Icon
Vuoden IABloggaaja - Tuomas Avonius! IABlogi

Vuoden IABloggaaja - Tuomas Avonius!

15.03.2013 | Marko Siltala

IABlogin lanseerauksesta on nyt kulunut tasan vuosi – onnea siis digitaaliselle yksivuotiaalle! Tätä on vaikeaa uskoa, sillä välillä tuntuu kuin olisimme juuri olleet pohtimassa nimeä uudelle verkkomainontaa käsittelevälle blogille IAB:n edustajien sekä vahvasti blogin työmiehenä toimineen Jari Jaannon kanssa.

Synttäreiden yhteydessä on aloitettu perinne, jonka tiimoilta bloggaajien keskuudesta on valittu vuoden IABloggaajaksi Iltalehden Tuomas Avonius – paljon onnea siis myös Tuomakselle! Vuoden aikana IABlogin kirjoittajakaartiin on valikoitunut 14 eri digimarkkinoinnin ammattilaista, jotka ovat tuottaneet viikoittain sisältöä IABlogiin.

Vuoden IABloggaaja valinnasta

Oma tehtäväni oli valita bloggaajien keskuudesta kolme finalistia palkintoraadin tarkasteltavaksi. Raatiin kuului lisäkseni IAB:n toiminnanjohtaja Birgitta Takala ja markkinointipäällikkö Krista Reimaa. Ulkopuolisena asiantuntijana raadissa toimi tietokirjailija, viestinnän kouluttaja ja blogiasiantuntija Katleena Kortesuo, joka myös itse bloggaa IABlogissa.

Ensisijaisena valintaperusteena oli monipuolinen ja objektiivisesta näkökulmasta toteutettu, ajankohtaisen verkkomainonnan asialla toimivan sisällön tuottaminen. Arviointiin vaikutti myös aktiivinen bloggaaminen sekä yleinen ammattimainen työskentely, kuten tekstin sujuvuus, kuvien käyttö sekä esim. postausaikataulujen noudattaminen.

Tuomas on toiminut vakituisena bloggaajana IABlogissa miltei heti sen lanseerauksesta lähtien. Hänet kutsuttiin aluksi bloggaamaan video – ja brändimainonnasta, jonka jälkeen hän on aktiivisesti laajentanut postauksiaan myös muihin aiheisiin. Tänä aikana hänen postauksensa ovat jatkuvasti parantuneet, ollen toinen toistaan mielenkiintoisempia. Voimmekin mielenkiinnolla jäädä odottamaan hänen tulevia postauksiaan.

Katleena Kortesuo luonnehti voittajaa seuraavasti: "Tuomas hyödyntää postauksissaan runsaasti taustatietoa ja tilastoja, jotka hän osaa kytkeä arkipäivään. Hän käyttää selkeästi etenevää kieltä ja napakoita lauserakenteita. Myös postausten aiherajaus on sopivan tiivis. Tuomaksella oli ehdokkaista elävin kielenkäyttö, monipuolisin aihevalikoima ja selkein rakenne postauksissaan".

Ensi vuoden IABloggaaja etsintäkuulutettu

Pitkäjänteisesti kehittyvälle verkkomainonnan asiantuntijablogille on nyt luotu vakaa pohja. Tulemme kutsumaan lisää uusia asiantuntijoita bloggaamaan ajankohtaisista aiheista. Tästä syystä tulevan vuoden IABloggaaja tultaneen valitsemaan vieläkin isommasta bloggaajakaartista. Mikäli haluat liittyä IABlogin bloggaajarinkiin, vinkata sopivaa aihetta tai ehdottaa vaikkapa jotakuta toista bloggaajaksi, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Vielä kerran, lämpimät onnittelut Tuomakselle!

04.03.2014

Vuoden IABloggaja 2013 – Atte Kniivilä!

Kniivilä palkittiin laadukkaista, mobiilimarkkinointia käsittelevistä kirjoituksistaan.

lue lisää

15.03.2013

Vuoden IABloggaaja - Tuomas Avonius!

IABlogin lanseerauksesta on nyt kulunut tasan vuosi – onnea siis digitaaliselle yksivuotiaalle! Tätä on vaikeaa uskoa, sillä välillä tuntuu kuin olisimme juuri olleet pohtimassa nimeä uudelle verkkomainontaa käsittelevälle blogille IAB:n edustajien sekä vahvasti blogin työmiehenä toimineen Jari Jaannon kanssa. Synttäreiden yhteydessä on aloitettu perinne, jonka tiimoilta bloggaajien keskuudesta on valittu vuoden IABloggaaja

lue lisää