Puoli miljardia uupuu Suomen markkinointipanostuksista
Tiedote
4.3.2016
Suomalaisyritykset panostavat etenkin markkinoinnin teknologiaan ja sisältöihin, mutta nämä panostukset eivät vielä näy vuosittain kerättävissä markkinointiviestinnän panostustiedoissa. Avaus Marketing Innovations -yritys arvioi, että vuonna 2015 Suomessa panostettiin markkinointiteknologiaan, digipalveluihin ja ostettuihin sisältöihin noin 500 miljoonaa euroa. Vuosittaista kasvua näissä panostuksissa on noin 12 %. Arvio esitettiin markkinoinnin toimialan nykytilaa ja näkymiä pohtivassa ”Marketing Industry Outlook” -seminaarissa perjantaina 4.3. Helsingissä.
”Onneksi Suomessa satsataan nyt markkinoinnin teknologiaan, digipalveluihin ja omiin sisältöihin. Alalle on kova pala seurata tilastoja jossa panokset hiipuvat peräti kolmanneksella, eli miljardilla kymmenessä vuodessa”, sanoo Avauksen mediayksikön johtaja Petri Heinonen.
Heinosen mukaan markkinointiteknologiaan ja sisältöihin panostettu summa vastaa noin 15:ttä prosenttia vuosittaisista markkinointiviestinnän panostuksista. ”Mikäli nämä kasvavat panokset otettaisiin huomioon Suomen markkinointipanosten tilastoinnissa, pitkään jatkunut lasku taittuisi”
ASML:n toimitusjohtaja Jari Perkon mukaan tilastot ja todellisuus kertovat kahta eri tarinaa. ”Data ja teknologia ovat nykyään markkinoinnin keskeiset ydintekijät”, Perko painottaa.
Mediamainonnan panostukset siirtyvät entistä vahvemmin sähköisiin kanaviin. Vaikka digimainonta kasvaa vauhdilla, sen nousu ei yksin riitä kääntämään koko mediamainospanostusten suuntaa noususuuntaiseksi.
”Suomessa digitaalisen markkinoinnin hyödyt ovat suurelta osin vielä kokematta. Muissa pohjoismaissa nettimainontaan panostetaan moninkertainen määrä Suomeen verrattuna”, muistuttaa IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.
TNS Gallup arvioi, että nykyisessä laajuudessa tilastoitavat markkinointiviestinnän kokonaispanostukset eivät kasva merkittävästi Suomessa vuoteen 2020 mennessä. Investoinnit markkinointiin kokonaisuudessaan tulevat mitä ilmeisemmin kasvamaan, kun markkinoijilla on käytössään yhä laajempi keinovalikoima kohderyhmänsä tavoittamiseen. Digitaalisen mainonnan osuuden perinteisestä mediamainonnasta arvioidaan kasvavan noin 40%:iin vuoteen 2020 mennessä. Tällä hetkelle digitaalisen mainonnan osuus mediamainonnasta on noin 25 %.
”Digimainonnan kehityksessä tulee näkymään yhä voimakkaammin myös perinteisten medioiden online-kanavien katsoja- ja mainontamäärien kasvu. Markkinoinnin panostusten kattava tilastointi on nykyään yhä haastavampaa ja siksi tarvitaankin toimijoiden yhteistä näkemystä miten markkinoinnin investoinnit tulisi kuvata ja tilastoida tulevina vuosina”, kommentoi TNS Gallupin Marja Honkaniemi, Director, Brand and Communication.
Marketing Industry Outlook -tapahtuman järjestivät Avaus Marketing Innovations, TNS Gallup, Asiakkuusmarkkinointiliitto ASML sekä IAB Finland. Järjestäjien mukaan markkinoinnin panostusten tilastointi kaipaa uudistamista, jotta se kuvaisi kattavammin markkinointiin käytettäviä investointeja.
Lisätiedot:
Avaus Marketing Innovations: Petri Heinonen, johtaja, petri.heinonen(a)avaus.fi
AMSL: Jari Perko, toimitusjohtaja, jari(a)asml.fi
IAB Finland: Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, birgitta.takala(a)iab.fi
TNS Gallup: Marja Honkaniemi, Director Brand&Communication, marja.honkaniemi(a)tns-gallup.fi
15.01.2026
Miltä digimainonnan vastuullisuus näyttää Euroopassa? State of Readiness -kysely on avoinna
Digimainonnan vastuullisuuden kehittäminen edellyttää yhteistä ymmärrystä nykytilasta. IAB Europen Sustainability Standards Committee on avannut neljännen vuosittaisen State of Readiness: Sustainability in Digital Advertising -kyselyn, joka kartoittaa digimainonnan vastuullisuuden tilaa Euroopan tasolla. Kyselystä viestitään nyt myös suomalaisille toimijoille, ja vastaamiseen toivotaan laajaa osallistumista koko ekosysteemistä.
lue lisää14.01.2026
IAB Europen AI Prompting Guide – opas tehokkaampaan ja vastuullisempaan tekoälyn käyttöön digimainonnassa
IAB Europen AI in Advertising -työryhmän laatima AI Prompting Guide avaa selkeästi promptauksen taustalla olevan ajattelun ja käytännön keinot. Opas auttaa ymmärtämään, miten tekoälylle kannattaa “puhua”, jotta lopputuloksena syntyy laadukkaita, luotettavia ja tarkoituksenmukaisia vastauksia. Ohjeistus soveltuu niin chat-pohjaisten työkalujen kokeilijoille kuin edistyneitä AI-ratkaisuja kehittäville organisaatioille.
lue lisää14.01.2026
IAB Finlandin partneriverkosto päivittyy – Industry ja Premium partnerit vuodelle 2026
IAB Finlandin partneriverkosto on päivittynyt vuoden 2026 alussa. Uudet ja vahvistetut kumppanuudet tukevat IAB:n tavoitetta kehittää digimainontaa ja digitaalista liiketoimintaa Suomessa entistä läpinäkyvämmin, tuloksellisemmin ja yhteistyölähtöisemmin.
lue lisää13.01.2026
Tekoäly, retail media ja tuloksellisuus – näin digimainonnan kenttä muotoutuu vuonna 2026
IAB Finlandin toiminnanjohtaja Anni Lintula nostaa esiin kolme digimainonnan keskeisintä trendiä. Nämä teemat ovat myös IAB Finlandin vuoden 2026 painopisteet, jotka näkyvät kaikessa tekemisessämme, kuten tapahtumissa, koulutuksissa työryhmätyössä ja IAB Finlandin julkaisuissa.
lue lisää