Ikäihmiset ja digitaalisuus?

Kohderyhmä +65-vuotiaat kasvaa vauhdilla vuosi vuodelta. Kiireinen ja nuori/keski-ikäinen markkinointialan persoona ei tätä rakennemuutosta välttämättä työssään huomaa. Jos huomaa, se tapahtuu yleensä vapaalla viikonloppuisin kun vanhemmille tai sukulaisille muistetaan soittaa. Parhaimmillaan markkinointiala toteaa, että on se niin hienoa kun se ja tämä mummo sekä vaari ovat Facessa ja siirtävät digitiedostoja mobiilista tablettiin kuin vettä valaen. Ikäihmiset ovat olleet vuosikausia kadoksissa ja yhtäkkiä he ovatkin somessa ja markkinointiala saa heiltä päivittäin tiedot Facen etusivuun tekemisistään. Näitä digivaareja ja -mummoja uskotaan olevan valtaisa määrä, koska kaikkihan siellä somessa ovat, eikös?

Huippua tämä digi, kun koko kansa osaa ja kykenee kommunikoimaan uusilla tekniikoilla!
Vai onkohan aidosti näin? Tarkastellaanpa asiaa muutamasta kulmasta.

Kuva: Colourbox

Väestön ikääntyminen ja teknologian käyttö

Suomen tilastokeskuksen mukaan yli 65-vuotiaat ovat ikääntyneitä. Siksi käytössä on termi ikäihmiset. Viime vuonna heitä oli Suomessa noin 966 000. Eli viidesosa suomalaisista! Kasvuennuste vuoteen 2030 mennessä on noin 80 prosenttia. Suurimman ostokyvyn omaava väestönosa kasvaa siis rajusti tulevina vuosina.

Onko tuo kohderyhmä ns. ulkona nykyteknologian käytön mahdollisuuksista? Eivät. Lähes 90 prosenttia alle 70-vuotiaista käyttävät esimerkiksi nettiä sekä muitakin nykyteknologian mahdollistamia sovellutuksia. Ja vaikka näin on, haasteita on valtavasti tietotekniikan käytössä ja hyödyntämisessä. Monet uudet teknologiat, joita me tottuneemmat olemme käyttäneet jo vuosia, ovat ikääntyneille hyvin vieraita. Kuinka monessa kohtaa tämä otetaan huomioon tuotteiden markkinoinnissa? Esimerkki: ikääntynyt hankkiutuu tv-ostoksille kivijalkamyymälään. Ensimmäiseksi hän törmää termeihin smart-tv, interactions-tunnistukset, content-toiminnot, smart hubit, allshare playt… Kun nuorempikin tuntee itsensä tyhmäksi kun ei tiedä mistä on kyse, niin moniko digivaari ja -mummo sitten ymmärtää?

Teknologia-antipatia

Seniori-ikään ehtineiden ihmisten tuntemat antipatiat nykytekniikkaa kohtaan ovat suurehkon joukon kohdalla tosiasioita. Tuskin heistäkään monikaan toisaalta haikailee enää lankapuhelimien perään. Uusi langaton maailma on vallannut ympäristömme. Sosiaalinen media ilmenee kaikissa informaatiokanavissa ja kansalle tarjotaan mahdollisuus vaikuttaa erilaisiin keskusteluohjelmiin mm. Twitterin välityksellä. Monikohan ikäihminen aidosti ja aktiivisesti käyttää tätä mahdollisuutta hyväkseen? Tämä muutos heijastuu myös terminologiaan. Siinä missä toimittajan/markkinoijan mielestä kaikki, mitä hän kirjoittaa esimerkiksi QR-koodeista tai appseista, on hänelle täysin selvää, on puolestaan useimmille ikäihmisille täyttä hepreaa. Selkeä ja ymmärrettävä viestintä sekä teknologiakuormituksen keventäminen olisi kaikkien – myös mainostajien - etu.

Ikääntyneiden odotukset teknologioille?

On tunnistettava/tiedettävä, mitä nyt puheena oleva kohderyhmä nykyteknologialta odottaa. Mihin arkipäivän ongelmiin teknologiasta saattaisi olla apua ja mistä heille kerrotaan - käytännössä markkinoidaan? Kuinka heille kuvataan teknologian mukaan tuomat edut yksinkertaisesti sekä selkeästi ilman teknojargoniaa?

Monissa tutkimuksissa ja haastatteluissa on tuotu esiin muutamia ikääntyneiden kärkitoiveita, jotka lähes kaikki kulminoituvat kahteen perusajatukseen; turvallisuus ja hyvinvointi. Ei nykyseniori ole kiinnostunut siitä, miten hänen digitaalinen lompakkonsa tyhjennetään. Kaupan kassalla hän voi etukorttien lisäksi käydä nopeamminkin, mutta se varsinainen lompakko pidetään vielä mielellään takataskussa.

Tuskin nykyseniori on kovin kiinnostunut nettichattäilystäkään. Skypettämisestä ehkä, jos hänen läheisensä asuvat kaukana. Hän on kiinnostunut omasta elinympäristöstään ja siihen kuuluvista asioista. Asiat pitää hoitaa asiallisesti ja ajoissa. Ikääntyneenäkin. Kuinka teknologia pystyy tässä auttamaan heitä helposti? Tässä on miljoonien eurojen kysymys, johon markkinasta/markkinoija varmasti tavalla tai toisella vastataan, joskus.

Sosiaalinen kontakti vs. virtuaalinen palvelumalli?

Verkkopankki on ollut suurelle osalle kansaa arkipäivää jo vuosikymmenen ajan. Laskut maksetaan digitaalisesti lähes pääsääntöisesti. Jos koko kansa tämän osaa, niin miksihän monien pankkien saleissa on päivisin valtaisa jono ikääntyneitä hoitamassa arkisia raha-asioitaan henkilökohtaisesti? Johtuuko tämä kenties siitä, että aito kontakti ihmisen kanssa on jopa raha-asioissa palvelumaksun arvoinen? Vai voiko olla niin, että huolimatta vallitsevasta käsityksestä, jonka mukaan valtaosa kansasta osaa sekä kykenee käyttämään niinkin yksinkertaisia palveluja kuin verkkopankki, on ikääntyneillä tässä ylitsepääsemättömiä haasteita kotona?

Yhteiskunnallinen/markkinoinnillinen mahdollisuus?

Pikaisesti tarkasteltuna vaikuttaa siltä, että ikääntyneiden kohderyhmässä on huikea mahdollisuus markkinoijille. Etenkin digitaalisen teknologian saralla. Ihmisten kaipuu turvallisuuteen ja hyvinvointiin ei katso ikää, mutta kynnys maksaa siihen liittyvien palvelujen osalta madaltuu sitä mukaa kun ihminen vanhenee. Digitaalisuus koskettaa meitä kaikkia työssä ja vapaalla yhä enemmän joka päivä. Odotukset väestön teknologiatietämykselle heijastuvat tuotteisiin ja markkina kehittyy vain innovaatioiden mukana. Voiko olla niin, että maahamme on kaikesta huolimatta muodostumassa vauras, mutta silti ”teknologia-avuton” kansanosa? Ikääntyneet. Jos näin on, yrityksillä on edessä haasteita, koska koko ajan kasvava sekä ostokykyinen väestönosa ei kykene ymmärtämään innovaatioiden heille tarjoamia etuja parantaa perusturvallisuutta ja hyvinvointia.

Kuva: Colourbox