Icon
Natiivimainonta on nousussa Blogi

Natiivimainonta on nousussa

25.08.2017

Digitaalinen mainonta kasvoi Suomessa vuoden ensimmäisellä puoliskolla 7,9 % edellisvuoteen verrattuna. Suurimpana mediaryhmänä se edustaa kolmannesta (32 %) mediamainonnan panostuksista. Tammi-kesäkuussa digimediossa mainostettiin yhteensä 172,1 miljoonalla eurolla.

Suurimmat kasvuprosentit kirjattiin natiivimainonnalle 30,6 % ja Facebook-mainonnalle 46,3 %. Natiivimainonnan keinoin mainostajat tavoittelevat kuluttajalähtöisempää tapaa lähestyä yleisöjä mainosviesteillä. Tammi-kesäkuussa natiivimainontaan panostettiin 6,4 miljoonaa euroa.

Mediamainontaan kokonaispanostukset olivat tammi-kesäkuussa 540,5 miljoonaa euroa ja tässä oli edelleen lievää laskua, noin 3 %, verrattuna edellisvuoteen. Kokonaispanostuksissa tuntuu olevan vaikeaa päästä kasvukäyrälle ja vielä vaikeampi siellä on pysyä. Vuoden 2016 tammi-kesäkuun vertailujaksolla käytiin jo lupaavasti muutaman prosentin kasvussa, jota kuitenkaan ei ole onnistuttu saavuttamaan kuluvana vuonna.

Tammi-kesäkuun aikana mediapanostuksista 34 % päätyi printtimedioihin ja 61 % sähköisiin medioihin. Ulkomainonnan osuus on 5 %, josta myös iso osa on jo digitaalista.

Digimainonnan kehitys toisella kvartaalilla

Huhti-kesäkuun digipanostukset nousivat yhteensä 89,4 miljoonaa euroon. Kasvua kertyi 4,7 % verrattuna samaan vertailujaksoon vuonna 2016.

Vuoden toisella kvartaalilla digimainonnan kehityksessä ei ollut nähtävissä mitään suuria yllätyksiä. Hakumainonnassa tilastoitiin pieni notkahdus ja Facebook mainonta taas näyttää edelleen vahvaa yli 30 %:n kasvua. Display-mainonta päätyi miinukselle 5,8 %. Reipasta kasvua näyttivät myös tällä kvartaalilla natiivimainonta sekä in-stream videomainonta.

IAB Finland kerää haku-, Facebook- sekä YouTube-mainonnan panostukset kvartaaleittain ja täydentää näin Kantar TNS:n mainospanostusten kuukausiseurantaa jo kymmenettä vuotta. ”Markkinatiedon ja ajankohtaisten trenditietojen kerääminen ja raportointi on yksi IAB:n tärkeimmistä tehtävistä ja tästä toiminnasta monet tuntevat meidät parhaiten. Sivustoltamme löytyvät kvartaalitiedotteet ovat olleet alalla kovassa käytössä jo vuosien ajan”, toteaa 20-vuotisjuhlaansa syyskuussa viettävän IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.

Haku-, Facebook- sekä YouTube-mainonnan panostukset kerätään kvartaaleittain. IAB Finlandin kvartaaliraporin tiedontoimittajia ovat mediatoimistot (Mediatoimisto Happi, Virta Helsinki, Mediatoimisto Voitto, Dagmar, Dentsu Aegis Network, Zeeland Media Group ja Omnicom Media Group) sekä Avaus Consulting, Solteq, Klikkicom, Quru, NetBooster ja Tulos Helsinki. Hakusanamainonnan ja Facebook-mainonnan panostusluvut sisältävät estimaattiosuuden, jotta mainostajien suoraan ostaman haku- ja Facebook-mainonnan osuus saadaan mukaan lukuihin. Estimaatti on tehty Kantar TNS:n PäättäjäAtlaksen kyselyn pohjalta. YouTube-luvut on kerätty toimistoilta.

IAB:n kvartaalitiedotteet: https://www.iab.fi/ajankohtaista/digimarkkinoinnin-uutiset/kvartaalitiedotteet.html

Lisätietoja antaa Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, etunimi.sukunimi@iab.fi.

03.11.2026

PJ tentissä: Miten alan yhteinen ymmärrys sääntelystä voi tukea digimainonnan kenttää?

IAB Finlandin Sääntely-työryhmän puheenjohtaja Oona Matinpalo kertoo, miksi nopeasti muuttuva sääntely tarvitsee yhteistä tulkintaa ja miten työryhmä auttaa alaa hahmottamaan regulaation käytännön vaikutuksia.

lue lisää

26.10.2026

PJ tentissä: Mitä mainostajien tulisi huomioida markkinointiteknologiaa hyödyntäessään?

IAB Finlandin Data & Martech -työryhmän puheenjohtaja Mira Vaurula kertoo tekoälyn vauhdittamasta markkinointiteknologian kehityksestä sekä siitä, miten mainostajat voivat hyödyntää dataa ja teknologiaa liiketoimintalähtöisesti.

lue lisää

22.10.2026

Retail media oli vasta alkua – tervetuloa commerce media

Kumppaniblogi: Sanoma Media Finland. Kaupankäynnistä syntyvää dataa halutaan hyödyntää yhä laajemmin kaupan omien kanavien ulkopuolella. Veli-Matti Nurmela tarkastelee kirjoituksessaan commerce mediaa ja sitä, miten kaupan ja median vahvuuksia yhdistämällä voidaan sekä kotiuttaa olemassa olevaa kysyntää että rakentaa uutta.

lue lisää

14.10.2026

Miksi ohjelmallinen ulkomainonta kasvaa nyt kovemmin kuin koskaan?

Kumppaniblogi: Bauer Media Outdoor. Ohjelmallinen ulkomainonta (pDOOH) kasvaa vauhdilla ja tarjoaa mainostajille mahdollisuuksia tavoittaa yleisöjä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pasi Raassina Bauer Media Outdoorilta avaa blogikirjoituksessaan, miksi pDOOH trendaa ja miksi suoraoston ja ohjelmallisen mainonnan yhdistäminen kannattaa.

lue lisää