Viisi inspiroivaa digimainonnan trendiä NYT
Kollega pyysi minua listaamaan kahden minuutin ja kahden dian alustukseen minua eniten kiehtovat ja tärkeimmiksi kokemani digimainonnan trendit. Rajaus oli sen verran tiukka, että monta mehukasta asiaa jäi tällä kertaa listan ulkopuolelle, mutta tässä tällä hetkellä eniten inspiroiva viisikko, alkuperäistä kahden minuutin esitystä hieman laajemmin avattuna:
1. Video
Video on kiistatta yksi verkon vahvimmista trendeistä. Videosisältöjen katselu kasvaa nopeasti ja on ennustettu, että videoyleisön määrä ylittää sosiaalisen median käyttäjien määrän vuonna 2017. Videoiden katselun kasvu vauhdittaa videomainonnan kasvua, ja videomainonnan odotetaankin olevan yksi nopeimmin kasvavista verkkomainonnan muodoista lähivuosien aikana. Mutta videon merkitys ei rajoitu pelkästään videomainontaan, vaan videosta tulee yhä merkittävämpi osa yritysten omaa mediaa ja kommunikaatiota kohderyhmien kanssa. Kaikki tilanteet, joissa videota voi luontevasti hyödyntää, kannattaa käyttää hyväksi, koska video on kiistatta yksi vahvimmista vaikuttamisen keinoista.
2. Dynaaminen kerronta
Jo lähitulevaisuudessa suuri osa mainosviestien sisällöistä muodostuu reaaliaikaisesti ja käyttäjäkohtaisesti. Tähän saakka olemme tottuneet näkemään dynaamisesti muodostuvia mainosviestejä lähinnä Googlen re-marketing toteutuksissa, mutta ennustan teemalle laajempaa tulevaisuutta. Dynaamisuus perustuu dataan viestin vastaanottajasta, jota mainostajalla ja medialla on käytettävissä sekä muista viestin kannalta relevanteista muuttujista. Mainos räätälöityy reaaliaikaisesti, ja yhden mainoksen viestiin ja visuaaliseen toteutukseen voi vaikuttaa esimerkiksi:
- Vastaanottajan aiemmat kiinnostuksenkohteet, mieltymykset ja demografiset taustat
- Vastaanottajan aiempi suhde (ja reagointi) yritykseen tai yrityksen aiemmin esittämään mainontaan
- Vastaanottajan maantieteellinen sijainti, käytössä oleva päätelaite ja yhteys
- Kellonaika, viikonpäivä ja vallitsevat sääolosuhteet
- Ympäristö, missä mainos näytetään.
Odotan, että tulevaisuudessa näkemämme yksittäinen mainosviesti, olipa se perinteisempää displaytä tai edellisen trendin mukaista videota, muodostuu kymmenistä tai jopa sadoista reaaliaikaisesti muuttuvista komponenteista.
3. Responsiivinen mainonta
Tämä on jo osittain sisäänkirjoitettuna edelliseen, mutta haluan kuitenkin alleviivata erikseen. Nykyinen malli, jossa mediat suunnitellaan ja ostetaan erikseen sen perusteella, onko mainoksen esittävä näyttö viisi- vai kaksikymmentä tuumaa, on vielä toistaiseksi olosuhteiden sanelema pakko, mutta kestämätön toimintamalli pidemmän päälle. Verkkopalveluista on onnistuttu tekemään responsiivisia, miksi ei myös mainoksista?
4. Isojen näyttöjen kytkeytyminen verkkoon
On todennäköistä, että valtaosa olohuoneiden suurista näytöistä kytkeytyy verkkoon seuraavan viidentoista vuoden kuluessa. Käytännössä Gigantista on jo tänä päivänä hankala ostaa TV:tä, jossa ei ole verkkokytkentämahdollisuutta. Lisäksi, kun soppaan lisätään TV:n verkkoon vievät liitännäiset, joita innovoidaan kiihtyvällä tahdilla, skenaario töllöjen verkottoitumisesta ei ole mitenkään ihmeellinen. Kiinnostavampaa sen sijaan on, millaiseksi isoilla ruuduilla esitettävä mainonta muuttuu tämän kehityksen myötä. Onko se sellaista kuin TV-mainonta nykyään, vai tuleeko siitä vuorovaikutteisempaa ja monimuotoisempaa. Veikkaan, että perinteisellä yksisuuntaisella kerronnalla on iso rooli myös tulevaisuudessa, mutta katsojalle tarjotaan samaan aikaan enemmän mahdollisuuksia tarttua mainostajan tarinaan kaukosäädintä tai älypuhelinta käyttäen. Kun katsomme pidemmälle, katsojan eleilläkin on kenties roolinsa mainoskokemuksessa.
