Icon
Mainostajat vahvasti mukana IAB Finlandin hallituksessa 2023 Uutiset & blogi

Mainostajat vahvasti mukana IAB Finlandin hallituksessa 2023

05.12.2022 | IAB Finland

IAB Finlandin syyskokouksessa 30.11.2022 päätettiin tulevan vuoden painopisteistä ja valittiin yhdistykselle uusi hallitus. Vuonna 2023 IAB Finlandin kattoteema on digimainonnan vastuullisuus ja IAB:n kaksitoistahenkisessä hallituksessa on medioiden sekä palveluntarjoajien lisäksi mukana ennätysmäärä mainostajia.

Vuonna 2023 IAB Finlandin kattoteema on digimainonnan vastuullisuus, joka jalkautuu muihin painopisteisiin sekä kaikkiin IAB-työryhmiin ja tapahtumiin. Kotimarkkinan yleisen osaamis- ja ymmärrystason nostamisen lisäksi tavoitteena on mm. tiedottaa markkinaa evästeiden asteittaisen häviämisen seurauksena tapahtuvasta markkinoinnin kohdentamisen ja mittaamisen muuttumisesta ja perehtyä verkkokauppamarkkinoinnin saloihin.

Syyskokouksessa jaettiin myös kuusi IAB Finlandin hallituspaikkaa. Industry Partner -jäsenyyden kautta hallituspaikan vuosille 2023 ja 2024 lunasti Clear Channel Suomi. Vaaleissa kahden vuoden hallituspestin ansaitsivat Elisa, Kesko, Matterkind, Neste sekä Veikkaus. Hallitus valitsee itselleen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuoden 2023 ensimmäisessä tapaamisessa.

IAB:n painopisteet ja koko toimintasuunnitelma pohjautuu syksyllä 2022 tehtyyn jäsentutkimukseen. Tätä kautta tavoitteena on lunastaa yhteisön perustehtävä jäsenetujen tuottamisesta sekä jäsenten tukemisesta. Jäseniä on kuunneltu myös IAB:n työryhmien kehittämisessä ja tapahtumatarjonnan suunnittelussa. Vuonna 2023 IAB:lla on 12 digimarkkinaa kehittävää työryhmää, joista uutukaisina päivänvalon näkevät Vastuullisen digimainonnan, Retail median sekä pelimainonnan työryhmät. Ensi vuonna IAB:n tapahtumakattaus käsittää viisitoista tapahtumaa aina lyhyistä tunnin webinaareista puolen päivän streamattuihin livetapahtumiin.

”IAB Finlandilla on takana hieno vuosi, jossa olen saanut olla myös itse entistä tiiviimmin mukana. Keskellä aika arvaamatonta ja epävarmaa maailmaa digitaalisoitumisen vauhti on kiihtyvä ja pelkästään tämä valtatrendi, yhdistettynä ajassa elämiseen sekä jäsenten toiveiden kuuntelemiseen, on tehnyt IAB:sta entistä vaikuttavamman ja tärkeämmän toimijan yhä useammalle yritykselle.”, kommentoi IAB Finlandin vuoden 2022 hallituksen puheenjohtaja Eliisa Puikkonen.


Mikäli olet kiinnostunut kuulemaan IAB:sta ja vuoden 2023 suunnitelmista enemmän, ole yhteydessä Toiminnanjohtaja Pasi Raassinaan (pasi.raassina@iab.fi , 040 575 3726.

