Tallenne: Mediakentän kasvavat kanavat
Uutta aikaa medialle, kirjaimellisesti. Suomalaisten mediankulutus oli kasvanut yli 2,5 tunnilla vuoden 2016 jälkeen, ja tästä ajasta peräti 40 minuuttia kohdistui uusiin medioihin. Kyse ei ollut pelkästä siirtymästä, vaan laajennuksesta. Media kulki mukana lenkillä, siivouksessa ja työmatkoilla. Kuluttajien arjen rytmit, kosketuspisteet ja keskittymisen hetket olivat muuttuneet, ja tapahtumassa pohdittiin, oliko strategiat muutettu niiden mukana.
Tässä IAB Finlandin webinaarissa perehdyttiin digitaalisen mediakentän kasvaviin alustoihin ja uusiin kulutustilanteisiin. Osallistujille tarjottiin tuoretta dataa ja asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, miten yleisö tavoitetaan siellä, missä heidän huomionsa jo oli tai oli vasta nousemassa.
Tilaisuus oli suunnattu erityisesti niille, jotka olivat vastuussa seuraavista siirroista mediassa ja markkinoinnissa.
OHJELMA:
Tervetuloa - Pasi Raassina | IAB Finland & Anna Lujanen | Screenforce
Brändinmukaista mutta kohderyhmää houkuttelevaa – näin erotut somen sisältötulvasta lyhytvideoilla - Joona Haatainen | Troot (lataa prese)
Podcast-mainonta tässä ja nyt – miksi juuri nyt on oikea aika hypätä mukaan? - Eeva Ronkainen | Podspace (lataa prese)
Kuinka suomalaiset pelaavat nyt? - Pelaajabarometri 2024 - Aleksi Ylitalo | RTL AdAlliance ja Janna Laiho | Azerion (lataa prese)
Total TV -mainonta tulevaisuudessa - Nina Eriksson | MTV (lataa prese)
Creative usage of data within OOH campaigns - Mia Setälä | Ocean Outdoor Finland ja Richard Stiller | Ocean Outdoor Sweden (lataa prese)
Loppusanat - Pasi Raassina | IAB Finland & Anna Lujanen | Screenforce
Artikkeli
Uutiset
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän tuoreen arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan arvo Suomessa nousi vuonna 2025 yhteensä 66,8 miljoonaan euroon. Edellisvuoden 61 miljoonaan euroon verrattuna markkina kasvoi noin 9,5 %.
lue lisää27.02.2026
Digitaalisen ulkomainonnan markkinaestimaatti ylsi 66,8 miljoonaan euroon vuonna 2025 – DOOH-mainonnan kasvu jatkuu vahvana
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän tuoreen arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan arvo Suomessa nousi vuonna 2025 yhteensä 66,8 miljoonaan euroon. Edellisvuoden 61 miljoonaan euroon verrattuna markkina kasvoi noin 9,5 %.
lue lisää25.02.2026
Retail median kenttä Suomessa – ensimmäinen kokonaiskuva julki
Suomalainen retail median kenttä kasvaa ja kehittyy nopeasti. Markkinaan tulee jatkuvasti uusia toimijoita, verkostoja ja teknologiatoimittajia, mikä kertoo segmentin vahvasta potentiaalista. Nopeasti kehittyvä kenttä on lisännyt tarvetta yhteiselle, koko markkinaa jäsentävälle näkymälle.
lue lisää16.02.2026
IAB Finland perustaa Sääntely-työryhmän
IAB Finland perustaa uuden Sääntely-työryhmän. Työryhmä kokoaa toimialan yhteen seuraamaan sääntelyn kehitystä, arvioimaan liiketoimintavaikutuksia ja muodostamaan yhteisiä kantoja keskeisiin kysymyksiin.
lue lisää13.02.2026
IAB Europen webinaari: Keskeiset löydökset Attitudes to Digital Advertising Report -raportista
IAB Europe järjestää webinaarin, jossa käydään läpi tärkeimmät löydökset uudesta Attitudes to Digital Advertising Report -raportista. Tämä raportti tarjoaa ajantasaisen näkymän eurooppalaisen digitaalisen mainonnan markkinaan, sen kasvuun, kanavien eri vaiheisiin ja keskeisiin trendeihin.
lue lisää