Digimainonnan kasvuvauhti tuplaantui edellisvuodesta
Digimainonta vastaa jo noin kolmanneksesta koko mediamainonnan panostuksista, paljastaa Kantar TNS:n tuore Mediamainonnan määrä ja kehitystrendit 2016 -raportti, joka julkaistiin Mainosvuosi 2016 -tilaisuudessa tiistaina.
Digimainonnan panostukset päätyivät yhteensä 324,4 miljoonaan euroon ja kasvua kertyi 12,6 % verrattuna edelliseen vuoteen. Kokonaisuudessaan mediamainonnan panostukset olivat 1168 miljoonaa euroa ja suunta kääntyi takaisin kasvukäyrälle. Kasvuprosentiksi puristettiin 0,9 %.
Digimainonnan kasvu on ollut voimakasta myös viime vuosien aikana poiketen muun mediamainonnan kehityksestä. Viiden vuoden tarkastelujaksolla (2012-2016) digimainonnan osuus mediapanostuksista on kasvanut huimat 10 prosenttiyksikköä.
Vuoden 2016 kokonaismediapanostuksista sähköinen mediamainonta kattaa 55 % ja mainonta painetussa mediassa on laskenut 40,6 %:in, kertoo Kantar TNS:n raportti.
IAB seuraa digimainonnan kehitystä
Digimainonnan kasvu jatkui vahvana vuoden 2016 loppuun saakka ja kasvuvauhti lähes tuplaantui 12,6 %:iin edellisvuoden 6,8 %:sta. Digimainonnan panostukset kattavat lähes kolmanneksen (27,8 %) koko mediamainonnan panostuksista.
Digimainonnan kaikki osa-alueet kasvoivat. Vahvinta kasvua nähtiin Facebook-mainonnassa (29,9 %), mobiilimainonnassa (29,9 %), in-stream-videomainonnassa (17 %) sekä YouTube-mainonnassa (18,2 %). Hakumainonnan kasvu on tasaantunut. Suuret kansainväliset toimijat vievät digimainospotista tällä hetkellä 46 % ja kansalliset toimijat 54 %.
"Digimainonnan kasvu näyttää jatkuvan ja uusien mainosmuotojen ja kanavien kehityksen seuraaminen on entistä tärkeämpää, jotta voidaan ymmärtää mediamarkkinaa ja sen kehittymistä kokonaisuutena", toteaa IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala. IAB Finland lupaa jatkaa edelleen tilastoinnin ja raportoinnin kehittämistä muuttuvassa digimainosmarkkinassa.


IAB Finland kerää haku-, Facebook- sekä YouTube-mainonnan panostukset kvartaaleittain. Tiedontoimittajia ovat mediatoimistot: Mediatoimisto Happi, Virta Helsinki, Mediatoimisto Voitto, Dagmar, IUM, Dentsu Aegis Network, GroupM, ZMG Media Group ja Omnicom Media Group sekä Avaus Marketing, Solteq, Klikkicom, Quru, NetBooster ja Tulos Helsinki. Google Finland ei toimita suoraan hakusanamainonnan tietojaan. Hakusanamainonnan ja Facebook-mainonnan panostusluvut sisältävät estimaattiosuuden, jotta mainostajien suoraan ostaman hakumainonnan osuus saadaan mukaan lukuihin. Estimaatti on tehty PäättäjäAtlaksen kyselyn pohjalta. YouTube-luvut on kerätty toimistoilta.
Lisätietoja antaa Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, etunimi.sukunimi@iab.fi.
16.02.2026
IAB Finland perustaa Sääntely-työryhmän
IAB Finland perustaa uuden Sääntely-työryhmän. Työryhmä kokoaa toimialan yhteen seuraamaan sääntelyn kehitystä, arvioimaan liiketoimintavaikutuksia ja muodostamaan yhteisiä kantoja keskeisiin kysymyksiin.
lue lisää13.02.2026
IAB Europen webinaari: Keskeiset löydökset Attitudes to Digital Advertising Report -raportista
IAB Europe järjestää webinaarin, jossa käydään läpi tärkeimmät löydökset uudesta Attitudes to Digital Advertising Report -raportista. Tämä raportti tarjoaa ajantasaisen näkymän eurooppalaisen digitaalisen mainonnan markkinaan, sen kasvuun, kanavien eri vaiheisiin ja keskeisiin trendeihin.
lue lisää30.01.2026
Mediamainonnan määrä päättyi -0,7 % laskuun vuonna 2025
Mediamainontaan käytettiin yhteensä 1 261 miljoonaa euroa vuonna 2025 ja mainonnan määrä laski -0,7 % edellisvuoteen verrattuna. Tiedot perustuvat Kantar Median kuukausittaiseen mediaseurantaan sekä vuosittaiseen erillistutkimukseen, jossa yhteistyökumppaneina ovat eri media-alan liitot.
lue lisää30.01.2026
IAB Finlandin työryhmät kehittämässä digimainonnan standardeja ja hyvinvointia
IAB Finlandin työryhmätoiminta on yksi järjestön tärkeimmistä jäseneduista. Työryhmiin osallistuminen on helppo tapa pysyä kiinni markkinan kehityksessä, jakaa näkemyksiä, oppia muilta ja viedä yhdessä koko alaa eteenpäin.
lue lisää
