Icon
IAB Finlandille uusi hallitus Uutiset ja tiedotteet

IAB Finlandille uusi hallitus

19.03.2015

Lehdistötiedote
19.3.2015

IAB Finlandille uusi hallitus

Digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin alaa edistävän IAB Finlandin hallituskokoonpano muuttui yhdistyksen vuosikokouksessa 18.3.2015. Kattavasti alan eri toimijoita edustava hallitus kannustaa suomalaisia yrityksiä ottamaan entistä paremmin hyödyt irti alati kasvavasta ja kehittyvästä digitaalisesta markkinoinnista.

IAB Finland ry:n hallituskokoonpano muuttui yhdistyksen vuosikokouksessa keskiviikkona 18.3.2015. Hallituksessa istuu kuusi median edustajaa sekä kuusi edustajaa muista digitaalisen markkinoinnin kentän yrityksistä aina mediatoimistosta mainostajan edustajiin. Vuonna 2014 hallituskauden pituus muutettiin kaksivuotiseksi niin, että puolet hallituksesta on aina erovuorossa. Vuosikokouksessa hallitukseen valittiin kuusi jäsentä kaksivuotiselle kaudelle.

”Digitaalinen markkinointi on kovassa nosteessa. Viime vuonna verkkomainonta nousi jo TV-mainonnan rinnalle kun tarkastellaan mediamainonnan panostuksia, ja trendi näyttää vahvasti samansuuntaiselta myös jatkossa. Me IAB:ssä haluamme tarjota inspiroivaa näkemystä, koulutusta ja tutkimustietoa digitaalisesta markkinoinnista”, kertoo IAB Finlandin hallituksen puheenjohtajana jatkava MTV Oy:n verkkojohtaja Henrik Laine.

IAB Finlandin vuoden 2015 toiminnan keskiössä on IAB-yhteisön kasvattaminen sekä digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin alan kehittäminen. Tärkeässä osassa toimintaa ovat IAB:n jäsenyritysten edustajien muodostamat työryhmät ja niiden luomat suositukset, ohjeistukset ja oppaat. Tänä vuonna työryhmät tarttuvat muun muassa digimainonnan tehon mittaamiseen, tietosuojaan sekä natiivimainontaan.

”IAB:n tapahtumiin osallistui viime vuonna yli 600 ihmistä, ja tällekin vuodelle on tiedossa paljon kiinnostavia tapahtumia sekä hyödyllistä tietoa siitä, kuinka yritykset pystyvät kehittämään digitaalista markkinointiaan. Me hallituksessa toivomme, että mahdollisimman monet lähtevät mukaan. Jos yrityksesi ei vielä ole mukana IAB:n toiminnassa, niin nyt on korkea aika liittyä jäsenyritykseksi”, Laine jatkaa.

IAB Finland ry:n hallitus kaudella 2015:

Mediajäsenet
Henrik Laine, MTV Oy, pj
Jani Savolainen, Microsoft Oy, vpj
Jarkko Kyttänen, Sanoma Media Finland Oy
Sini Kervinen, Aller Media Oy
Jukka Pulkkinen, Otavamedia Oy
Minna Nissinen, Alma Media Oyj

Muut jäsenet
Marjo Juola, Kesko Oyj
Elina Koivumäki, Asianajotoimisto JB Eversheds Oy
Vivi Orkola, RAY
Outi Nylund, Veikkaus Oy
Tommi Pelkonen, SEK & GREY Oy
Lasse Iskanius, Dentsu Aegis Network Oy

Lisätiedot:
Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, etunimi.sukunimi(at)iab.fi
Henrik Laine, hallituksen puheenjohtaja, IAB Finland ry, 050 567 9121, etunimi.sukunimi(at)mtv.fi

IAB Finland ry on digitaalisen markkinoinnin etujärjestö, jonka jäsenistöön kuuluu yli sata jäsenyritystä. Jäsenyritykset ovat digitaalisia medioita, mainostajia, mediatoimistoja, luovia toimistoja, tutkimuslaitoksia, analytiikkapalvelujen tarjoajia, internet-teknologiaa kehittäviä yrityksiä sekä mainosverkostoja.
iab.fi

15.04.2024

LIVESTRIIMI: Marketing Next - Ruudun takaa kuluttaja kurkistaa

Tervetuloa IAB:n kevään toiseen seminaariin, jonka teemana on mediankäytön ja markkinoinnin muutokset sekä kuluttajien tavoittaminen innovatiivisilla ratkaisuilla. Tässä tapahtumassa avataan ovet uusiin mahdollisuuksiin ja yllättäviin kanaviin, jotka muovaavat tulevaisuuden markkinointistrategioita. Keskitymme erityisesti älylaitteiden, suurten näyttöjen ja uusien kaupallisten ympäristöjen kautta kuluttajien tavoittamiseen sekä pohdimme, kuinka suomalaisen kuluttajan alati muuttuva mediankäyttö vaikuttaa markkinoinnin kokonaisuuteen.

lue lisää

05.04.2024

Uuuh… dooh-mainonta jatkoi kasvukäyrällä myös 2023

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiulkomainonnan määrä Suomessa vuonna 2023 oli noin 53,6 miljoonaa euroa. Vuoteen 2022 verrattuna kasvua on reippaat 16 %, kun vastaavana aikana Kantarin raportoima koko ulkomainonnan markkina kasvoi 9 %. Kaiken mediamainonnan määrä Suomessa laski vuonna 2023 2,4 %.

lue lisää

06.02.2024

Mediamainonnan määrä päättyi -2,4 % laskuun vuonna 2023

Mediamainontaan käytettiin yhteensä 1 336 miljoonaa euroa vuonna 2023 ja mainonnan määrä laski -2,4 % edellisvuoteen verrattuna.

lue lisää

06.02.2024

Digitaalisen markkinoinnin trendit 2024 - IAB Finlandin Industry Partnerit esittelyssä

IAB Finlandin Industry Partnereina vuonna 2024 toimivat Adform, Alma Media, Clear Channel, RTL, Sanoma ja SOK Smart Marketing. Esittelemme heidät kaikki kahdessa osassa ja alotamme nyt kolmikolla Adform, RTL ja SOK Smart Marketing. Loput kumppanit esitellään kahden viikon päästä.

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!