Icon
IAB Finland - vahvempi, monipuolisempi ja relevantimpi kuin koskaan ennen Uutiset & blogi

IAB Finland - vahvempi, monipuolisempi ja relevantimpi kuin koskaan ennen

22.01.2021

IAB Finland aloittaa vuoden 2021 vahvempana kuin koskaan. Ensimmäistä kertaa kokoontunut uusi IAB Finlandin hallitus valitsi puheenjohtajakseen Keskon Caroline Nykterin ja varapuheenjohtajana jatkaa Sanoman Jaakko Kuivalainen. Valtaisat onnittelut Carolinelle sekä Jaakolle! Kiitämme ja kumarramme edellistä puheenjohtajaa Petri Kokkosta kaikesta panostuksesta ja työstä IAB Finlandin hyväksi.

“Lähden hyvillä mielin pienen tauon jälkeen mukaan IAB Finlandin toimintaan. Edellisen puheenjohtajan Petri Kokkosen sekä erityisesti lukuisissa IAB:n työryhmissä toimivien asiantuntijoiden johdolla IAB on ottanut Suomessa hienoja askeleita eteenpäin. Uskon, että olemme näköalapaikalla auttamassa jäseniämme eteenpäin ennätyksellisen nopeasti digitalisoituvassa markkinassa. Tälle vuodelle uusitut IAB:n painopisteet suuntaavat meitä palvelemaan kaikkia markkinatoimijoita entistä paremmin. On myös todella hienoa nähdä, että kiinnostus IAB Finlandia kohtaan kasvaa jatkuvasti. Tämä näkyy niin jäsenmäärän kasvuna sekä myös Industry ja Premium Partnereiden ennätyksellisen suurena määrä.", kommentoi IAB:n tuore puheenjohtaja Nykter.

IAB Finlandin jäsenperhe kasvoi ja vahvistui

Monipuolisemman IAB Finlandin tekee upeat partnerimme, jotka edustavat koko markkinoinnin ja mainonnan kentän kattaen kaikki aspektit mainostajista, julkaisijoihin ja digitoimistoihin. IAB Finland on myös saanut monta uutta jäsentä ja nyt jäsenyrityksiä on kaiken kaikkiaan jo lähes 120!

Markkinoinnin ja mainonnan muskettisoturit eli Alma Media, Sanoma ja SOK Media jatkaa vielä seuraavan vuoden ajan  Industry Partnereina:

Alma Media Sanoma SOK Media

 

Premium Partnereiksi saamme kunnian toivottaa tervetulleeksi seuraavat toimijat:

Adform Dagmar Digita Smartclip
Clear Channel dentsu DoubleVerify TietoEvry

Adform, Clear Channel, Dagmar, dentsu, Digita, DoubleVerify, Smartclip ja TietoEVRY.

 

Lisäksi toivotamme myös erittäin sydämellisesti tervetulleeksi IAB Finlandin uusimmat jäsenet:

BookBeat GT Musiikkiluvat PunaMusta Spotify
Digita Httpool Mediani Valve


Bookbeat AB, Digita Oy, GT Musiikkiluvat Oy, Httpool Oy, PunaMusta Oy, Mediani Group Oy, Spotify ja Valve.

IAB Finlandin vuosi 2021?

IAB Finlandin on tämän vuoden painopisteet johdettiin syksyllä 2020 tehdyn jäsentutkimuksen tuloksista ja täten toimintaa ohjaa siis jäsenten omat toiveet. Vuonna 2021 IAB Finland painottaa toiminnassaan erityisesti markkinoinnin tuloksellisuutta, digimarkkinoinnin osaamisen kasvattamista sekä markkinan tukemista mainosteknologioiden sekä mittaamisen uusissa ratkaisuissa. Painopisteet kiteytyvät kolmeen teeman: ROI, osaaminen ja data.

Luvassa on vauhdikkaita aiheita, ainakin evästeiden tulevaisuudesta, verkkokaupasta, digitalisoituvastsa ulkomainonnasta, vaikuttajamarkkinoinnista sekä osin vielä mystinen CTV tulee olemaan käsiteltävänä, näin muutamia aihealueita mainitaksemme. Vuoden ensimmäisessä tapahtumassa aiheena sisältömarkkinointi ja datan jälkeinen maailma.