IAB Finlandin työryhmät 2023:

  • Tietosuoja
  • Markkinointiteknologia
  • Vastuullinen digimainonta
  • Ohjelmallinen ostaminen
  • Sisältömarkkinointi
  • Videomainonta
  • Digitaalinen audio
  • Digitaalinen ulkomainonta
  • Sosiaalisen median markkinointi
  • Data
  • Retail media
  • Pelimainonta


IAB Finland ry:n hallitus 2023:

  • Adform Software Finland, Jan Ketonen
  • Alma Media, Johanna Vartiainen
  • Clear Channel Suomi, Lassi Tolonen
  • Dagmar, Antti Kallio
  • Elisa, Eliisa Puikkonen
  • Kesko, Johanna Ekholm
  • Matterkind, Christopher Fernandez
  • Neste, Antti Ellonen
  • Sanoma, Jaakko Kuivalainen
  • SOK Smart Marketing, Hannaleena Koskinen
  • TietoEVRY, Hanna Jerkku
  • Veikkaus, Niclas Kourula

Pasi Raassina
Toiminnanjohtaja
IAB Finland
040 575 3726 / pasi.raassina@iab.fi

Eliisa Puikkonen
Head of Online Growth, B2B
Elisa Oyj
050 331 9398 / eliisa.puikkonen@elisa.fi

IAB Finland on digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin tulevaisuutta kehittävä yhteisö, joka tarjoaa koulutusta, kohtaamisia sekä puolueetonta asiantuntijatietoa. IAB Finland on osa kansainvälistä 27 Euroopan maan muodostamaan IAB Europe -yhteisöä.
www.iab.fi
www.iabeurope.eu

IABlogin Facebook kommentit

BLOGI
Digitaalinen audiomainonta vahvalla kasvu-uralla - kokonaismarkkina jo 9,3 mijoonaa euroa

IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman estimaatin mukaan digiaudiomainonnan määrä vuonna 2023 oli 9,3 miljoonaa euroa, joka tarkoittaa yli 30 % kasvua vuoteen 2022 verrattuna. Vuonna 2022 markkina-arvio oli 7,1 miljoonaa euroa. Digitaalinen audiomainonta, mukaan lukien podcastit ja muut digitaalisen audion alustat, on nousemassa yhä keskeisempään rooliin mainosmaailmaa. Suomessa kasvun myötä toimijoiden odotetaan investoivan yhä enemmän sektoriin tulevina vuosina.

lue lisää

10.06.2024

Digitaalinen audiomainonta vahvalla kasvu-uralla - kokonaismarkkina jo 9,3 mijoonaa euroa

IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman estimaatin mukaan digiaudiomainonnan määrä vuonna 2023 oli 9,3 miljoonaa euroa, joka tarkoittaa yli 30 % kasvua vuoteen 2022 verrattuna. Vuonna 2022 markkina-arvio oli 7,1 miljoonaa euroa. Digitaalinen audiomainonta, mukaan lukien podcastit ja muut digitaalisen audion alustat, on nousemassa yhä keskeisempään rooliin mainosmaailmaa. Suomessa kasvun myötä toimijoiden odotetaan investoivan yhä enemmän sektoriin tulevina vuosina.

lue lisää

23.05.2024

Verkkomainonta vuoden 2023 tasolla

Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 ensimmäisellä kvartaalilla oli noin 164 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä laski muutaman prosentin kymmenesosan. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta jatkaa kasvua, ollen Q1/2024 aikana 57 %.

lue lisää

16.05.2024

Vaikuttajamarkkinoinnin määrä 7 % kasvussa vuonna 2023

IAB Finlandin ja vaikuttajatoimistojen yhteisen selvityksen perusteella vaikuttajamarkkinoinnin kokonaismarkkina Suomessa vuonna 2023 oli 56,1 miljoonaa euroa. Vuoteen 2022 verrattuna kasvua oli noin 7 %.

lue lisää

05.04.2024

Uuuh… dooh-mainonta jatkoi kasvukäyrällä myös 2023

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiulkomainonnan määrä Suomessa vuonna 2023 oli noin 53,6 miljoonaa euroa. Vuoteen 2022 verrattuna kasvua on reippaat 16 %, kun vastaavana aikana Kantarin raportoima koko ulkomainonnan markkina kasvoi 9 %. Kaiken mediamainonnan määrä Suomessa laski vuonna 2023 2,4 %.

lue lisää