Icon
Lyhyt essee evästeistä ja ankoista Blogi

Lyhyt essee evästeistä ja ankoista

16.12.2020

Wikipedian mukaan eroosio on kallioperän ja maaperän kulumista veden, jään, tuulen, mekaanisen kulutuksen tai jonkin muun maaperää kuluttavan tekijän tähden. Laajassa merkityksessä eroosioon lasketaan mukaan myös irronneen aineksen kulkeutuminen veden tai tuulen mukana; suppeampi merkitys kattaa vain aineksen irtoamisen, jolloin raja rapautumiseen on häilyvä. Eroosion eri muotoja ovat vesieroosio, tuulieroosio ja eksoottiselta kuulostava jäätikköeroosio. Luonnossa tapahtuvan eroosion lisäksi eroosiota voi tapahtua myös muualla, esimerkiksi kolmannen osapuolen evästeissä… Tämä viimeinen lause ei ollut Wikipediasta, mutta ainakin IAB Finlandin mielestä totta.

Mediamarkkina kohahti tämän vuoden tammikuussa uutisesta, jossa Google kertoi parantavansa Chrome-selaimen käyttäjien yksityisyyttä estämällä kolmannen osapuolen evästeet. Muutos aiotaan tehdä kahden vuoden sisällä ja päätös vaikuttaisi isoon osaan nettikäyttäjistä, sillä Chromen hallussa on yli 60 % selainmarkkinasta.

Uutisointi Googlen ilmoituksen jälkeen oli kiivasta ja toisinaan tuntui, että mutkia suoristeltiin vähän liikaakin. Googlen asemaa millään lailla vähättelemättä, kyse ei kuitenkaan ole mainostajan kannalta ”nyt se on auki ja nyt se on kiinni” -tilanteesta. Chromen 60 % markkinaosuuden ulkopuolelle jäävissä Applen Safarissa ja Firefoxissa kolmannen osapuolen evästeet eivät ole toimineet enää vuosiin. Lisäksi kohdentaminen applikaatioissa tapahtuu ihan erillisillä ID-häksättimillä 😊 Vaikka hassu termi ”rampa ankka” viittaa poliitikkoon, jonka kausi on päättymässä eikä hänellä ole entisenlaista toimintakykyä tai poliittista uskottavuutta, voinee myös kolmannen osapuolen keksejä kutsua about rammaksi ankaksi.

Huomioidaan vielä todennäköisesti kaikille tuttu asia, että evästesaaga koskee kolmannen osapuolen keksejä. Ensimmäisen osapuolen evästeet toimivat myös 2022 yhtä hyvin kuin tällä hetkellä.

  • Ensimmäisen osapuolen evästeet luodaan siltä sivustolta, joka on kulloinkin auki. ​
  • Kolmannen osapuolen evästeet luodaan muista url-osoitteista, jotka käyttävät tätä avattua sivustoa. Kolmannen osapuolen evästeet ovat olleet helpoin tapa yhdistää verkkokäyttäytymistietoa useammalta eri verkkosivustolta ja niitä käytetään laajasti esimerkiksi digitaalisen mainonnan mittaamisessa, mainonnan toistorajoitteessa sekä retargeting-mainonnassa.

Vietämme muutaman viikon päästä Googlen ilmoituksen vuosipäivää ja tämän kirjoituksen aihe on luoda kevyt katsaus siihen, missä evästemarkkina seilaa tällä hetkellä ja mitä voimme sanoa mahdollisista uusista kohdennusratkaisuista.

  • Varmaa on, että vuoden 2021 aikana mainonnan teknologian kehitys nopeutuu entisestään ja usea toimija kokeilee onneaan uusien kohdennusteknologioiden jalkauttamisessa markkinalle.
  • Varmaa on myös, että ensimmäisen osapuolen datan rooli korostuu tulevaisuudessa. Mitä enemmän markkinoijalla on omaa dataa ja kyvykkyyksiä sen operoimiseen, sen paremmat mahdollisuudet omien kohderyhmien tavoittamiseen ovat myös ostetussa mediassa.
  • Lähes varmasti voimme sanoa, että digimarkkinassa ei kuitenkaan ole vuoden 2022 alussa uutta mainonnan kohdentamisen teknologiaa, joka toimii moitteetta kaikissa/useimmissa päätelaitteissa ja selaimissa.
  • Lähes varmaa on lisäksi, että kontekstuaalisuuden rooli mainonnan kohdentamisessa kasvaa ainakin väliaikaisesti. Itse en kuitenkaan löisi vetoa sen puolesta, että kontekstuaalisuudesta muodostuu uusi musta.
  • Sitoumuksetta voi myös arvailla minkälaiset kohdennusteknologiat tulevat korvaamaan kolmannen osapuolen evästeet. IAB Tech Labin kuopatessa DigiTrustin kesällä, ns. universal ID-hankkeet esim. prebidin kautta näyttävät tällä hetkellä potentiaalisimmilta ratkaisuilta …. tai ehkäpä voitava tekniikka löytyy fingerprint – teknologiasta? En kuitenkaan itse varasta koko showta (LUE: en yksinkertaisesti osaa kertoa näistä riittävän syvällisesti 😊) ja IAB palaa näihin projekteihin syvemmin vuoden 2021 puolella.

