Icon
Oikeaan aikaan oikeassa paikassa - konteksti on uusi musta Blogi

Oikeaan aikaan oikeassa paikassa - konteksti on uusi musta

14.08.2014

"Kuusi palaa.”

Tilannetta tuntematta on vaikea sanoa, viittaako yllä oleva lause toivottuun kahvisokerin määrään vai ovatko joulukoristeet tulessa.

Konteksti tekee viestinnästä tehokasta. Se tekee siitä myös painokkaampaa: papin edessä lausuttu ”tahdon” riittää jopa muodostamaan avioliiton. Sama vaikutus sillä on myös markkinoinnille. Milloin asiakkaan vakuuttaminen olisi helpompaa kuin silloin, kun tiedämme jo valmiiksi, miten hän viestimme tulkitsee? Ei olekaan sattumaa, että sadat brändit kyttäsivät esimerkiksi jalkapallon MM-kisoja tavoitteenaan nopeat voitot huomiossa, jota onnistuneimmat oikea-aikaiset julkaisut saavat aikaan.

Muun muassa Snickers onnistui tässä:

blogidigimarkkinointiiabfinlandpodcastsisältömarkkinointijäsenetjäsenesittelydatateknologiaSosiaalinen mediaIAB FinlandnatiivimainontaIABlogidigimainontaohjelmallinen ostaminen

17.09.2026

PJ tentissä: Mikä on attention-mittaamisen suurin etu ja mahdollisuus Suomessa tällä hetkellä?

IAB Finlandin Attention-työryhmän puheenjohtaja Iiris Lehtola kertoo attention-mittaamisen eduista ja mahdollisuuksista sekä siitä, miten mittaustietoa voidaan hyödyntää mainonnan suunnittelussa ja kehittämisessä.

lue lisää

16.09.2026

Retail Media Summit 2026: Kasvu syntyy uusista asiakkaista ja tarvehetkistä

Kumppaniblogi: Bauer Media Audio. Mitkä ovat audion vahvuudet retail mediassa? Outi Hilakari kokoaa Retail Media Summit 2026 -tapahtumamme keskeiset havainnot ja tarkastelee niiden pohjalta, miten audiomainonnalla voidaan vaikuttaa läpi ostopolun, tavoittaa uusia asiakkaita ja olla läsnä kuluttajan kannalta relevanteissa tarve- ja valintahetkissä.

lue lisää

15.09.2026

Jäsenesittelyssä: Tiketti

Tässä blogisarjassa tutustumme IAB Finlandin uusiin jäseniin hieman paremmin: Tällä kertaa esittelyvuorossa on Tiketti, ja kysymyksiimme vastaa Tiketin markkinointipäällikkö Johanna Pulsa. Tiketti tuo IAB Finlandin verkostoon vahvaa tapahtuma-alan, lipunmyynnin ja tapahtumamarkkinoinnin osaamista.

lue lisää

10.09.2026

DOOH:n parhaat mahdollisuudet ovat vielä käyttämättä

Kumppaniblogi: Outshine. Digitaalisen ulkomainonnan mahdollisuuksia ei vielä hyödynnetä täysimääräisesti. Liian usein digitaalisille pinnoille sovitetaan olemassa olevia sisältöjä sen sijaan, että sisältö suunniteltaisiin median ehdoilla. DOOH:n todellinen potentiaali syntyy, kun sen tarjoamat mahdollisuudet valjastetaan palvelemaan vahvaa luovaa ideaa.

lue lisää