Icon
Vaikuttajamarkkinoinnin määrä 7 % kasvussa vuonna 2023 IABlogi

Vaikuttajamarkkinoinnin määrä 7 % kasvussa vuonna 2023

16.05.2024 | iab

IAB Finlandin ja vaikuttajatoimistojen yhteisen selvityksen perusteella vaikuttajamarkkinoinnin kokonaismarkkina Suomessa vuonna 2023 oli 56,1 miljoonaa euroa. Vuoteen 2022 verrattuna kasvua oli noin 7 %.

Vaikuttajamarkkinoinnin määrittely ja sen piiriin luettavien markkinointiinvestointien laskeminen ei ole täysin yksiselitteistä. Vuoden 2023 markkina-arvio perustuu sekä vaikuttajatoimistoilta että vaikuttajilta kerättyihin tietoihin, ja osin arvioihin markkinan eri toimijoiden suuruusluokasta.

Vuoden 2022 markkinaestimaatin mukaisesti vaikuttajamarkkinoinnin määrä arvioitiin myös nyt siten, että se käsittää niin vaikuttajan omissa kanavissa tehdyn yhteistyön euromääräisen arvon sekä myös muut media- ym. elementit, eli esimerkiksi tapahtumat, sponsorointi ja mainospaikat vaikuttajien omien kanavien yhteydessä. Markkinadatan keräämisen yhteydessä kerätyn lisätiedon perusteella Instagram on selvästi tärkein vaikuttajakanava.

Vuonna 2023 mediamainonnan määrä väheni Suomessa -2,4 % ja digitaalinen mediamainonta kasvoi +0,2 %.

16.06.2025

Vaikuttajamarkkinoinnin määrä jatkoi kasvua vuonna 2024

IAB Finlandin ja vaikuttajatoimistojen yhteisen selvityksen perusteella vaikuttajamarkkinoinnin kokonaismarkkina Suomessa vuonna 2024 oli 59,6 miljoonaa euroa. Vuoteen 2023 verrattuna kasvua oli noin 6 %.

lue lisää

13.06.2025

IAB Insider: Boozt-case ja totuuksia mainonnan mittaamisesta

Tässä IAB Insider -jaksossa pureudutaan vuoden puhutuimpaan markkinointiteemaan: mainonnan mittaamiseen. Juontaja Pasi Raassinan seurana on AudienceProjectin asiantuntijakaksikko Juha Ourila ja Martin Kelly, joiden kanssa keskustellaan niin IAB Europe Adex 2024 -raportista kuin cross media -mittauksen ajankohtaisuudesta.

lue lisää

05.06.2025

Asiakasdata on liiketoimintasi todellinen moottori – mutta osaatko käynnistää sen?

Yritykset ovat vuosien saatossa rakentaneet asiakastietojärjestelmistään (CRM) valtavia digitaalisia datavarastoja. Näihin järjestelmiin on tallennettu parhaimmillaan tai pahimmillaan kaikki mahdollinen: asiakkaiden ostohistoria, asiakaskohtaamiset, kiinnostuksen kohteet – joskus jopa hiusten väri. Mutta mitä tapahtuu, jos kaikki tämä data jää pölyttymään järjestelmän perukoille?

lue lisää

05.06.2025

IAB Insider: Mittaaminen, mallinnus ja markkinoinnin tarkoitus – tervetuloa mukaan kasvuun

Tervetuloa kuuntelemaan IAB podcastia! Kolmannen kauden toisessa jaksossa sukellamme markkinoinnin nykytilaan ja tulevaisuuteen yhdessä dentsun kokeneiden asiantuntijoiden Juha Halmesvaaran ja Gabriel Mäkelän kanssa. Juontajana toimii IAB Finlandin toiminnanjohtaja Pasi Raassina.

lue lisää