Icon
Automaatiosta lisävauhtia digin kasvuun Markkinaluvut

Automaatiosta lisävauhtia digin kasvuun

04.11.2016

Vuoden 2016 kolmannella kvartaalilla digimainonnan panostukset päätyivät 71,7 miljoonaan euroon ja kasvua kertyi 14,2 % verrattuna edellisvuoden vastaavaan jaksoon.

Kasvuvauhti on hieman kiihtynyt edellisvuodesta ja digimainonta on kuluvan vuoden aikana kasvattanut edelleen markkinaosuuttaan koko mediamainonnasta. Kumulatiivisesti vuoden alusta saakka tarkasteltuna digimainonnan määrä ylsi 230,4 miljoonaan euroon, kasvua oli 12,8 % ja osuus koko mediamainonnasta oli jo lähes 30 %, ollen näin suurin mediaryhmä.

Kolmannen kvartaalin suurimmat kasvajat olivat jo tuttuun tapaan Facebook-, mobiili- ja instream–videomainonta. Myös perinteisen display-mainonnan kehitys on piristynyt kuluneen vuoden aikana. Display-mainonnassa on mukana myös mainosmuotona lisääntyneen natiivimainonnan panostukset.
”Kehitys on jatkunut samansuuntaisena ja koko vuoden ennuste on vahvasti positiivinen”, arvioi IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.
Digitaalisen mainonnan ostotapa on muuttumassa. IAB Finlandin tekemän mittauksen mukaan ohjelmallisesti ostetun display-mainonnan määrä oli ensimmäisen vuosipuoliskon aikana jo 23,8 % koko display-mainonnan määrästä. Kasvua edellisetä vuodesta oli 103 %.


”Kymmenen suomalaista mediayhtiötä lanseerasi hiljattain markkinoille uuden suoraostamisen markkinapaikan, jonka uskotaan vauhdittavan mainosmyyntiä entisestään. Automatisoitu markkinapaikka mahdollistaa mediatoimistoille tehokkaamman työkalun suunnitteluun ja ostamiseen. Samalla myös takuunäyttöisten kampanjoiden varaamiseen liittyvät työvaiheet vähentyvät”, kertoo IAB:n hallituksen puheenjohtaja Sini Kervinen.

IAB Finland kerää haku-, Facebook- sekä YouTube-mainonnan panostukset kvartaaleittain. Tiedontoimittajia ovat mediatoimistot; Mediatoimisto Happi, Virta Helsinki, Mediatoimisto Voitto, Dagmar, IUM, Dentsu Aegis Network, GroupM, ZMG Media Group ja Omnicom Media Group sekä Avaus Marketing, Solteq, Klikkicom, Quru, NetBooster ja Tulos Helsinki. Google Finland ei toimita suoraan hakusanamainonnan tietojaan. Hakusanamainonnan ja Facebook-mainonnan panostusluvut sisältävät estimaattiosuuden, jotta mainostajien suoraan ostaman hakumainonnan osuus saadaan mukaan lukuihin. Estimaatti on tehty PäättäjäAtlaksen kyselyn pohjalta. YouTube-luvut on kerätty toimistoilta.

Lisätietoja antaa Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, etunimi.sukunimi@iab.fi.

31.08.2023

Verkkomainonta koki pienen laskun vuoden 2023 toisella kvartaalilla

Suomen verkkomainonnan määrä saavutti lähes 174 miljoonaa euroa vuoden 2023 toisella kvartaalilla, mikä on noin puolen prosentin lasku edellisvuoteen verrattuna. Digitaalinen mainonta edustaa kuitenkin edelleen 54 % koko maan mediamainonnasta, osoittaen digimainonnan keskeisen roolin mainosmarkkinoilla.

lue lisää

23.05.2023

Verkkomainonta maltillisessa kasvussa

Verkkomainonnan määrä vuoden 2023 ensimmäisellä kvartaalilla oli lähes 168 miljoonaa euroa. Vuoden 2022 ensimmäiseen kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi lähes 3 % ja kaikesta Suomen mediamainonnasta digitaalista on jo 55 %.

lue lisää

06.03.2023

Digitaalinen ulkomainonta 30 % kasvussa vuonna 2022

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiulkomainonnan määrä Suomessa vuonna 2022 oli noin 46,5 miljoonaa euroa. Vuoteen 2021 verrattuna kasvua on hieman alle 30 % kun vastaavana aikana koko ulkomainonnan markkina kasvoi 21 %.

lue lisää

03.02.2023

Verkkomainonta 10 % kasvussa vuonna 2022

Mediamainontaan käytettiin vuonna 2022 yhteensä 1 328 miljoonaa euroa, mikä on 4,1% enemmän kuin edellisvuonna. Verkkomedia oli suurin mediaryhmä (53%) ja verkkomainonnan (+9,8 %) lisäksi kasvussa oli myös radiomainonta (+3,6 %), ulkomainonta (+20,7 %) sekä elokuvamainonta (+76,8 %).

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!