
Yhteisten termien käyttö selkeyttää digitaalisen audion toimintakenttää
Digitaalisen audion työryhmä aloitti toimintansa vuoden 2019 alussa. Muutamissa muissa IAB maissa digitaalisen audion työryhmät olivat toimineet jo pidempään, joten oli aika keskittyä tähän myös Suomessa.
Vuoden 2019 TOP 3 tavoitteet olivat;
1. Audio-toiminnan kokonaisuuden parempi ymmärtäminen
2. Alan yhtenäiset standardit ja mittarit – tukeva pohja kaikelle alan kehittämiselle
3. Kaupallisen kulman tukeminen
Innokkaiden kehittäjien määrä kasvussa
Työryhmä on kasvanut tasaisesti uusilla innokkailla digitaalisen audion osaajilla. Ryhmän jäseniä yhdistää halu lisätä ymmärrystä digitaalisen audion ympärillä. Pöydän ympärillä istuukin ilokseni monipuolinen edustus niin medioista, sisällöntuotannosta kuin mediatoimistostakin.
Markkinalla vastaan tulevat ristiriitaiset viestit ovat aiheuttaneet halun luoda yhteisiä standardeja ja jakaa tietoa. Tietotaidon kasvun ja yhteisen markkinapohjan luomisen avulla digitaalinen audio voi kasvaa Suomessa.
Vuoden 2019 lopussa nähtiin työryhmän ensimmäinen konkreettinen ulostulo, kun digitaalisen audion termit julkaistiin 10.12.2019 pidetyssä IAB:n Hot or Not -seminaarissa. Tällöin luotiin markkinalle yhteinen suositus digitaalisen audion yhteydessä käytettävistä termeistä ja niiden määritelmistä. Yhteisten termien käyttö selkeyttää tekemistä niin sisällöntuottajien kuin mainostajienkin suuntaan.
IAB:n viralliset suositustermit digitaaliselle audiolle
TERMI | MÄÄRITELMÄ |
Kuuntelu / Kuuntelukerta 60 sekuntia | Yksittäisen sisällön vähintään 60 sekuntia kestävä kuuntelu, jonka mittaus aloitetaan sen alusta. Yksi offline-lataus lasketaan kuuntelukerraksi, kun sitä on ladattu vähintään 60 sekuntia. |
Käynnistys (startti / event) | Käynnistys muodostuu aina, kun sisällön kuuntelu aloitetaan. Yhdellä jaksolla voi olla useita käynnistyksiä. |
Tavoittavuus / Reach | Eri laitteilta tehtyjen käynnistysten määrä tarkastelujaksolla. Yksi kuuntelija voi kuunnella sisältöä usealla päätelaitteella tai useampi kuuntelija voi käyttää samaa päätelaitetta. |
Keskikuunteluaika |
Kokonaiskuunteluminuutit jaettuna tavoittavuudella. |
Keskikuuntelu% | Jakson keskikuunteluaika suhteessa kokonaiskestoon. |
Keskikuuntelijamäärä | Keskimääräinen kuuntelijamäärä per minuutti. |
Aikajakso | Kaikkien digitaalisen audion käyttöä kuvaavien termien yhteydessä on ilmoitettava selkeästi, miltä ajanjaksolta luvut ovat. Yleisesti käytettyjä aikajakson määreitä ovat viikko ja kuukausi. |
Digitaalisen audion työryhmän jäsenet
A-Lehdet, Noora Verronen
Alma Media, Patrik Hautala
Alma Media, Jenni Kivessilta
Asennemedia, Noora Kunttu
Babler, Ninja Huhtamäki
Bauer Media, Sini Kervinen, pj
GroupM, Maria Martinmäki
GroupM, Minna Lindqvist
Nitro, Pasi Hiltunen
Podcastmedia, Juhani Pajunen
RadioMedia, Riina Aho
Sanoma, Johan Korsbäck
Sanoma, Kasper Kahila
Sanoma, Leena Lampenius
Yle, Anne Haaja
Yle, Aura Lindeberg
Tällä hetkellä työryhmä työstää ensimmäisen Digitaalisen audion ostajan opasta ja suunnittelee seminaaria digitaalisen audion ympärille. Digitaalisen audiotyöryhmän osalta tulossa konkreettista materiaalia ja ulostuloa siis jälleen keväällä 2020. Pysy kuulolla!
Digitaalisin audio-terveisin,
Sini Kervinen, PJ
Head of Digital Business, Bauer Media
27.02.2025
Hei IAB:n jäsen! Tule mukaan tekoäly ja markkinoinnin ROI -foorumeihin
IAB:n ensimmäiset foorumit teemoista “Tekoäly markkinoinnissa” ja “Markkinoinnin ROI” kokoontuvat keskiviikkona 12.3. ja torstaina 13.3. klo 9:00 - 10:30. Molemmissa foorumeissa käsitellään alkuun työkaluja alla olevalla agendalla,
lue lisää14.02.2025
Digitaalinen ulkomainonta jatkoi vahvaa kasvuaan 2024 – markkinaestimaatti nousi 61 miljoonaan euroon
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa.
lue lisää14.02.2025
Suomessa noin 15 miljoonaa natiivimainoseuroa vuonna 2024
IAB Finlandin sisältömarkkinoinnin työryhmä on julkaissut arvion natiivimainonnan määrästä Suomessa. Vuoden 2024 estimaatti on 14,6 miljoonaa euroa, jossa on laskua vuoteen 2023 verratuna noin 7 %.
lue lisää14.02.2025
Digitaalisen audiomainonnan kasvu jatkui Suomessa myös vuonna 2024
IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiaudiomainonnan markkina vuonna 2024 oli 9,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 markkina-arvio oli 9,3 miljoonaa euroa ja sitä edeltävänä vuonna 2022 7,1 miljoonaa euroa.
lue lisää