Icon
Työryhmäuudistuksella toiminnan tehostamista sekä uudenlaista inspiraatiota IAB:n jäsenille Julkaisut

Työryhmäuudistuksella toiminnan tehostamista sekä uudenlaista inspiraatiota IAB:n jäsenille

12.12.2013

Monipuolinen työryhmätoiminta on yksi merkittävimmistä IAB Finlandin tarjoamista jäseneduista. IAB:n hallitus on uudistanut työryhmiä kuluneen vuoden aikana tavoitteenaan tehostaa toimintaa sekä nykyaikaistaa eri mainonnan muotoihin perustuvaa siilomallia. IAB:n toimintastrategian mukaisesti työryhmätoiminta tarjoaa jäsenille faktaa ja inspiraatiota verkkomainonnan ja -markkinoinnin alalta.

Faktaa-kategorian alle kuuluvien Mittaus- ja Tietosuojatyöryhmien toimintaa uudistettiin valitsemalla nimetyt asiantuntijajäsenet yhdeksi toimintakaudeksi kerrallaan. Jäsenet valitaan IAB:n jäsenyrityksistä niin, että kokoonpano edustaa mahdollisimman kattavasti IAB:n jäsenkuntaa. Työryhmien kokousten pöytäkirjat ovat IAB:n jäsenille julkisia ja ne ovat luettavissa IAB Yhteisössä.

Inspiraatiota tarjoillaan kaikille IAB:n jäsenyritysten työntekijöille avoimessa Digityöryhmässä. Digityöryhmää luotsaa tunnetut digitaalisen markkinoinnin visionäärit eli Visioryhmä, johon valitaan 2–3 henkilöä yhdeksi toimintakaudeksi kerrallaan. Ensimmäisen Visioryhmän jäseniksi on valittu Aller Median toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä sekä Internet-toimialan moniosaaja ja yrittäjä Taneli Tikka.

Digityöryhmän Round Table -kokoukset ovat avoimia kaikille
Visioryhmä kutsuu Digityöryhmän kokoon 2–4 kertaa vuodessa ns. Round Table -kokouksiin. Kokouksissa luodaan katsauksia digitaalisen markkinoinnin alalle, niin menneeseen kuin tulevaankin, sekä kartoitetaan alan tarpeita ohjeistuksien ja muiden työkalujen suhteen. Yksi kokouksien tavoite on tunnistaa verkkomainonnan kehityskohteita sekä perustaa toiminnallisia Task Force -ryhmiä luomaan ohjeistuksia, standardoimaan, keräämään esimerkkikeissejä ja ratkomaan alan haasteita. Digityöryhmän kokouksissa Task Forcet pääsevät esittelemään aikaansaannoksiaan koko IAB Yhteisölle.

Toiminnalliset Task Forcet taklaavat verkkomainonnan haasteita
Digityöryhmän alaisuudessa toimii tällä hetkellä neljä aktiivista ja itsenäistä Task Force -ryhmää. Krista Järvisen (Widespace) ja Atte Kniivilän (mFabrik) vetämän Mobiili Task Forcen asialistalla on mm. mobiilimainonnan määrän raportoinnin kehittäminen ja standardointi. Sosiaalisen median Task Force kehittää mm. Some-mittausta Jari Jaannon (Somia) johdolla. Johanna Lehtosen (Mediareaktori) vetämä Big Data Task Force työstää opasta tiedon keräämisestä ja hyödyntämisestä sekä toteuttaa tutkimusta Big Dataan liittyvän tietotaidon tilasta Suomessa. Videomainonnan Task Force on jo Milja Nevalaisen (OMD Finland) johdolla päässyt hyvään vaiheeseen videomainonnan ohjeistuksen ja markkinakatsauksen tekemisessä.

Inspiroidu, jaa asiantuntemustasi, osallistu verkkomainonnan kehittämiseen, verkostoidu sekä kasvata omaa osaamistasi tulemalla mukaan IAB:n Digityöryhmän toimintaan!

Ilmoittaudu mukaan IAB:n toimistolle.

Tutustu työryhmiin ja Task Forceihin.

Tutustu työryhmien luomiin standardeihin ja ohjeistuksiin.

BLOGI
Kyselyvastauksilla konkreettista hyvää

IAB Finland toteuttaa vuosittain useita kyselyitä, joiden tavoitteena on kartoittaa digimainonnan ja -markkinoinnin tilaa eri sektoreilla. Kyselyt tarjoavat arvokasta tietoa koko toimialan kehityksen tueksi – mutta vuonna 2025 niillä oli myös toinen, yhtä tärkeä vaikutus.

lue lisää

05.01.2026

Kyselyvastauksilla konkreettista hyvää

IAB Finland toteuttaa vuosittain useita kyselyitä, joiden tavoitteena on kartoittaa digimainonnan ja -markkinoinnin tilaa eri sektoreilla. Kyselyt tarjoavat arvokasta tietoa koko toimialan kehityksen tueksi – mutta vuonna 2025 niillä oli myös toinen, yhtä tärkeä vaikutus.

lue lisää

31.12.2025

IAB Finlandin puhujahaku 2026 on avoinna

IAB Finland avaa puhujahaun vuoden 2026 tapahtumiin. Puhujahaku on jäsenetu kaikille IAB Finlandin jäsenille, ja sen kautta on mahdollista hakea puhujaksi IAB Finlandin järjestämiin seminaareihin ja webinaareihin.

lue lisää

30.12.2025

IAB Finland nyt Etelärannassa

IAB Finland on muuttanut uusiin toimitiloihin. Toimistomme sijaitsee jatkossa osoitteessa Eteläranta 10 – aiempi toimistomme sijaitsi Sähkötalossa.

lue lisää

19.12.2025

Vuoden 2025 TOP 5 kuunnelluimmat IAB Insider -podcastit

Vuoden 2025 kuunnelluimmat IAB Insider -jaksot kertovat suoraan, mitkä teemat ovat olleet digimainonnan ytimessä: retail median kasvu, mittaamisen ja mallinnuksen murros, alustojen muutokset sekä huomion merkitys mainonnan vaikuttavuudessa.

lue lisää