
Videomainonta verkossa, huikea mahdollisuus!
ComScore arvioi jo syyskuussa vuonna 2010, että noin 42 % kuluttajien verkonkäyttöajasta sisälsi altistumista videosisällöille. Kyseinen 42 % on huima määrä ja kun ottaa huomioon, että digitaalisessa maailmassa tuon hetken ja tämän päivän välillä on aikaa vajaa 1,5 vuotta, niin voidaan olettaa että tuo määrä on tällä hetkellä huomattavasti suurempi. Videosisällöistä on verkossa tullut verkkomedioille vakioformaatti ja kuluttajat ovat ottaneet ne ”omakseen” valtavin joukoin.
Mitä tämä kertoo mainostajille? Huikeaa mahdollisuutta laventaa audiovisuaalisin keinoin toteutetun kampanjan vaikutusta halutuissa kohderyhmissä! Uutismedioiden merkitys markkinointiviestinnän kanavina on mainostajien keskuudessa lisääntynyt kuluttajien käytön mukaisesti. Sen me olemme huomanneet display-mainonnan vuosittaisista kasvuluvuista. Videoformaattien kuluttaminen kasvaa nopeampaa kuin markkinoijat ovat huomanneet. Sen voi todistaa varmasti jokainen varteenotettava media tänä päivänä. Aika muuttuu ja niin muuttuu myös tapa tavoitella kuluttajia.
Liikkuvaa kuvan mediasisältöjen käytön lisääntyminen verkossa on luonut markkinoijille uuden ”maailman” ja tämä maailma tarjoaa tänä päivänä ehdottoman houkuttelevia kohdennustapoja mainonnalle. Miltä kuulostaisi tavoittaa automainoksella kohderyhmä joka varmasti on viimeisten päivien aikana kuluttanut autot aiheista verkkomediasisältöä tai vierailleet tutustumassa uusiin automalleihin verkossa? Sanoisin että erittäin houkuttelevalta. Vielä kun audiovisuaalisessa tuotannossa otetaan huomioon mediakanavan luonne, niin veikkaan että voimme saada markkinoijalle aikaan erittäin tehokkaan kampanjan.
OK, olen markkinoija ja harkitsen netti tv:n tukea perinteiselle televisiolle. Miten arvotan ja analysoin kampanjaani digitaalisessa maailmassa? Kuinka voin todentaa kampanjan toimivuuden ja perustella sen järkevyyttä? Tässä kohtaa ensimmäinen ja ehkä tulevaisuuden kannalta kriittisin asia on tarkastella sekä asettaa mittarit kampanjalle laajemmin kuin klikkiprosenttien kautta. Miksi? Koska tv-mainonta toimii netti tv ympäristössä hyvin samaan tapaan kuin perinteisessä televisiossa.
Liikkuva kuva on yhtä vaikuttava niin päivässä kuin illassa. Kuluttaja vastaanottaa filmin ennen kuluttamaansa sisältöä. Kampanjaa tulisi mitata siis samalla tavalla kuin muuta ehkä perinteisempää mediaa. Yksi ja ehkä olennaisin tapa on teettää systemaattisesti huomioarvo/brändimittauksia toteutuksista. Tähän mediat sekä mediatoimistot pystyvät antamaan luotettavia työkaluja.
Videosisältöjen käyttö kuluttajien keskuudessa on ja tulee olemaan jyrkässä ylämäessä. Suosittelen kaikkia audiovisuaalista materiaalia mainonnassaan käyttäviä markkinoijia ottamaan askelia digitaaliseen maailmaan! Seuraavalla kerralla tarkastelen lisää tätä kiintoisaa aihealuetta. Siihen asti, digitaalista kevättä!
02.05.2025
IAB Studio: Pelimainonnan myytit murskaksi osa1
Tässä IAB Finlandin podcastjaksossa pureudumme pelimainonnan ympärillä pyöriviin sitkeisiin myytteihin ja selvitämme, mikä pitää oikeasti paikkansa. Studiossa äänessä Aleksi Ylitalo RTL AdAlliancelta, Janna Laiho Azerionilta, Patrik Hautala GroupM:ltä – napakalla otteella ja rennolla fiiliksellä.
lue lisää28.04.2025
IAB Jäsenesittely: Broman Group Oy ja Seppo Niemelä
Tässä blogisarjassa tutustumme IAB:n uusiin jäseniin hieman paremmin! Nyt on vuorossa Broman Group Oy ja Seppo Niemelä
lue lisää25.04.2025
KonversiO-Optimistit: Näin suomalaiset käyttävät mediaa
KonversiO-Optimistit sukeltaa syvälle suomalaisen mediankäytön, hinnoittelun ja markkinointistrategioiden ytimeen – pohjoismaisessa kontekstissa. Tässä jaksossa pohditaan, mitä iso B2C-mainostaja oikeasti tarvitsee mediatoimistokilpailutuksessa menestyäkseen ja miten erottautua älykkäästi markkinassa, jossa data, asiakasymmärrys ja tekoäly kohtaavat käytännön tekemisen.
lue lisää24.04.2025
IAB-Foorumit toukokuussa 2025 - Tekoäly markkinoinnissa ja mainonnan tuloksellisuus
Foorumit ovat uusi IAB:n jäsenetu, jossa keräämme kaikki foorumeiden aihealueista kiinnostuneet yhteen oppimaan. IAB:n jäsentutkimuksen mukaan tekoälyn hyödyntäminen sekä markkinoinnin tuloksellisuus koetaan kaikkein mielenkiintoisimmiksi teemoiksi vuonna 2025 ja siksi keskitymme juuri näihin teemoihin,
lue lisää