Vahva hallitus, entistä monipuolisemmat partnerit ja jäsenistö sekä relevantit painopisteet takaavat vuodesta 2021 muutosten tekijöiden vuoden.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Pasi Raassina
toiminnanjohtaja
IAB Finland
040 575 3726 / pasi.raassina@iab.fi

Caroline Nykter
Hallituksen puheenjohtaja
050 513 5579 / caroline.nykter@kesko.fi

IAB Finland on digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin tulevaisuutta kehittävä yhteisö, joka tarjoaa koulutusta, kohtaamisia sekä puolueetonta asiantuntijatietoa. IAB Finland on osa kansainvälistä 27 Euroopan maan muodostamaan IAB Europe -yhteisöä.
www.iab.fi
www.iabeurope.eu

BLOGI
Digimarkkinoijan ja -myyjän sertifikaatti uudistuu – pysy ajan tasalla muuttuvassa maailmassa

Digimarkkinoinnin, mainonnan ja median maailma kehittyy nopeammin kuin koskaan aiemmin. Alan ammattilaisena tiedät, miten tärkeää on pysyä ajan tasalla uusista trendeistä, työkaluista ja parhaista käytännöistä. Siksi me IAB:llä päivitämme jatkuvasti digimarkkinoijan ja -myyjän sertifikaattia – vastaamaan tämän päivän ja huomisen haasteisiin.

lue lisää

23.01.2025

Digimarkkinoijan ja -myyjän sertifikaatti uudistuu – pysy ajan tasalla muuttuvassa maailmassa

Digimarkkinoinnin, mainonnan ja median maailma kehittyy nopeammin kuin koskaan aiemmin. Alan ammattilaisena tiedät, miten tärkeää on pysyä ajan tasalla uusista trendeistä, työkaluista ja parhaista käytännöistä. Siksi me IAB:llä päivitämme jatkuvasti digimarkkinoijan ja -myyjän sertifikaattia – vastaamaan tämän päivän ja huomisen haasteisiin.

lue lisää

20.01.2025

Uusi IAB:n jäsenetu vuodelle 2025: Foorumit

IAB Finland aloittaa uudet jäsenille suunnatut foorumit helmikuussa 2025. Ensimmäiset foorumit keskittyvät kahteen IAB:n jäsenkyselyssä erittäin tärkeäksi koettuun teemaan: tekoälyyn sekä mainonnan tuloksellisuuteen. Foorumit keskittyvät 100% osallistujien omaan oppimiseen ja ne ovat avoinna kaikille IAB:n jäsenille.  Pidämme yhteisen infotilaisuuden foorumeista tiistaina 11.2.2025 klo 9:00 Teamsissa. Tule mukaan tutustumaan foorumeihin ja lue myös alta yleisimmät kysymykset foorumeihin liittyen.

lue lisää

15.01.2025

IAB Finland 2025 - Painopisteet, jäsenedut ja kumppanit

IAB Finlandin vuosi 2025 on rakennettu jäsenten toiveiden pohjalle. Työryhmien, tapahtumien ja täysin uutena jäsenetuna aloittavien foorumeiden teemat pohjautuvat syksyllä 2024 tehtyyn jäsentutkimukseen. Yhteistyökumppanina IAB koetaan yhä kiinnostavampana, sillä yhteensä 19 digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin toimijaa on Industry Partnerina tai Premium Partnerina IAB Finlandin kanssa.

lue lisää

29.11.2024

Mainostajat vahvasti mukana IAB Finlandin hallituksessa

Uusina IAB-painopisteinä tekoäly ja Retail Media - IAB Finlandin syyskokouksessa 27.11.2024 sovittiin vuoden 2025 painopisteet ja äänestettiin yhdistykselle uusi hallitus. Painopisteissä yhdistyy täysin uudet teemat, kuten tekoäly ja Retail Media, IAB:n perinteisiin vahvuuksiin liittyen digimainonnan kohdentamiseen sekä mittaamiseen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi Clear Channel, Posti, Elisa, Veikkaus, Relevant ja IPG/Kinesso. 

lue lisää