Icon
Digimainonnan kolmas kvartaali kiri kasvulla IABlogi

Digimainonnan kolmas kvartaali kiri kasvulla

31.10.2017

Kolmannen kvartaalin digimainospanostukset olivat yhteensä 81,7 miljoonaa euroa ja kasvua kertyi yhteensä 13,2 % verrattuna edellisvuoden samaan jaksoon. Vuoden alusta lähtien, tammi-syyskuun panostukset olivat 253,8 miljoonaa euroa kasvun ollessa 9,5 %. Heinä-syyskuussa onnistuttiin kirimään vuoden 2017 keskiarvoa parempi kasvu.

Mediamainonnan kokonaispanostukset tammi-syyskuussa olivat yhteensä 777 miljoonaa euroa ja jäivät edelleen pakkasen puolelle 3 prosenttiyksikön verran. Tästä johtuen digimainonnan osuus mediamainonnan kokonaisuudesta kasvoi edelleen asettuen 33 prosenttiin. Vuoden tarkastelujaksolla digimainonnan markkinaosuus on kasvanut 3 prosenttiyksikköä. Mediamainonnan panostukset printtimedioihin olivat 33,4 % ja panostukset sähköisiin medioihin 61,4 % sekä panostus ulkomedioihin 5,2 % kokonaisuudesta.

Pirteä kolmas kvartaali

Kolmannen kvartaalin suurimmat kasvajat 40 %:n kasvuluvuilla olivat natiivimainonta sekä Facebook-mainonta. Facebook-mainonnan panostukset heinä-syyskuussa kipusivat 14 miljoonaan euroon ja YouTube-mainonnan panostukset 2,1 miljoonaan euroon. YouTube-mainonnan kasvu oli 31,3 %.
IAB Finland julkaisee jatkossa Facebook- ja YouTube-mainonnan panostukset eurooppalaisen käytännön mukaisesti otsikolla Mainonta sosiaalisessa mediassa.

Hakumainonnan pieni notkahdus edellisellä kvartaalilla (huhti-kesäkuussa) korjaantui nyt 5,4 %:n kasvulla panostusten ollessa yhteensä 25,2 miljoonaa euroa.

Ennuste vuodelle 2017 on edelleen positiivinen, digimainonnan kasvu tulee olemaan noin 10 prosentin tuntumassa, jolloin 350 miljoonan euron raja saattaa rikkoutua”, arvioi IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.

Haku-, Facebook- sekä YouTube-mainonnan panostukset kerätään kvartaaleittain. IAB Finlandin kvartaaliraporin tiedontoimittajia ovat mediatoimistot (Mediatoimisto Happi, Virta Helsinki, Mediatoimisto Voitto, Dagmar, Dentsu Aegis Network, Zeeland Media Group ja Omnicom Media Group) sekä Avaus Consulting, Solteq, Klikkicom, Quru, NetBooster ja Tulos Helsinki. Hakusanamainonnan ja Facebook-mainonnan panostusluvut sisältävät estimaattiosuuden, jotta mainostajien suoraan ostaman haku- ja Facebook-mainonnan osuus saadaan mukaan lukuihin. Estimaatti on tehty Kantar TNS:n PäättäjäAtlaksen kyselyn pohjalta. YouTube-luvut on kerätty toimistoilta.

Lisätietoja antaa Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, etunimi.sukunimi@iab.fi.

22.10.2012

Tule tekemään yhteistyötä IABlogin kanssa!

Kattoajatuksena on käsitellä verkkomainonnan eri trendejä objektiivisesti koko toimialan kannalta. IABlogiin on saatu kerättyä erinomaista IABloggaajien tuottamaa sisältöä ja näkökulmia erilaisista alaa koskettavista aiheista.

lue lisää

09.08.2012

IABlogi takaisin sorvin ääreen!

IAB:n naiskolmikko on palannut kesälomilta ja myös IABlogi heräilee asteittain eloon heinäkuussa pidetyn kesätauon jälkeen. Bloggaajat palaavat vähitellen lomiltaan omien verkkosorviensa ääreen ja syyskuussa palaammekin normaaliin päivitystahtiin. Ohessa jo muutamia poimintoja tuleviin bloggauksiin liittyen.

lue lisää

28.06.2012

IABlogi - verkkomainontaa käsittelevä ja sen edistystä ajava asiantuntijablogi

Välikatsauksessa hioimme aikatauluja, keräsimme kommentteja, laadimme kehitysideoita ja kirkastimme suuntaa uudelle blogille.Tavoitteemme on selkeä: rakentaa IABlogista Suomen johtava verkkomainontaa käsittelevä ja sen edistystä ajava asiantuntijablogi.

lue lisää

05.04.2012

Ammattimainen bloggaaminen organisaatioblogissa

IABlogi on tyylilitään organisaatioblogi, jossa ammattimaisesti bloggaavat asiantuntijat käsittelevät verkkomainontaan liittyviä ajankohtaisia aiheita. Aina asiantuntijoilla ei kuitenkaan ole kokemusta varsinaisesta blogitekstin kirjoittamisesta.

lue lisää