Icon
IAB:n verkkosivu-uudistus ”toimii” Julkaisut

IAB:n verkkosivu-uudistus ”toimii”

12.09.2013

IAB uudisti verkkosivunsa kuluvan vuoden maaliskuussa. Sivustouudistuksen tavoitteita oli muun muassa vähentää sähköpostiliikennettä IAB-toimiston ja jäsenkunnan välillä sekä tarjota entistä enemmän näkyvyyttä jäsenyrityksille. Tavoitteena oli myös tehdä jäsenkunnalle tärkeistä sisällöistä helpommin löydettäviä, ja sitä varten jäsenille toteutettiin oma osio.

Jäsenistölle teetetyn palautekyselyn tuloksista selvisi, että noin puolet vastaajista oli jo hyödyntänyt jäsenosion toiminnallisuuksia.

Kyselyn mukaan uuden verkkosivuston ilme on miellyttävänä silmälle sekä sisältöä pidetään ajantasaisena ja hyödyllisenä.

Käyttökokemuksia responsiivisesta käyttöliittymästä muilla päätelaitteilla kuin tietokoneella ei kyselyyn vastanneille ollut vielä kertynyt. Yleisinä kommentteina todettiin, että sivustouudistus ”toimii”!

Kyselyyn vastanneista 24 % vieraili verkkosivustolla useamman kerran kuukaudessa ja 43 % kerran kuukaudessa. Jopa 81 % piti erittäin todennäköisenä, että vierailee sivustolla vielä uudestaankin.

Ajankohtaista Uutiset
Podcast ei ole enää vain ääntä – yli puolet kuluttajista katsoo videopodcasteja

IAB Finlandin Näin suomalainen kuuntelee 2026 -tutkimuksen mukaan 55 prosenttia kuukausittain podcasteja kuluttavista katsoo videopodcasteja. Useimmat heistä myös kuuntelevat podcasteja eli kuuntelu ja katselu täydentävät toisiaan.

lue lisää

07.10.2026

Podcast ei ole enää vain ääntä – yli puolet kuluttajista katsoo videopodcasteja

IAB Finlandin Näin suomalainen kuuntelee 2026 -tutkimuksen mukaan 55 prosenttia kuukausittain podcasteja kuluttavista katsoo videopodcasteja. Useimmat heistä myös kuuntelevat podcasteja eli kuuntelu ja katselu täydentävät toisiaan.

lue lisää

30.09.2026

Nämä asiat mainostajan kannattaa ymmärtää podcasteista juuri nyt

Audion kulutus kasvaa, ja audiomainonta tarjoaa tehokkaan tavan tavoittaa kuluttajia. Miten suomalainen kuuntelee 2026 - tutkimuksessa syvennyttiin tänä vuonna erityisesti podcastien kulutukseen. Poimimme tuloksista viisi havaintoa, jotka mainostajan kannattaa huomioida.

lue lisää

08.09.2026

Euroopan digimainonnan markkina kasvoi 131 miljardiin euroon – Suomi jäi kasvusta jälkeen

IAB Europen uusi AdEx Benchmark 2025 -raportti osoittaa, että digimainonta jatkoi vahvaa kasvuaan epävarmasta taloustilanteesta huolimatta. Euroopan markkina kasvoi 10,5 prosenttia ja saavutti 131,1 miljardin euron arvon. Suomessa kasvu jäi vain 1,9 prosenttiin.

lue lisää

23.06.2026

Vastaa tutkimukseen: Ohjelmallisen ostamisen nykytila ja trendit 2026

IAB Finland toteuttaa jo viidettä kertaa tutkimuksen ohjelmallisen ostamisen nykytilasta ja trendeistä Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ajankohtainen katsaus ohjelmallisen mainonnan markkinaan ja tunnistaa alan mahdollisuudet, haasteet ja tulevaisuuden suunnat.

lue lisää