Icon
Slushin kotimaa on digi Uutiset & blogi

Slushin kotimaa on digi

20.11.2014 | Lotta Heikkeri

Jos eläisi pelkästään sosiaalisesta mediasta saamiensa tietojen varassa, voisi kuvitella että Suomessa ei ole tapahtunut tällä viikolla mitään muuta kuin Slush.

Samalta melkein tuntui, kun unohtui tapahtuman ajaksi Messukeskuksen uumeniin. ”Täällähän ovat kaikki”, virkkoi eräs tuttava keskeltä tuhansien ihmisten virtaa. Tapahtuma on kasvanut pitkälle pelkästä startupien ja sijoittajien kohtaamispaikasta.

Vaikuttavaa Slushissa on innokas ja vankkumaton luotto digitaalisuuteen. Digiä ei nähdä tuottoja syövänä ja työpaikkoja tappavana mörkönä vaan kasvun ja kansainvälistymisen mahdollistajana. Tällaista asennetta soisi olevan Suomessa enemmänkin.

Varsinaista digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin asiaa Slushissa ei nähty, mutta lopulta se nousi tapahtumassa tärkeään rooliin. Historiallisen puolen miljoonan euron sijoituspotin Slush 100 -pitchauskilpailusta voittanut Enbrite.ly nimittäin erottelee mainosklikkauksia tekevät botit oikeista ihmisistä. Kilpailun voittaja ei ehkä noussut muiden finalistien yläpuolelle mediaseksikkyydellään ja svengaavuudellaan, mutta todellista käyttöarvoa sen tuotteelle on.

Slush on kasvanut hurjasti alkuvuosistaan. Myös tapahtuman yleisökirjo on laajentunut, ja hyvä niin. Kasvuyrittäjien innokasta ja toiveikasta asennetta kaivataan kipeästi myös pidempään pystyssä olleissa ja kooltaan suuremmissa yrityksissä. Jos Slush on onnistunut tartuttamaan asenteestaan jotain myös niihin tapahtuman vieraisiin, jotka eivät ole vasta käynnistämässä bisneksiään, on tapahtuma ollut ehdottomasti seminaaripassien hinnan arvoinen.

Vaellellessani Messukeskuksen lähes tunnistamattomaksi muokattuja halleja oli pakko miettiä, miltä Slushin tulevaisuus näyttää. Jos tapahtuma kasvaa entisestään, myös teemat tulevat monipuolistumaan. Toivottavasti näemme jo ensi vuonna mukana entistä vahvemmin myös markkinoinnin kulmaa. Sitäkin nimittäin tarvitaan, jos mielii päästä pitkälle kasvuyrityksensä kanssa. Ehkä tulevaisuudessa Slush on pohjoisen yrittäjähenkinen vastine South by Southwestille, omaleimainen festivaalihenkinen instituutio.

IABlogin Facebook kommentit

BLOGI
Tekoäly sosiaalisen median markkinoinnissa: Milloin ja miten sen käyttö pitäisi merkitä?

Tekoälystä on tullut markkinoijan oikea ja vasen käsi nopeammin kuin kukaan on osannut ennustaa. Se toimii usein huomaamattomasti taustalla ja auttaa optimoimaan sosiaalisen median kampanjoita. Mutta mitä tapahtuu, kun tekoäly ei ole enää vain apuväline, vaan näkyvä osa mainossisältöjä? Pitääkö tästä kertoa kuluttajille ja jos pitää, niin miten?

lue lisää

04.12.2025

Tekoäly sosiaalisen median markkinoinnissa: Milloin ja miten sen käyttö pitäisi merkitä?

Tekoälystä on tullut markkinoijan oikea ja vasen käsi nopeammin kuin kukaan on osannut ennustaa. Se toimii usein huomaamattomasti taustalla ja auttaa optimoimaan sosiaalisen median kampanjoita. Mutta mitä tapahtuu, kun tekoäly ei ole enää vain apuväline, vaan näkyvä osa mainossisältöjä? Pitääkö tästä kertoa kuluttajille ja jos pitää, niin miten?

lue lisää

20.11.2025

Mediamainonnan määrä laski -0,9 %, verkkomainonnassa hienoista kasvua

Vuoden kolmannella kvartaalilla investoinnit mediamainontaan olivat noin 290 milj. €. Mediamainonnan määrä laski -0,9 % vuoden 2024 vastaavaan aikaan verrattuna. Verkkomainonnan määrä vuoden 2025 kolmannella kvartaalilla oli noin 183 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä nousi 1,4 prosenttia.

lue lisää

19.11.2025

DEI digimarkkinoinnissa – missä Suomi menee?

Suomalaisissa markkinoinnin toimistoissa, julkaisijoilla ja palveluntarjoajilla monimuotoisuuden teemat huomioidaan vaihtelevasti – mutta parhaimmillaan hyvin monipuolisesti. Tämä käy ilmi IAB Finlandin vuonna 2025 toteuttamasta kyselystä, jossa selvitettiin, miten DEI-teemat näkyvät digitaalista markkinointia ostavien, tuottavien ja sen parissa työskentelevien keskuudessa. Kysely toteutettiin anonyymisti IAB:n Vastuullisen digimainonnan työryhmän jäsenten keskuudessa, minkä vuoksi vastaajayritykset edustavat todennäköisesti jo lähtökohtaisesti vastuulliseen toimintaan sitoutuneita toimijoita.

lue lisää

05.11.2025

REKRY: Markkinoinnin asiantuntija - IAB Finland

Oletko digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin asiantuntija, joka haluaa vaikuttaa koko toimialan tulevaisuuteen? Nyt etsimme tiimiimme aikaansaavaa ja luovaa markkinoinnin osaajaa, joka ottaa kokonaisvastuun markkinoinnin suunnittelusta, monikanavaisesta sisällöntuotannosta ja tavoitteellisen markkinoinnin toteutuksesta.

lue lisää