IAB 15 vuotta
IAB Juhlisti 15-vuotista taivaltaan järjestämällä upean seminaarin, sekä kansainvälisillä, että kotimaisilla puhujilla. Seminaari järjestettiin tutussa Astoria-salissa joka tarjoaa mahtavat puitteet seminaarijärjestelyille. Oli hienoa nähdä vanhoja ja uusia tuttuja samalla kertaa samassa paikassa. Tunnelma oli tässä vaiheessa jo rentoutunut.
Seminaari alkoi Antti Isokankaan johdattelemana ja IAB:n henkilöiden esittelyllä. Tämän jälkeen katsottiin video jossa selviää IAB Finlandin 15-vuotisen taipaleen tapahtumia sekä verkkomainonnan kehityskulku Suomessa. Video on nähtävillä täällä ja tulossa lisäksi katsottavaksi ruutu.fi:hin alkuviikosta, joten en lähde nyt spoilaamaan sen sisältöä :).
Seppo Roponen kertoi verkkomainonnan tilasta nyt ja ennusteista. Mieleen painui Sepon lausahdus, että myös ulkona olevat taulut alkavat olla verkkomainontaa. Samoin pelimainontaa ei vielä lasketa, joten nään tässä hyviä yhteistyömahdollisuuksia IAB:n ja IGDA:n (International Game Developers Association) väliselle yhteistyölle.
Tulevaisuutta edustivat Microsoftin Didier Ongena sekä MediaComin Christian Godske. Ongena kertoi, mitkä ovat Microsoftin tulevaisuuden näkymiä, ja mainosverkon avaamisesta Suomessa. Samoin hän valoitti Microsoftin suunnitelmista tulla applikaatiokauppiaaksi yleisökysymyksen säestämänä.
Ongena valotti hyvin, mitkä ovat nykyiset haasteet mittauksen puolella, ja etenkin että verkkomainontaa voi mitata hieman liian tarkkaan. Tämä tarkoittaa että kaikki tuovat oman mittarinsa mitä pitäisi seurata. Joku voi hehkutaa esim. Dwell-timeä, kun taas joku muu Engagementin määrää. IAB:n sisällä onkin puhuttu käsitteiden selventämisestä sekä yhtenäistämisestä. Ongenan esitys oli loistava, ja suosittelen ehdottamasti katsomaan videon heti kun se ruutuun tulee!

Ehkä kaikista mieleenpainuvin oli Suosikin järjestämä teinipaneeli, jossa oli neljä 14-17 vuotiasta (n.15v) teiniä. Heiltä kysyttiin aluksi "mitä verkkopalvelua käytät kun heräät" ja vastaukset olivat hyvin selviä: facebook, facebook, facebook, FACEBOOK. He eivät myöskään lue paperilehtiä, ja televisionkin katsominen koettiin turhaksi. Facebookissa tapahtuvat ihmissuhdedraamat ovat heidän elämänsuolansa. Muita verkkopalveluita, jotka olivat heidän suosiossaan olivat IRC-Galleria ja YouTube. Kun nuorilta kysyttiin, mitä he hakevat googlella, oli vastaus jälleen hyvin yksiselitteinen: KAIKEN :).
Se mikä kaikissa puhujissa tuli selkeästi esille, oli kaikkien nykyisten laitteiden, joissa on digipintaa, muuttuminen mainosmedioiksi. Ei voida enää puhua “mobiilimainostamisesta” vaan enemmänkin verkkomainonnan sulautumisesta kaikki päätelaitteet (ja tulevaisuudessa kaikki pinnat) kattavaksi kokemukseksi, jossa mainostaja ja asiakas ovat jatkuvassa dialogissa toistensa kanssa.
Tapahtuman viralliset Jatkot olivat Teatterin Aurinkoterassilla. Täällä tunnelma oli todella lämminhenkinen ja rento. Oli todella mukava päästä vaihtamaan juttuja vanhojen tuttujen kanssa, sekä tutustumaan paremmin IAB:n työryhmissä työskenteleviin henkilöihin. Ilta kesti tuohon klo 22 asti, jonka jälkeen siirryttiin Jatkojen jatkoille.
IAB Juhlisti 15-vuotista taivaltaan järjestämällä upean seminaarin, sekä kansainvälisillä, että kotimaisilla puhujilla. Seminaari järjestettiin tutussa Astoria-salissa joka tarjoaa mahtavat puitteet seminaarijärjestelyille. Oli hienoa nähdä vanhoja ja uusia tuttuja samalla kertaa samassa paikassa. Tunnelma oli tässä vaiheessa jo rentoutunut.
Seminaari alkoi Antti Isokankaan johdattelemana ja IAB:n henkilöiden esittelyllä. Tämän jälkeen katsottiin video jossa selviää miten IAB Finlandin 15-vuotisen taipaleen tapahtumia sekä verkkomainonnan kehitystä Suomessa. Video on tulossa katsottavaksi ruutu.fi:hin alkuviikosta, joten en lähde nyt spoilaamaan sen sisältöä :).
