Trollaus – sisältömarkkinoinnin uhka vai mahdollisuus?
Verkossa iän aikaa lymyillyt trollaus on noussut syksyn aikana netin valtamedioihin ja sitä kautta kaikkien feedeihin. On ollut näyttelijöiden privakuvien anastamista ja eteenpäin jakelua. On ollut Putinit luolista ponnistavaa trolliarmeijaa proganda-agendalla. Hiljattain julkaistu tutkimus trollien persoonallisuuspiirteistä rikkoi jopa Helsingin Sanomien uutiskynnyksen.
Vaikka trollaaminen on noussut näkösälle, moni netissä aikaansa viettävä tai töitä tekevä ei tunne ilmiötä edes nimeltä. Määritelmällisesti kyse on ”taiteenlajista”, jossa pyritään vaivihkaisesti ja nokkelasti suututtamaan toisia, pääasiassa verkon välityksellä. Trollaajia kuvaavat edellä mainitun tutkimuksen mukaan muun muassa seuraavat piirteet: psykopaattisuus, sadismi, narsismi ja macchiavellismi. Leppoisaa sakkia, joskaan ei tämä ehkä ihan koko totuutta kerro.
Trollaamista tapahtuu monissa muodoissa, eikä kyse ole läheskään aina rikolliseksi luokiteltavasta toiminnasta, kuten uhkailusta tai kunnianloukkauksesta. Kyse voi olla ihan vaan itsensä viihdyttämisestä sopivan tilaisuuden tullen. Yksi kommentti tuonne. Hyvät naurut päälle.
Kohteita löytyy myös vähintään yhtä monia kuin muotoja.
Ihmiset trollaavat toisiaan.
Ihmiset trollaavat yrityksiä.
Ja nyt myös yritykset trollaavat toisiaan.
Trollaus on yritysten verkkodiskurssissa uusi aluevaltaus. Ajatus tuntuu alkuun hämmentävältä, mutta tarkemmin pureskeltuna sehän istuu kuin paise peikon päähän. Trollaamisen etymologia on trollien sijaan troolaamisessa: toiminnalla troolataan verkon halki huomiota hakien. Eikö se ole juurikin se, mitä brändit ovat netissä aina tehneet, kalastelleet silmäpareja?
Tuoreen esimerkin brändiltä toiselle suuntautuvasta trollaamisesta tarjoaa Apple ja uuden iPhonen lanseeraus. Paljon odotettu puhelin osoittautui liiankin ohueksi – sehän ihan taipui taskussa. Oliko näin muka tarkoitettu? Tämäkö muka kestäisi käyttöä? Tuskinpa. Hashtag bendgate.
Aiemmin sisältömarkkinointi-postaussarjassa ilmestyneet kirjoitukset:
Hyvin suunniteltu ei ole vielä lainkaan tehty
Konteksti on yhtä tärkeä kuin sisältö. Katso kuvat!
Natiivimainonta: Vanhaa cowboyta nuorentamassa - Case Tupla ja Eeddspeaks-vlogi
Tutkimus: tutkimukset ovat parasta sisältöä
Natiivimainonta: Case Kevätmessut 2014
Startups: How To Build A Content Strategy From Scratch
Sisältömarkkinointi osa 3: Olipa kerran tarina, joka oli tärkeämpi kuin sisältö
Sisältömarkkinointi osa 2: Ars gratia artis, sanoo sisältömarkkinointi
Sisältömarkkinointi osa 1: Natiivimainonta
27.05.2026
Q1/2026: Digimainonnan kasvu jatkuu
Digimainonnan määrä ylsi vuoden 2026 ensimmäisellä kvartaalilla noin 201 miljoonaan euroon, mikä vastaa jo 64 prosenttia koko mainosmarkkinasta. Verkkomainonnan kasvua vauhdittivat erityisesti sosiaalinen media ja hakumainonta.
lue lisää26.05.2026
IAB Finland vahvistaa haku- ja somemainonnan markkinakoon raportointia Suomessa
IAB Finland ja IRM aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa digitaalisen mainonnan markkinadatan laatua ja luotettavaa raportointia Suomessa.
lue lisää27.02.2026
Digitaalisen ulkomainonnan markkinaestimaatti ylsi 66,8 miljoonaan euroon vuonna 2025 – DOOH-mainonnan kasvu jatkuu vahvana
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän tuoreen arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan arvo Suomessa nousi vuonna 2025 yhteensä 66,8 miljoonaan euroon. Edellisvuoden 61 miljoonaan euroon verrattuna markkina kasvoi noin 9,5 %.
lue lisää30.01.2026
Mediamainonnan määrä päättyi -0,7 % laskuun vuonna 2025
Mediamainontaan käytettiin yhteensä 1 261 miljoonaa euroa vuonna 2025 ja mainonnan määrä laski -0,7 % edellisvuoteen verrattuna. Tiedot perustuvat Kantar Median kuukausittaiseen mediaseurantaan sekä vuosittaiseen erillistutkimukseen, jossa yhteistyökumppaneina ovat eri media-alan liitot.
lue lisää