5. Brändimainonnan räjähdys
Suoran myynnin metsästäminen verkossa jatkuu, mutta seuraavaksi verkon paaluttavat brändin rakentajat. Tämä tulee ohjaamaan mainosformaattien muutosta ja luo suuria paineita verkkomainonnan mittareiden kehittämiseen. Voimistaako CTR päivittäistavarakaupan mainostajan kassakoneen laulua? Ehkä joskus, mutta tuskin usein. Miksi ihmeessä klikkaisin margariinimainosta? Klikkaamattomuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi huojentunut marketin kylmäkaapilla nähdessäni rasvarasian kantta koristavan tutun merkin, luvaten minulle korkealaatuisen, tutun ja turvallisen tuotekohtaamisen. Olisiko esimerkiksi mainoksen parissa vietetty aika tai engagement rate klikkiprosenttia parempi mittari? Analyytikoiden seuraava mallinnusprojekti lienee brändin kehittymisen mallintaminen ja eniten brändiä vahvistavien kohtaamisten tunnistaminen. Uskon, että tämä trendi linkittyy erittäin vahvasti ensimmäisenä mainittuun trendiin, eli videoon.
Minulle on kerrottu, että blogikirjoituksen lopettaminen suoraan kysymykseen on urpoa, mutta siitä huolimatta; Mitkä ovat sinua tällä hetkellä eniten kuumottavat trendit? Lyö pöytään, all in!
30.01.2026
IAB Finlandin työryhmät kehittämässä digimainonnan standardeja ja hyvinvointia
IAB Finlandin työryhmätoiminta on yksi järjestön tärkeimmistä jäseneduista. Työryhmiin osallistuminen on helppo tapa pysyä kiinni markkinan kehityksessä, jakaa näkemyksiä, oppia muilta ja viedä yhdessä koko alaa eteenpäin.
lue lisää29.01.2026
IAB Finlandin ohjelmallisen mainonnan työryhmä tähtää markkinaosuuden kasvuun vuonna 2026
IAB Finlandin ohjelmallisen mainonnan työryhmän tammikuun kokouksessa asetettiin työryhmän tavoitteet ja painopisteet vuodelle 2026. Kokouksessa työryhmän puheenjohtajiksi valittiin Adformin Account Director Juuli Pelkonen ja Vendin Programmatic & Yield Manager Dorentina Abazi.
lue lisää16.01.2026
IAB Finlandin tapahtumat 2026 – pysy mukana digimainonnan ajankohtaisissa trendeissä
IAB Finland järjestää vuosittain ajankohtaisia tapahtumia, webinaareja ja koulutuksia, joissa kehität digimainonnan osaamistasi ja pysyt mukana nopeasti muuttuvissa digimainonnan trendeissä. Tapahtumamme antavat loistavia verkostoitumismahdollisuuksia kokoamalla yhteen niin mainonnan ja markkinoinnin osaajat kuin teknologian ja datan ammattilaiset.
lue lisää15.01.2026
Miltä digimainonnan vastuullisuus näyttää Euroopassa? State of Readiness -kysely on avoinna
Digimainonnan vastuullisuuden kehittäminen edellyttää yhteistä ymmärrystä nykytilasta. IAB Europen Sustainability Standards Committee on avannut neljännen vuosittaisen State of Readiness: Sustainability in Digital Advertising -kyselyn, joka kartoittaa digimainonnan vastuullisuuden tilaa Euroopan tasolla. Kyselystä viestitään nyt myös suomalaisille toimijoille, ja vastaamiseen toivotaan laajaa osallistumista koko ekosysteemistä.
lue lisää