Seppo Roponen kertoi verkkomainonnan tilasta nyt ja ennusteista. Mieleen painui Sepon lausahdus että myös ulkona olevat taulut alkavat olla verkkomainontaa. Samoin pelimainontaa ei vielä lasketa, joten nään tässä hyviä yhteistyömahdollisuuksia IAB:n ja IGDA:n (International Game Developers Association) väliselle yhteistyölle.
Tulevaisuutta edustivat Microsoftin Didier Ongena sekä MediaComin Christian Godske. Ongena kertoi mitkä ovat Microsoftin tulevaisuuden näkymiä, ja mainosverkon avaamisesta Suomessa. Samoin hän valoitti Microsoftin suunnitelmista tulla applikaatiokauppiaaksi yleisökysymyksen säestämänä.
Ongena valotti hyvin miten nykyiset haasteet mittauksen puolella, ja etenkin sen että verkkomainontaa voi mitata hieman liian tarkkaan. Tämä tarkoittaa että kaikki tuovat oman mittarinsa mitä pitäisi seurata. Joku voi hehkutaa esim. Dwell-timeä, kun taas joku muu Engagementin määrää. IAB:n sisällä onkin puhuttu käsitteiden selventämisestä sekä yhtenäistämisestä. Ongenan esitys oli loistava, ja suosittelen ehdottamasti katsomaan videon heti kun se ruutuun tulee!
Ehkä kaikista mieleenpainuvin oli Suosikin järjestämä teinipaneeli, jossa oli neljä 14-17 vuotiasta (n.15v) teiniä. Heiltä kysyttiin aluksi mitä verkkopalvelua käytät kun heräät ja vastaukset olivat hyvin selviä: facebook, facebook, facebook, FACEBOOK. He eivät myöskään lue paperilehtiä, ja televisionkin katsominen koettiin turhaksi. Facebookissa tapahtuvat Muita verkkopalveluita jotka olivat heidän suosiossaan olivat IRC-Galleria ja YouTube. Kun nuorilta kysyttiin, mitä he hakevat googlella, oli vastaus jälleen hyvin yksiselitteinen: KAIKEN :).
Se mikä kaikissa puhujissa tuli selkeästi esille, oli kaikkien nykyisten laitteiden, joissa on digipintaa, muuttuminen mainosmedioiksi. Ei voida enää puhua “mobiilimainostamisesta” vaan enemmänkin verkkomainonnan sulautumisesta kaikki päätelaitteet (ja tulevaisuudessa kaikki pinnat) kattavaksi kokemukseksi, jossa mainostaja ja asiakas ovat jatkuvassa dialogissa toistensa kanssa.
Tapahtuman jatkot olivat teatterin terassilla. Täällä tunnelma oli todella lämminhenkinen ja rento. Oli todella mukava päästä vaihtamaan juttuja vanhojen tuttujen kanssa, sekä tutustumaan paremmin IAB:n työryhmissä työskenteleviin henkilöihin. Ilta kesti tuohon klo 22 asti, jonka jälkeen siirryttiin jatkoille.

30.01.2026
IAB Finlandin työryhmät kehittämässä digimainonnan standardeja ja hyvinvointia
IAB Finlandin työryhmätoiminta on yksi järjestön tärkeimmistä jäseneduista. Työryhmiin osallistuminen on helppo tapa pysyä kiinni markkinan kehityksessä, jakaa näkemyksiä, oppia muilta ja viedä yhdessä koko alaa eteenpäin.
lue lisää29.01.2026
IAB Finlandin ohjelmallisen mainonnan työryhmä tähtää markkinaosuuden kasvuun vuonna 2026
IAB Finlandin ohjelmallisen mainonnan työryhmän tammikuun kokouksessa asetettiin työryhmän tavoitteet ja painopisteet vuodelle 2026. Kokouksessa työryhmän puheenjohtajiksi valittiin Adformin Account Director Juuli Pelkonen ja Vendin Programmatic & Yield Manager Dorentina Abazi.
lue lisää16.01.2026
IAB Finlandin tapahtumat 2026 – pysy mukana digimainonnan ajankohtaisissa trendeissä
IAB Finland järjestää vuosittain ajankohtaisia tapahtumia, webinaareja ja koulutuksia, joissa kehität digimainonnan osaamistasi ja pysyt mukana nopeasti muuttuvissa digimainonnan trendeissä. Tapahtumamme antavat loistavia verkostoitumismahdollisuuksia kokoamalla yhteen niin mainonnan ja markkinoinnin osaajat kuin teknologian ja datan ammattilaiset.
lue lisää15.01.2026
Miltä digimainonnan vastuullisuus näyttää Euroopassa? State of Readiness -kysely on avoinna
Digimainonnan vastuullisuuden kehittäminen edellyttää yhteistä ymmärrystä nykytilasta. IAB Europen Sustainability Standards Committee on avannut neljännen vuosittaisen State of Readiness: Sustainability in Digital Advertising -kyselyn, joka kartoittaa digimainonnan vastuullisuuden tilaa Euroopan tasolla. Kyselystä viestitään nyt myös suomalaisille toimijoille, ja vastaamiseen toivotaan laajaa osallistumista koko ekosysteemistä.
lue lisää