Icon
Vuoden muutoksentekijä 2019 Julkaisut

Vuoden muutoksentekijä 2019

06.11.2019

On aika äänestää, kuka on

VUODEN MUUTOKSENTEKIJÄ 2019

Vuodesta 2017 jaettu Vuoden muutoksentekijä -titteli on kunnianosoitus, joka myönnetään alan ratkaisuhenkiselle asiantuntijalle, joka on tehnyt pioneerimaista työtä digitaalisen markkinoinnin sanansaattajana tai siihen liittyvän osaamisen tai tuotteistamisen kehittäjänä.

Äänestä nyt henkilöä, joka mielestäsi ansaitsee vuoden 2019 Vuoden muutoksentekijä -palkinnon: viisi eniten ääniä saanutta pääsee Hot or Not -tapahtumassa julkaistavalle shortlistille, ja paikalla oleva yleisö äänestää livenä voittajan! Ehdokkaita palkinnon saajaksi voi ilmoittaa 25.11.2019 saakka ja palkinto luovutetaan Hot or Not -seminaarissa 10.12.2019. Voittajasta tullaan myös tekemään IAB-henkilökuva tulevan talven aikana.

Kaikkien ehdotuksen lähettäneiden kesken arvotaan kolme kahden hengen elokuvalippusettiä. Leffaliput voittaneille ilmoitetaan sekä henkilökohtaisesti että IAB Finlandin kanavissa.

  

Vuoden 2018 palkittu oli MarkkinointiKollektiivin perustaja, Sanomalla palkinnon saamisen aikaan luovaa tiimiä luotsannut ja nykyisin Leadoon CMO ja Partner, Santtu Kottila.
Kuva: Samuli Pulkkinen.

Historian ensimmäinen Vuoden muutoksentekijä 2017 oli Nordic Morning Finlandin toimitusjohtaja Jukka Sundquist.

 

Huom: Jos alla oleva lomake ei näy oikein, yritä päivittää sivu muutaman kerran tai kokeile toista selainta. Pahoittelemme teknistä häiriötä.

 

Kvartaalitiedotteet
Q2/2026: Digimainonta kasvoi 8,4 prosenttia – sosiaalisen median videomainonta vahvassa kasvussa

Digimainontaan investoitiin Suomessa vuoden 2026 toisella kvartaalilla 219,1 miljoonaa euroa, mikä on 8,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua vauhdittivat erityisesti sosiaalisen median mainonta, hakumainonta ja video.

lue lisää

08.09.2026

Euroopan digimainonnan markkina kasvoi 131 miljardiin euroon – Suomi jäi kasvusta jälkeen

IAB Europen uusi AdEx Benchmark 2025 -raportti osoittaa, että digimainonta jatkoi vahvaa kasvuaan epävarmasta taloustilanteesta huolimatta. Euroopan markkina kasvoi 10,5 prosenttia ja saavutti 131,1 miljardin euron arvon. Suomessa kasvu jäi vain 1,9 prosenttiin.

lue lisää

23.06.2026

Vastaa tutkimukseen: Ohjelmallisen ostamisen nykytila ja trendit 2026

IAB Finland toteuttaa jo viidettä kertaa tutkimuksen ohjelmallisen ostamisen nykytilasta ja trendeistä Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ajankohtainen katsaus ohjelmallisen mainonnan markkinaan ja tunnistaa alan mahdollisuudet, haasteet ja tulevaisuuden suunnat.

lue lisää

11.05.2026

Tunnelmia IAB Europen Virtual Programmatic Day -tapahtumasta – mukana IAB Finlandin hallituksen Petri Kokkonen

IAB Europe järjesti huhtikuun lopussa Lontoossa vuosittaisen Virtual Programmatic Day -tapahtuman, jossa alan asiantuntijat kokoontuivat keskustelemaan ohjelmallisen mainonnan tulevaisuudesta.

lue lisää

10.03.2026

IAB Europe: tuoreen State of Readiness – Sustainability in Digital Advertising -raportin keskeisimmät havainnot

IAB Europen tuore raportti osoittaa, että sosiaalinen vastuu nousee digimainonnan keskeiseksi vastuullisuusteemaksi, vaikka yritysten toimet keskittyvät yhä pääosin ympäristövaikutuksiin. Tekoälyn tuomat riskit ja mainospetosten lisääntyminen muokkaavat samalla toimintaympäristöä ja korostavat tarvetta läpinäkyvyydelle, yhteisille standardeille ja tiiviimmälle yhteistyölle.

lue lisää