Icon
IAB Finland vahvistaa rooliaan yleisömittauksen standardoijana ja kehittäjänä Suomessa Julkaisut

IAB Finland vahvistaa rooliaan yleisömittauksen standardoijana ja kehittäjänä Suomessa

15.04.2013

Yleisömittauksen ongelmiin yhdessä palveluntarjoajien kanssa ratkaisuja etsinyt IAB Finlandin Mittaustyöryhmä organisoidaan uudelleen. Työryhmän toimintaa tehostetaan valitsemalla nimetyt asiantuntijajäsenet, jotka edustavat laajasti IAB:n jäsenkuntaa. Samalla parannetaan tiedonkulkua eri toimijoiden välillä. Yleisömittauksen murroksessa on tärkeää, että koko IAB:n jäsenkenttä on yhdessä rakentamassa koko alaa palvelevaa mittaustapaa.

Internetin yleisömittaus on suurien muutosten alla palveluntarjoajien panostaessa myös demografisia tietoja keräävään paneelipohjaiseen mittaukseen. Uusien mittaustarpeiden lisäksi verkkomainonnan alan toimijoiden roolit ovat merkittävien muutosten keskellä – verkkomediat ovat myös mainostajia, sekä mainostajat laajoine verkkosivustoineen medioita.
IAB Finlandin hallitus on tehnyt päätöksen yleisömittausta standardoivan ja kehittävän Mittaustyöryhmän toiminnan tehostamisesta. Mittaustyöryhmään valitaan yhdeksi toimintakaudeksi kerrallaan verkkomittauksen asiantuntijat mahdollisimman laajasti koko verkkomainonnan arvoketju huomioiden. Työryhmään on valittu jäsenet neljästä verkkomediaa, kahdesta mainostajaa, yhdestä mediatoimistoa sekä yhdestä analytiikkapalvelujen tarjoajaa edustavista IAB:n jäsenyrityksistä. Työryhmän toimintasuunnitelmaan kuuluu erilaisten mittauspalveluntarjoajien aktiivinen kuuleminen sekä avoin keskustelu muiden digiekosysteemiin kuuluvien tahojen kanssa. Tiedonkulun avoimuuteen ja proaktiivisuuteen tullaan panostamaan mm. laajentamalla työryhmän kokouspöytäkirjojen jakelua.
"Uudistuksella on kaksi tärkeää tavoitetta: toisaalta tehostaa päätöksentekoa asioissa, jotka vaativat asiantuntijaryhmän kannanottoja ja koskevat koko verkkomainonnan alaa, ja toisaalta lisätä avoimuutta työryhmän toiminnasta IAB:n jäsenten, muiden markkinointialan liittojen sekä tiedotusvälineiden suuntaan. Uudistetun ryhmän tarkoituksena on myös osaltaan varmistaa, että tapa, jolla yleisömittausta tehdään, tukee alan kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla,” IAB:n Mittaustyöryhmän puheenjohtaja Janne Korpi kertoo.

IAB Finlandin Mittaustyöryhmän edustajat 2013:
Puheenjohtaja Janne Korpi, Chief Account Officer, Quru
Teemu Relander, Head of Online Performance Unit, Sanoma
Ilkka Porna, Head of online analytics, MTV3 Internet
Pia Ruusukivi, Development Manager, Kauppalehti Verkkokehitys
Mikko Ristimäki, Director, Online Development & Technology, Aller Media
Antti Kallio, Planning Director, Dagmar
Markus Sillanpää, Development Manager, SOK
Jussi-Pekka Erkkola, Head of Digital Marketing, Valio / Mainostajien Liiton Digiryhmän edustaja

Artikkeli Uutiset
Digitaalisen ulkomainonnan markkinaestimaatti ylsi 66,8 miljoonaan euroon vuonna 2025 – DOOH-mainonnan kasvu jatkuu vahvana

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän tuoreen arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan arvo Suomessa nousi vuonna 2025 yhteensä 66,8 miljoonaan euroon. Edellisvuoden 61 miljoonaan euroon verrattuna markkina kasvoi noin 9,5 %.

lue lisää

27.02.2026

Digitaalisen ulkomainonnan markkinaestimaatti ylsi 66,8 miljoonaan euroon vuonna 2025 – DOOH-mainonnan kasvu jatkuu vahvana

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän tuoreen arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan arvo Suomessa nousi vuonna 2025 yhteensä 66,8 miljoonaan euroon. Edellisvuoden 61 miljoonaan euroon verrattuna markkina kasvoi noin 9,5 %.

lue lisää

25.02.2026

Retail median kenttä Suomessa – ensimmäinen kokonaiskuva julki

Suomalainen retail median kenttä kasvaa ja kehittyy nopeasti. Markkinaan tulee jatkuvasti uusia toimijoita, verkostoja ja teknologiatoimittajia, mikä kertoo segmentin vahvasta potentiaalista. Nopeasti kehittyvä kenttä on lisännyt tarvetta yhteiselle, koko markkinaa jäsentävälle näkymälle.

lue lisää

16.02.2026

IAB Finland perustaa Sääntely-työryhmän

IAB Finland perustaa uuden Sääntely-työryhmän. Työryhmä kokoaa toimialan yhteen seuraamaan sääntelyn kehitystä, arvioimaan liiketoimintavaikutuksia ja muodostamaan yhteisiä kantoja keskeisiin kysymyksiin.

lue lisää

13.02.2026

IAB Europen webinaari: Keskeiset löydökset Attitudes to Digital Advertising Report -raportista

IAB Europe järjestää webinaarin, jossa käydään läpi tärkeimmät löydökset uudesta Attitudes to Digital Advertising Report -raportista. Tämä raportti tarjoaa ajantasaisen näkymän eurooppalaisen digitaalisen mainonnan markkinaan, sen kasvuun, kanavien eri vaiheisiin ja keskeisiin trendeihin.

lue lisää