Icon
Santtu Kottila on Muutoksen tekijä 2018 Ajankohtaista

Santtu Kottila on Muutoksen tekijä 2018

27.11.2018

IAB Finlandin vuosittaisen HOT or NOT -seminaarin yhteydessä palkittu Sanoman luovan tiimin vetäjä Santtu Kottila tunnetaan alalla ennakkoluulottomana, pioneerimaisena, ahkerana ja aidosti yleistä hyvää ajattelevana kollegana. Näin ollen hän edustaa asiantuntijana myös IAB Finlandille ja sen jäsenille tärkeitä arvoja. Tämä välittyi vahvasti jäsenten perusteluissa, joissa Kottilaa äänestettiin 2018 Muutoksen tekijäksi.

Kottilan vuonna 2017 perustama markkinoinnin verkosto MarkkinointiKollektiivi on lyhyessä ajassa kasvanut yhdeksi Suomen elinvoimaisimmista markkinoinnin keskustelun ja osaamisen jakamisen alustoista, joka julkaisee podcasteja, blogeja, käy aktiivista some-keskustelua ja järjestää ajankohtaisia tapahtumia.

- Olen tästä valinnasta todella otettu! Tämä on palkinto myös koko Kollektiiville. Olemme saneet aikaan lähes 10 000 markkinointialan ammattilaisen yhteenliittymän, joka haluaa jakaa tietoa ja oppia muilta. Tässä on kylvetty siementä uuden markkinointikulttuurin luomiseksi ja olemme hyvässä vauhdissa. Itselleni tämä on hyvin havainnollistanut sen, että muutoksen käynnistäminen ei vaadi hienoa titteliä tai korkeaa positiota. Tärkeintä on aito halu muuttaa asioita parempaan suuntaan, kiittelee vastapalkittu Kottila.

Vuoden 2018 palkittu on MarkkinointiKollektiivin perustaja, Sanomalla luovaa tiimiä luotsaava Santtu Kottila.
Kuva: Samuli Pulkkinen

markkinaluvutIAB FinlandiabfinlandverkkomainontamediamainontaIAB Europedigimarkkinointikantardigimainonnan määräohjelmallinen ostaminendigimainontateknologiaAdExmainonnan määräInteract

23.06.2026

Vastaa tutkimukseen: Ohjelmallisen ostamisen nykytila ja trendit 2026

IAB Finland toteuttaa jo viidettä kertaa tutkimuksen ohjelmallisen ostamisen nykytilasta ja trendeistä Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ajankohtainen katsaus ohjelmallisen mainonnan markkinaan ja tunnistaa alan mahdollisuudet, haasteet ja tulevaisuuden suunnat.

lue lisää

27.05.2026

Q1/2026: Digimainonnan kasvu jatkuu

Digimainonnan määrä ylsi vuoden 2026 ensimmäisellä kvartaalilla noin 201 miljoonaan euroon, mikä vastaa jo 64 prosenttia koko mainosmarkkinasta. Verkkomainonnan kasvua vauhdittivat erityisesti sosiaalinen media ja hakumainonta.

lue lisää

26.05.2026

IAB Finland vahvistaa haku- ja somemainonnan markkinakoon raportointia Suomessa

IAB Finland ja IRM aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa digitaalisen mainonnan markkinadatan laatua ja luotettavaa raportointia Suomessa.

lue lisää

11.05.2026

Tunnelmia IAB Europen Virtual Programmatic Day -tapahtumasta – mukana IAB Finlandin hallituksen Petri Kokkonen

IAB Europe järjesti huhtikuun lopussa Lontoossa vuosittaisen Virtual Programmatic Day -tapahtuman, jossa alan asiantuntijat kokoontuivat keskustelemaan ohjelmallisen mainonnan tulevaisuudesta.

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!