Icon
Lähes neljännes mainospanostuksista menee verkkoon Uutiset ja tiedotteet

Lähes neljännes mainospanostuksista menee verkkoon

21.08.2014

Mainostajat panostavat entistä vahvemmin verkkoon. Kuluvan vuoden tammi–kesäkuussa verkkomainontaan laitettiin Suomessa yhteensä 127 miljoonaa euroa eli 12,8 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin samalla jaksolla.

Verkkomainonnan osuus maan mainospanostuksista oli vuoden ensimmäisellä puoliskolla noin 23 prosenttia, kun se viime vuoden vastaavalla jaksolla oli 18,8 prosenttia. Verkkomainonnan panostukset alkavat lähestyä televisioon (25 prosenttia ensimmäisellä puoliskolla) ja sanomalehtiin (30 prosenttia) laitettuja mainoseuroja.

Display-mainonta jatkaa tasaista 20 prosentin kasvuaan. Siihen panostettiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla 52,2 miljoonaa euroa, ja se muodostaa 41 prosenttia verkon mainospanostuksista.
Toiseksi suurin verkkomainonnan luokka ovat hakumainonta ja sähköiset hakemistot, joiden kasvu on maltillisempaa. Hakumainontaan panostettiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla 43,2 miljoonaa euroa.

Kuluvan vuoden tammi–kesäkuun vahvimpia kasvajia olivat Facebook-, mobiili- ja in-stream-videomainonta. Facebookin mainospanostukset kasvoivat vuoden ensimmäisellä puoliskolla 32,6 prosenttia, ja ne muodostavat jo kymmenesosan koko verkon mainospanostuksista. Mobiilimainonta (6,6, miljoonaa euroa) on kasvanut voimakkaasti jo muutaman vuoden ja on nyt ohittanut in-stream-videomainonnan panostukset (6,3 miljoonaa euroa).

Digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin etujärjestön IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala uskoo verkon mainospanostusten kasvavan entisestään.
”Kasvu on vahvaa lähes kaikilla verkkomainonnan osa-alueilla, ja etenkin mobiilissa ja Facebookissa nousu on huimaa. On mahdollista, että verkko vie jo neljänneksen mainospanostuksista vuoden loppuun mennessä”, Takala sanoo.

Lisätiedot:
Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, etunimi.sukunimi(at)iab.fi

IAB Finlandin kvartaalitiedot perustuvat displayn ja luokitellun osalta TNS Ad Intelligencen kuukausiseurantaan. IAB Finland kerää haku-, hakemisto- ja Facebook-mainonnan panostukset kvartaaleittain. Tiedontoimittajina ovat mediatoimistot (Mediatoimisto Happi, Virta Helsinki, Mediatoimisto Voitto, Dagmar, IUM, Aegis Group, Havas Media, GroupM ja Omnicom Media Group) sekä Avaus Consulting, Descom, Klikkicom, Kontaktia, Quru, NetBooster, Opasmedia, Tulos Helsinki, Mainostoimisto Weblandia sekä Fiercer Media. Google Finland ei toimita suoraan hakusanamainonnan tietojaan. Hakusanamainonnan ja Facebook-mainonnan panostusluvut sisältävät estimaattiosuuden, jotta yritysten suoraan ostetun hakumainonnan osuus saadaan mukaan lukuihin. Estimaatti on tehty PäättäjäAtlaksen kyselyn pohjalta.

22.10.2024

LIVESTRIIMI: Tulos tai ulos!

Lokakuun seminaari kokoaa yhteen alan asiantuntijat esittelemään, miten digitaalisen markkinoinnin tuloksellisuutta voidaan optimoida. Kuulet tuoreimmat näkökulmat ja ratkaisut markkinointisi tehostamiseen, asiakasyhteistyön vahvistamiseen sekä tuloksellisuuden maksimoimiseen. Tapahtumassa pureudutaan mm. kysymyksiin: Miten retail median tehokkuutta hyödynnetään markkinoinnissa? Kuinka mainoshukkaa vähennetään ja ROI parannetaan? Entä miten mitattavuus ja cross-media -mittaus optimoivat kampanjoiden vaikuttavuutta?

lue lisää

11.10.2024

Luovuudella tehokkuutta ulkomainontaan – miksi?

Viime viikon tiistaina järjestimme yhdessä IAB:n kanssa webinaarin, jossa käsiteltiin luovuuden merkitystä ulkomainonnassa. Puhujina olivat Annu Terho (SEK), Ilkka Poutanen (UI) sekä allekirjoittanut.

lue lisää

03.10.2024

Markkinapulssi ennakoi digimainonnan määrän kasvavan loppuvuoden aikana

IAB Finlandin uusi kvartaaleittain tehtävä digimarkkinapulssi kertoo Suomen digimarkkinan suhtautuvan lähitulevaisuuteen posititivisesti. Asteikolla 0 - 100 raportoitava yleisindeksi päätyi lukemaan 63, joka tarkoittaa selvästi positiivista tulosta. Suomen digimarkkinan kasvun odotetaan nopeutuvan vuoden kolmannen kvartaalin aikana. Tutkimus tehtiin elokuussa 2024 ensimmäistä kertaa ja se keräsi 174 vastaajaa tasaisesti niin julkaisijoiden, toimistojen ja mainostajien parissa. Pulssikyselyn seuraava tiedonkeruu alkaa marraskuussa.

lue lisää

27.08.2024

REKRY: Development & Sales Manager, Education Programs

IAB Finland hakee joukkoihinsa uutta henkilöä, lue roolin kuvaus täältä.

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!