Kohti digitaalisten palveluiden yhteisvaluuttaa
TNS Metrix tiedotti eilen sopineensa internetin yleisömittauksen toteuttamisesta Sanoma Media Finlandin, Alma Median ja MTV:n kanssa. Sopimus käsittää verkkomedioiden kävijämäärämittauksen, raportoinnin sekä julkisen tilastoinnin TNS Metrix -mittausjärjestelmällä ja TNS Metrix Paneelilla.
Uutta mittausjärjestelmässä on 15–74-vuotiaista koostuva paneeli, jonka avulla voidaan estimoida medioiden kävijämäärät sekä antaa tietoa käyttäjien demografioista. Aluksi paneeli tuottaa tietoa selainliikenteestä, mutta jatkossa siihen liitetään myös applikaatioiden käyttö. Alkuun sovelluskäyttö on mukana mittauksessa estimaattina.
TNS:ltä kerrotaan, että uudella mittaustavalla tuotetut kävijämääräestimaatit on tavoitteena ottaa käyttöön TNS Gallupin viikkolistalla joulukuussa.
Uudistuvan mittauksen menetelmiä ja edellytyksiä on käsitelty jo pitkään IAB Finlandin koordinoimassa mittaustyöryhmässä. Työryhmän muodostavat mediat, mainostajat ja mediatoimistot ovat yhdessä printtimedian mittausta edustavan MediaAuditFinlandin sekä tv-mittausta edustavan Finnpanelin kanssa asettaneet tavoitteita ajanmukaiselle digitaalisten palveluiden yleisömittaukselle.
IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala iloitsee siitä, että myös Suomessa otetaan askel kohti yhteismitallista yleisömittausta. Suurilla mainosmarkkinoilla tähän suuntaan on pyritty vahvasti jo pitkään.
”On tärkeää, että myös Suomessa siirrytään kohti laajaa ja kattavaa yleisömittauksen valuuttaa. Toivomme, että saman mittariston alle saadaan mahdollisimman kattava otos kotimaisia medioita”, Takala sanoo.
Lue TNS:n tiedote kokonaisuudessaan linkin takaa.
Jos haluat lisätietoja IAB Finlandin mittaustyöryhmästä, voit ottaa yhteyttä IAB Finlandin toiminnanjohtajaan Birgitta Takalaan: 040 543 9165, etunimi.sukunimi(at)iab.fi.
10.03.2026
IAB Europe: tuoreen State of Readiness – Sustainability in Digital Advertising -raportin keskeisimmät havainnot
IAB Europen tuore raportti osoittaa, että sosiaalinen vastuu nousee digimainonnan keskeiseksi vastuullisuusteemaksi, vaikka yritysten toimet keskittyvät yhä pääosin ympäristövaikutuksiin. Tekoälyn tuomat riskit ja mainospetosten lisääntyminen muokkaavat samalla toimintaympäristöä ja korostavat tarvetta läpinäkyvyydelle, yhteisille standardeille ja tiiviimmälle yhteistyölle.
lue lisää02.03.2026
IAB Europe: kannanotto Digital Omnibus -ehdotukseen
IAB Europe on julkaissut kannanottonsa EU:n Digital Omnibus -ehdotukseen, jonka tavoitteena on parantaa yritysten kilpailukykyä, vähentää sääntelyn pirstaloitumista ja modernisoida evästevaatimuksia.
lue lisää27.02.2026
Digitaalisen ulkomainonnan markkinaestimaatti ylsi 66,8 miljoonaan euroon vuonna 2025 – DOOH-mainonnan kasvu jatkuu vahvana
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän tuoreen arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan arvo Suomessa nousi vuonna 2025 yhteensä 66,8 miljoonaan euroon. Edellisvuoden 61 miljoonaan euroon verrattuna markkina kasvoi noin 9,5 %.
lue lisää25.02.2026
Retail median kenttä Suomessa – ensimmäinen kokonaiskuva julki
Suomalainen retail median kenttä kasvaa ja kehittyy nopeasti. Markkinaan tulee jatkuvasti uusia toimijoita, verkostoja ja teknologiatoimittajia, mikä kertoo segmentin vahvasta potentiaalista. Nopeasti kehittyvä kenttä on lisännyt tarvetta yhteiselle, koko markkinaa jäsentävälle näkymälle.
lue lisää
