Icon
Vaikuttajamarkkinoinnin määrä 7 % kasvussa vuonna 2023 Uutiset ja tiedotteet

Vaikuttajamarkkinoinnin määrä 7 % kasvussa vuonna 2023

16.05.2024 | iab

IAB Finlandin ja vaikuttajatoimistojen yhteisen selvityksen perusteella vaikuttajamarkkinoinnin kokonaismarkkina Suomessa vuonna 2023 oli 56,1 miljoonaa euroa. Vuoteen 2022 verrattuna kasvua oli noin 7 %.

Vaikuttajamarkkinoinnin määrittely ja sen piiriin luettavien markkinointiinvestointien laskeminen ei ole täysin yksiselitteistä. Vuoden 2023 markkina-arvio perustuu sekä vaikuttajatoimistoilta että vaikuttajilta kerättyihin tietoihin, ja osin arvioihin markkinan eri toimijoiden suuruusluokasta.

Vuoden 2022 markkinaestimaatin mukaisesti vaikuttajamarkkinoinnin määrä arvioitiin myös nyt siten, että se käsittää niin vaikuttajan omissa kanavissa tehdyn yhteistyön euromääräisen arvon sekä myös muut media- ym. elementit, eli esimerkiksi tapahtumat, sponsorointi ja mainospaikat vaikuttajien omien kanavien yhteydessä. Markkinadatan keräämisen yhteydessä kerätyn lisätiedon perusteella Instagram on selvästi tärkein vaikuttajakanava.

Vuonna 2023 mediamainonnan määrä väheni Suomessa -2,4 % ja digitaalinen mediamainonta kasvoi +0,2 %.

08.04.2025

REKRY: Toiminnanjohtaja - IAB Finland

Oletko digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin asiantuntija, joka haluaa vaikuttaa koko toimialan tulevaisuuteen? IAB Finland etsii kokenutta ja intohimoista Toiminnanjohtajaa johtamaan järjestön toimintaa ja kehittämään suomalaista digitaalista ekosysteemiä yhdessä alan johtavien toimijoiden kanssa.

lue lisää

28.03.2025

IAB Finlandin toiminnanjohtaja vaihtuu – uuden vetäjän haku käynnissä

IAB Finlandin pitkäaikainen toiminnanjohtaja Pasi Raassina on ilmoittanut eroavansa tehtävästään. Raassina jättää tehtävänsä ottaakseen vastaan uuden uramahdollisuuden. Hän jatkaa kuitenkin toiminnanjohtajana elokuun puoleenväliin asti varmistaakseen sujuvan siirtymävaiheen seuraajalleen.

lue lisää

27.02.2025

Hei IAB:n jäsen! Tule mukaan tekoäly ja markkinoinnin ROI -foorumeihin

IAB:n ensimmäiset foorumit teemoista “Tekoäly markkinoinnissa” ja “Markkinoinnin ROI” kokoontuvat keskiviikkona 12.3. ja torstaina 13.3. klo 9:00 - 10:30.  Molemmissa foorumeissa käsitellään alkuun työkaluja alla olevalla agendalla,

lue lisää

14.02.2025

Digitaalinen ulkomainonta jatkoi vahvaa kasvuaan 2024 – markkinaestimaatti nousi 61 miljoonaan euroon

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa. 

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!