Icon
Mitkä trendit vaikuttavat kodin ulkopuolisessa mediassa juuri nyt? Uutiset & blogi

Mitkä trendit vaikuttavat kodin ulkopuolisessa mediassa juuri nyt?

09.09.2021 | Pilvi Rissanen

Yhteiskunnassa on tapahtumassa muutos, jossa teknologia ja avoimien datalähteiden hyödyntäminen näyttelee yhä suurempaa ja monimuotoisempaa roolia. Tällä hetkellä markkinointipäättäjien yksi suurimpia haasteita on ymmärtää, mitkä koronakriisin tuomat muutokset ovat pysyviä ja mitkä eivät. McKinseyn (1 tuoreen tutkimuksen mukaan 90 % johtohenkilöistä uskoo, että covid-19-pandemia tulee muuttamaan olennaisesti heidän liiketoimintatapojansa ja 85 % että kriisillä on pitkäkestoinen vaikutus heidän asiakkaittensa tarpeisiin seuraavien viiden vuoden aikana. Lähes 3/4 vastaajasta on sitä mieltä, että pandemian tuomat muutokset ovat merkittävä kasvumahdollisuus. Siitä huolimatta vain 21 % kokee, että heillä on asiantuntemusta, resursseja ja sitoutuneisuutta kasvun tavoittelemiseksi.

Yhteiskunnan teknologinen murros on modernisoinut myös ulkomainosmedian toimintaympäristöä ja suunnittelutyökaluja. Listasin kolme digitaalisen ulkomainonnan trendiä, jotka ovat täällä jo nyt, valmiina brändien hyödynnettäväksi.

1. Kaikkea kaikille vai kohdennetumpaa massamainontaa ulkona?

Kuluttajien tarpeiden muuttuessa yhä yksilöllisemmiksi, on myös ulkomainonta mukautunut muutoksiin ja mainostajien uusiin tarpeisiin. Massamedian tavoin ulkomainonta tavoittaa suuret yleisöt tehokkaasti kohdentaen ja personoiden. Datan fiksu hyödyntäminen onkin jo lähes välttämättömyys. Ulkomainonnan hienostuneet suunnittelutyökalut tarjoavat mainostajille tehokkaita datamassojen mallintamisen keinoja, joiden avulla on mahdollista tavoittaa kohdeyleisö yhä relevantimmalla viestillä. Brändit, jotka osaavat hyödyntää ulkomainonnan kohdennustyökaluja erottuvat massan keskeltä ja se voi olla ratkaiseva tekijä kilpailijoista erottumiseen.

Ulkomainonnan kehittynein suunnittelutyökalu on Audience Engine, jonka hyödyntämä data kattaa koko Suomen väestön. Audience Engine yhdistää jokaisen mainoslaitteen tarkan sijaintitiedon tietoon erilaisten kohdeyleisöjen liikkeistä. Työkalu huomioi niin kodin kuin työpaikankin sijainnit sekä niiden väliset reitit. Mainostajalla on aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kohdentaa kodin ulkopuolista mainontaa.

Dataa hyödynnetään entistä paremmin myös uudistuvalla Helsinki-Vantaan lentoasemalla, joka on nyt digitaalisempi kuin koskaan. Lentoaseman kohderyhmiä mallinnetaan Heartbeats-kohderyhmätyökalun avulla, joka mahdollistaa esimerkiksi B2B-kohderyhmän tavoittamisen aikaisempaa tarkemmin.
Erilaiset lokaatiot sekä niihin liittyvät ainutlaatuiset ominaispiirteet ovat edelleen yksi ulkomainonnan vahvuuksista, jota yleisötuntemukseen perustuva suunnittelutapamme täydentää.

2. Digitaalista ulkomainontaa on mahdollista ostaa myös ohjelmallisesti

Mainonnan ohjelmallinen ostaminen mielletään helposti online-maailmaan, mutta tänä päivänä myös ohjelmallinen ulkomainonta voidaan yhdistää osaksi monikanavaista kampanjasuunnittelua.

Clear Channelin LaunchPAD-alusta mahdollistaa digitaalisen ulkomainonnan ostamisen reaaliajassa. Samalla kampanjan tehokkuutta voidaan maksimoida koordinoimalla ulkomainonta yhteen muiden mainostapojen kanssa. Monipuolisten kohdentamis- ja mittaamismahdollisuuksien ansiosta ohjelmallinen ulkomainonta herättää kysyntää koko Euroopassa tarjoten merkittävän lisän markkinoinnin suunnitteluun.