IAB Finland lähtee vuoteen 2021 kolmen uudistetun painopisteen voimin: Markkinoinnin ROI, Digimarkkinoinnin osaamisen kasvattaminen sekä Data ja mittaaminen. Kolmas painopiste Data ja mittaaminen pitää sisällään erityisesti kotimarkkinan tiedottamisen sekä valistamisen kolmannen osapuolen keksien tulevaisuuteen sekä uusiin kohdennusteknologioihin liittyen. Tulemme seuraamaan kehitystä kuukausittain IAB Finlandin toimiston sekä työryhmien toimesta. Tarina koostetaan iab.fi -sivustolle helposti löydettäväksi. Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa tätä kokonaisuutta.

Tsemppiä koronajouluun ja suuri kiitos kaikille IAB Finlandin jäsenyrityksille sekä niiden IAB-aktiiveille tästä vuodesta.

Pasi Raassina
Toiminnanjohtaja
IAB Finland

blogidigimarkkinointiiabfinlandpodcastsisältömarkkinointijäsenetjäsenesittelydatateknologiaSosiaalinen mediaIAB FinlandnatiivimainontaIABlogidigimainontaohjelmallinen ostaminen

25.09.2026

Premium Partner -esittelyssä: Vitec Bidtheatre

IAB Finlandin kumppaniverkosto kasvaa, kun Vitec Bidtheatre liittyy mukaan uutena Premium Partnerina. Vitec Bidtheatre tuo verkostoomme vahvaa asiantuntemusta ohjelmallisesta mainonnasta ja monikanavaisesta mediaostamisesta. Tässä Partner-haastattelussa tutustumme Vitec Bidtheatreen hieman paremmin ja kuulemme näkemyksiä muun muassa tekoälyn ja automaation mahdollisuuksista, pirstaloituvan mediaympäristön haasteista sekä läpinäkyvyyden merkityksestä ohjelmallisessa ostamisessa.

lue lisää

23.09.2026

HybridiTV:n Switch-IN yhdistää television voiman ja digimainonnan tarkkuuden

Kumppaniblogi: Digita. Televisio on vaikuttava mainosmedia, jonka vahvuuksia ovat suuri ruutu, laadukas sisältöympäristö, korkea huomioarvo ja turvallinen katselukokemus. HybridiTV:n mahdollistama Switch-IN-mainosratkaisu hyödyntää näitä vahvuuksia aktiivisissa katseluhetkissä ja mahdollistaa vuorovaikutteisen mainonnan TV-ympäristössä.

lue lisää

17.09.2026

PJ tentissä: Mikä on attention-mittaamisen suurin etu ja mahdollisuus Suomessa tällä hetkellä?

IAB Finlandin Attention-työryhmän puheenjohtaja Iiris Lehtola kertoo attention-mittaamisen eduista ja mahdollisuuksista sekä siitä, miten mittaustietoa voidaan hyödyntää mainonnan suunnittelussa ja kehittämisessä.

lue lisää

16.09.2026

Retail Media Summit 2026: Kasvu syntyy uusista asiakkaista ja tarvehetkistä

Kumppaniblogi: Bauer Media Audio. Mitkä ovat audion vahvuudet retail mediassa? Outi Hilakari kokoaa Retail Media Summit 2026 -tapahtumamme keskeiset havainnot ja tarkastelee niiden pohjalta, miten audiomainonnalla voidaan vaikuttaa läpi ostopolun, tavoittaa uusia asiakkaita ja olla läsnä kuluttajan kannalta relevanteissa tarve- ja valintahetkissä.

lue lisää