Icon
Tutkimus: tutkimukset ovat parasta sisältöä Markkinaluvut

Tutkimus: tutkimukset ovat parasta sisältöä

22.05.2014 | Jari Lähdevuori

Sirpaloituvan mediakentän ja nousevan informaatiotulvan aikakautemme ajaa markkinoijat tuottamaan sisältöjä, joiden parissa asiakkaiden toivotaan viettävän aikaa omasta ilostaan. Sisältömarkkinoijan pelastusrenkaaksi löytyvät yhä useammin tutkimukset, joita tuotetaan enemmän tai vähemmän likeltä omaa liiketoimintaa.

Tutkimukset ovat oivallinen keino kelluttaa omaa brändiä pinnalla vajoavan huomioarvon aallokoilla. Tutkimuksista tykätään toimituksissa, niillä pelataan palstamillimetrit omaan pussiin. Käyttäjät klikkaavat kartoituksia, raportteja ja selvityksiä ja sukeltavat niihin pää edellä paljoakaan kyseenalaistamatta.

Jos sisältö on kuningas, tutkimus on sen kruunu ja infografiikka kruununjalokivi. Kauniiseen muotoon hiottuna infografiikka on noussut ihmisten suosikkisisällöksi verkossa, mikä näkyy esimerkiksi Google Trendsin datasta.

Nettitrendinä tämä on lähtökohtaisesti mitä parhaimmasta päästä: tutkimukset auttavat meitä ymmärtämään todellisuutta ja tekemään parempia päätöksiä. Olisi hienoa puhua verkon valistuksesta, kissavideoiden kaatajasta.

Ikävä kyllä Locke ja Hobbes kääntyisivät haudassaan moisesta vertauksesta.

Verkon visuaalisuus, nopeus ja klikkihakuisuus ovat johtaneet tilanteeseen, jossa kauniisti paketoidut, kiireesti kokoon parsitut ja napakasti otsikoidut ”tutkimukset” rakentavat kuvaa ”todellisuudesta”. Mediaa ja markkinoijia kiinnostavat konversiot – ei päätelmät, joita keskivertolukija tutkimustulosten pohjalta tekee.

Esimerkkeihin törmää jatkuvasti: Mediat tekevät juttuja tutkimusten tuloksista kertomatta sanaakaan niiden metodeista. Tuloksia tarkastellaan yksiulotteisesti esimerkiksi pelkkien prosenttilukujen valossa. Infografiikkaa tuotetaan keskittymällä tutkimuksen houkuttelevuuteen, laiminlyöden taustojen kuvaaminen.

Silmäkarkilla soisi olevan samat vaatimukset kuin muilla makeisilla ainesosien avoimesta viestimisestä.

Kuka ties kaikista haitallisimmille jutuille on jatkossa luvassa omanlaisensa silmäkarkkivero ihmisten medialukutaidon kohentuessa. Toivoa sopii, että tutkimuksilla ratsastaminen johtaa siihen, että tilastotieteestä tulee kansalaistaito, ja lukijat osaavat jättää kyseenalaiset tutkimukset hyllylle.

Hyvä sisältömarkkinoija, tutustu hyvissä ajoin tutkimuksenteon perusteisiin. Älä sekoita kvantitatiivista kvalitatiiviseen tai korrelaatiota kausaalisuuteen. Älä vinouta populaatiosta piirtämääsi kuvaa epäonnistuneella otannalla. Älä tee käppyröitä parinkymmenen ännällä.

Tutkimustyö on Työtä. Se vaatii perehtymistä, antaumusta, hikeä ja kyyneleitä. Se vaatii, että hutkit ennen kuin tutkit ennen kuin hutkit.

Aiemmin sisältömarkkinointi-postaussarjassa ilmestynyt:
Sisältömarkkinointi osa 1: Natiivimainonta
Sisältömarkkinointi osa 2: Ars gratia artis, sanoo sisältömarkkinointi
Sisältömarkkinointi osa 3: Olipa kerran tarina, joka oli tärkeämpi kuin sisältö
Sisältömarkkinointi osa 4: Startups: How to build a content strategy from scratch
Sisältömarkkinointi osa 5: Case Kevätmessut

14.02.2025

Digitaalinen ulkomainonta jatkoi vahvaa kasvuaan 2024 – markkinaestimaatti nousi 61 miljoonaan euroon

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa. 

lue lisää

14.02.2025

Suomessa noin 15 miljoonaa natiivimainoseuroa vuonna 2024

IAB Finlandin sisältömarkkinoinnin työryhmä on julkaissut arvion natiivimainonnan määrästä Suomessa. Vuoden 2024 estimaatti on 14,6 miljoonaa euroa, jossa on laskua vuoteen 2023 verratuna noin 7 %.

lue lisää

14.02.2025

Digitaalisen audiomainonnan kasvu jatkui Suomessa myös vuonna 2024

IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiaudiomainonnan markkina vuonna 2024 oli 9,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 markkina-arvio oli 9,3 miljoonaa euroa ja sitä edeltävänä vuonna 2022 7,1 miljoonaa euroa.

lue lisää

11.11.2024

Verkkomainonnan osuus jo yli 60 %

Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 kolmannella kvartaalilla oli noin 180 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi noin viisi prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta Q3/2024 aikana oli peräti 62 %.

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!