3. Miten ulkomainonnan avulla voidaan kehittää toimivampia kaupunkitiloja?

Toimialana digitaalinen ulkomainonta tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia kaupunkien elävöittämiseen ja kaupunkimiljöön muodostumiseen. Elävä kaupunkitila on kudelma monenlaisista elementeistä, jossa myös ulkomainonnalla on oma roolinsa. Älykkäämpää kaupunkikulttuuria rakentaa niin kaupunkipyöräverkosto kuin digitaaliset mainosnäytöt kaupunkien vilkkaimmilla paikoilla, jolloin brändit hyötyvät läsnäolosta kuluttajien keskuudessa kontekstuaalisen sisällön avulla.

Clear Channel on panostanut voimakkaasti digitaaliseen verkostoonsa. Investoimme rohkeasti uuteen teknologiaan ja mainosverkostojen laajentamiseen niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Meneillään olevan vuoden aikana verkostomme on laajentunut jo 335 uudella mainosnäytöllä, joista 324 on digitaalisia. Erinomainen valtakunnallinen tavoittavuutemme on kasvanut tänä vuonna yhdeksällä uudella kaupungilla, kahdella ostoskeskuksella ja 18 ruokakaupalla – ja lisää on tulossa. Nyt ei ole aika painaa jarrua vaan kaasua. Panostus alan moderneimpiin mainosnäyttöihin on kiihdyttänyt ulkomainonnan digitalisaatiota ja tarve datan systemaattiselle hyödyntämiselle lisääntyy kaikkialla.

Lähde: 1) McKinsey (2020) Innovation in a crisis: Why it is more critical than ever

Pilvi Rissanen, Clear Channel Suomi Oy

Kirjoittaja on Clear Channel Suomi Oy:n markkinointipäällikkö, joka uskoo ulkomainonnan ylivertaiseen tavoittavuuteen ja on erityisesti kiinnostunut näkemään, kuinka digitaalinen ulkomainonta tukee tulevaisuuden älykkäiden kaupunkien, Smart Cityjen, rakentumista.  kuuluu myös Suomen ulkomainosliiton markkinointityöryhmään.

Clear Channel Finland on Suomen johtava ulkomainosyhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen valtakunnallisesti tavoittavan mainosverkoston sekä monipuoliset ja näyttävät mainospinnat.

IABlogin Facebook kommentit

Uutiset
IAB Finland – Uusi hallitus ja painopisteet vuodelle 2022

IAB Finlandin syyskokouksessa 25.11.2021 esiteltiin ensi vuoden painopisteet ja valittiin uusi hallitus. Vuonna 2022 IAB Finland painottaa toiminnassaan digitaalista liiketoimintaa, osaamista ja ymmärrystä sekä kohdentamista ja mittaamista. IAB Finlandin Industry Partner -jäseninä hallitukseen valittiin vuosiksi 2022 - 2023 Adform Software Finland, Alma Media, Sanoma ja SOK Media. Hallitukseen valittiin myös Dagmar ja TietoEvry.

lue lisää

26.11.2021

IAB Finland – Uusi hallitus ja painopisteet vuodelle 2022

IAB Finlandin syyskokouksessa 25.11.2021 esiteltiin ensi vuoden painopisteet ja valittiin uusi hallitus. Vuonna 2022 IAB Finland painottaa toiminnassaan digitaalista liiketoimintaa, osaamista ja ymmärrystä sekä kohdentamista ja mittaamista. IAB Finlandin Industry Partner -jäseninä hallitukseen valittiin vuosiksi 2022 - 2023 Adform Software Finland, Alma Media, Sanoma ja SOK Media. Hallitukseen valittiin myös Dagmar ja TietoEvry.

lue lisää

29.10.2021

Kohdennettu mainonta avoimen internetin mahdollistajana

Datakohdennettu mainonta huolestuttaa samalla kuluttajia ja lainsäätäjiä, mutta tuo myös merkittäviä etuja julkaisijoille mahdollistaen mediatilan kaupallistamisen eri kohderyhmien avulla. Liioittelematta voi todeta kohdennetun mainonnan rahoittavan avoimen internetin.

lue lisää

22.09.2021

Verkkomainonnan määrä ennätyksellisen korkealla vuoden toisella kvartaalilla

Verkkomainonnan määrä vuoden 2021 toisella kvartaalilla oli 154 milj. euroa ja lähes puolet (49 %) mediamainonnasta oli digitaalista. Kaikki digimainonnan momentit kasvoivat huomattavasti vuoden takaiseen verrattuna, jolloin tosin pandemia laski myös digimainonnan määrää.

lue lisää

26.08.2021

Traficomin uusi evästeohjeistus on asettamassa haasteita digimarkkinalle

Uusi linjaus on suuri muutos aiempaan kansalliseen tulkintaan. IAB Finland antoi lausuntonsa evästesuositusluonnoksesta, koska se näyttää haastavan evästesuostumuksen pyytämiseen liittyviä vakiintuneita standardeja.

lue lisää