Icon
Luovuudella tehokkuutta ulkomainontaan – miksi? Blogi

Luovuudella tehokkuutta ulkomainontaan – miksi?

11.10.2024 | iab

Viime viikon tiistaina järjestimme yhdessä IAB:n kanssa webinaarin (tallenne löytyy tästä), jossa käsiteltiin luovuuden merkitystä ulkomainonnassa. Puhujina olivat Annu Terho (SEK), Ilkka Poutanen (UI) sekä allekirjoittanut.

Webinaarissa esiteltiin useita erilaisia markkinointikampanjoita eri puolilta maailmaa. Oli ilahduttavaa huomata, että vaikka teknologian rooli markkinoinnissa on kasvanut, luovuus loistaa edelleen parhaimmissa kampanjoissa. Nämä kampanjat eivät ainoastaan kiinnitä huomiota, vaan niiden tehokkuus ja vaikuttavuus erottuvat edukseen.

Luovuuden määritelmä Rothenbergin (1990) mukaan on: "Kykyä tuottaa jotain uutta, joka on jollain tavalla arvokasta." Kun selaa Googlen hakutuloksia luovuuden määritelmästä, korostuvat erityisesti "uutuus" ja "arvo". Arvo syntyy siitä, että osataan luoda jotain uutta.

Mihin luovuuden rooli markkinoinnissa sitten perustuu? Miksi luovien kampanjoiden teho on parempi kuin vähemmän luovien?

Ihmisaivot kuluttavat paljon energiaa. Koska kehomme on evoluution myötä kehittynyt säästämään energiaa, aivot eivät käsittele kaikkia havaitsemiaan signaaleja. Esimerkiksi työmatkalla saatat nähdä lukuisia punaisia autoja, mutta aivosi eivät käsittele kaikkea tätä tietoa. Ne keskittyvät vain olennaisiin signaaleihin.

Aivot myös säästävät energiaa tekemällä päätelmiä aiemman kokemuksen perusteella. Ne eivät aina käsittele tilannetta, jossa olet, vaan toimivat automaattisesti, perustuen historiaan – esimerkiksi kääntyessäsi risteyksessä, josta olet kulkenut vuosikausia.

Juuri tähän perustuu uuden ja odottamattoman signaalin tehokkuus. Kun aivot havaitsevat jotain poikkeavaa, ne alkavat käsitellä sitä perusteellisemmin. Tämän vuoksi erottuva markkinointi kiinnittää huomiota ja jättää muistijäljen.

Luova markkinointi tuo määritelmänsä mukaisesti esiin uutta ja poikkeuksellista. Juuri tämä uutuus on sen teho – aivomme reagoivat siihen voimakkaammin.

Emme tavoittele luovuutta vain luovuuden vuoksi, vaan siksi, että se on keino saada markkinointimme huomatuksi. Markkinointi, jota ei huomata, ei voi myöskään luoda arvoa. Ja jokaisen markkinoinnin ammattilaisen tavoitteena on luoda lisäarvoa liiketoiminnalle.

Kuten seminaarissa todettiin, ydinviestin kiteyttäminen on vaikeampaa, kun siitä A4:n kirjoittaminen. Kiteyttäminen vie aikaa ja vaatii työtä. Koska erityisesti ulkomainonnassa huomio pitää kaapata sekunnissa tai sen murto-osissa, maksaa tämä työ itsensä kyllä takaisin. Ja kun pystyt kiteyttämään viestisi julisteeseen, pystyt skaalaamaan sen muihinkin medioihin.

Kun kerran teemme markkinointikampanjoita, miksi emme tekisi niitä sellaisiksi, että ne todella huomataan ja tuovat lisäarvoa yritykselle?

Yritetään siis tehdä seuraavasta kampanjasta taas hieman luovempi kuin edellisestä.

Kirjoittanut:
Mika Hyötyläinen
JCDecaux
Markkinointi, data ja AI

 

 

 

blogidigimarkkinointiiabfinlandpodcastsisältömarkkinointidatateknologiaSosiaalinen mediajäsenetjäsenesittelymarko siltalaIABlogiIAB FinlandnatiivimainontaDingle

16.01.2026

IAB Finlandin tapahtumat 2026 – pysy mukana digimainonnan ajankohtaisissa trendeissä

IAB Finland järjestää vuosittain ajankohtaisia tapahtumia, webinaareja ja koulutuksia, joissa kehität digimainonnan osaamistasi ja pysyt mukana nopeasti muuttuvissa digimainonnan trendeissä. Tapahtumamme antavat loistavia verkostoitumismahdollisuuksia kokoamalla yhteen niin mainonnan ja markkinoinnin osaajat kuin teknologian ja datan ammattilaiset.

lue lisää

15.01.2026

Miltä digimainonnan vastuullisuus näyttää Euroopassa? State of Readiness -kysely on avoinna

Digimainonnan vastuullisuuden kehittäminen edellyttää yhteistä ymmärrystä nykytilasta. IAB Europen Sustainability Standards Committee on avannut neljännen vuosittaisen State of Readiness: Sustainability in Digital Advertising -kyselyn, joka kartoittaa digimainonnan vastuullisuuden tilaa Euroopan tasolla. Kyselystä viestitään nyt myös suomalaisille toimijoille, ja vastaamiseen toivotaan laajaa osallistumista koko ekosysteemistä.

lue lisää

14.01.2026

IAB Europen AI Prompting Guide – opas tehokkaampaan ja vastuullisempaan tekoälyn käyttöön digimainonnassa

IAB Europen AI in Advertising -työryhmän laatima AI Prompting Guide avaa selkeästi promptauksen taustalla olevan ajattelun ja käytännön keinot. Opas auttaa ymmärtämään, miten tekoälylle kannattaa “puhua”, jotta lopputuloksena syntyy laadukkaita, luotettavia ja tarkoituksenmukaisia vastauksia. Ohjeistus soveltuu niin chat-pohjaisten työkalujen kokeilijoille kuin edistyneitä AI-ratkaisuja kehittäville organisaatioille.

lue lisää

14.01.2026

IAB Finlandin partneriverkosto päivittyy – Industry ja Premium partnerit vuodelle 2026

IAB Finlandin partneriverkosto on päivittynyt vuoden 2026 alussa. Uudet ja vahvistetut kumppanuudet tukevat IAB:n tavoitetta kehittää digimainontaa ja digitaalista liiketoimintaa Suomessa entistä läpinäkyvämmin, tuloksellisemmin ja yhteistyölähtöisemmin.

lue lisää