Suomalaiset surffaavat netissä yli kaksi tuntia vuorokaudessa
TNS Atlas Intermedia 2012 -tutkimuksen mukaan vuonna 2012 suomalaiset viettivät medioiden äärellä keskimäärin 8 tuntia 39 minuuttia päivässä. Kasvua edellisvuoteen on kuusi minuuttia.
Eniten on lisääntynyt internetin parissa vietetty aika. Ikäryhmässä 15–69-vuotiaat internetiä käytettiin keskimäärin 2 tuntia 15 minuuttia päivässä, yhdeksän minuuttia enemmän kuin vuonna 2011. Internetin käyttöaika on lisääntynyt kaikissa ikäryhmissä, eniten kuitenkin 15–29-vuotiaissa.
30.01.2026
Mediamainonnan määrä päättyi -0,7 % laskuun vuonna 2025
Mediamainontaan käytettiin yhteensä 1 261 miljoonaa euroa vuonna 2025 ja mainonnan määrä laski -0,7 % edellisvuoteen verrattuna. Tiedot perustuvat Kantar Median kuukausittaiseen mediaseurantaan sekä vuosittaiseen erillistutkimukseen, jossa yhteistyökumppaneina ovat eri media-alan liitot.
lue lisää30.01.2026
IAB Finlandin työryhmät kehittämässä digimainonnan standardeja ja hyvinvointia
IAB Finlandin työryhmätoiminta on yksi järjestön tärkeimmistä jäseneduista. Työryhmiin osallistuminen on helppo tapa pysyä kiinni markkinan kehityksessä, jakaa näkemyksiä, oppia muilta ja viedä yhdessä koko alaa eteenpäin.

lue lisää29.01.2026
IAB Finlandin ohjelmallisen mainonnan työryhmä tähtää markkinaosuuden kasvuun vuonna 2026
IAB Finlandin ohjelmallisen mainonnan työryhmän tammikuun kokouksessa asetettiin työryhmän tavoitteet ja painopisteet vuodelle 2026. Kokouksessa työryhmän puheenjohtajiksi valittiin Adformin Account Director Juuli Pelkonen ja Vendin Programmatic & Yield Manager Dorentina Abazi.
lue lisää