,1 miljoonaa euroa.
lue lisää