Icon
Tallink Siljan Youtube-aalto IABlogi

Tallink Siljan Youtube-aalto

02.06.2016 | IABvieras

Jos olisin reilu pari vuotta sitten sanonut laittavani joskus henkilökuntamme tubettamaan, olisi joku saattanut nauraa. Tällä viikolla julkaisemme kolmannen vlogimme Youtubessa.

Youtubettaminen, tubettajat, Tubecon - jos joku ei vielä ole näistä kuullut, kannattaa ottaa asiasta selvää viimeistään nyt. Kyseessä on ilmiö, jonka voimaa ei kannata vähätellä. Tubettajat ovat idoleja ja mielipidevaikuttajia, joiden toimintaa yleisö seuraa yhä useammin jopa reaaliaikaisesti, esimerkiksi Snapchatissa. Livetapahtumien suosio tubeskenessä kasvaa myös voimakkaasti. Tubettajat ovat keikkailevia artisteja, jotka keräävät ihailijoita ympärillen lähes ajasta ja paikasta huolimatta.

Sisältöyhteistyössä tubettajien kanssa

Silja Line on Tubeconin pääyhteistyökumppani vuonna 2016. Tubeconin lisäksi tänä vuonna järjestettiin Suomen ensimmäinen Youtube-kiertue Tubetour, jossa olimme myös kumppanina ja kiertuepaikkana mukana. Yhteistyöhömme tubettajien kanssa on monta kimmoketta. Haluamme tavoittaa nuoren kohderyhmän ja saada lisätietoa siitä, millaista tarjontaa he meiltä kaipaavat. Taustalla on tarve varmistaa, että meillä on matkustajia myös tulevaisuudessa. Meillä on yhtiössä hyvä meininki ja rohkeutta uutta kohtaan. Haluamme oppia lisää Youtube-maailmasta, nuorten tavoista kuluttaa mediaa ja olla edelläkävijä. Tästä sai alkunsa tubekoulu.

Tallinksiljalaiset tubekouluun

Tubekoulussa kevään 2016 aikana neljä Tallinksiljalaista teki elämänsä ensimmäisen (muttei viimeisen) vloginsa. Opettajina toimivat Youtuben ammattilaiset MiskaMH, Arttu Lindeman, Pinkku Pinsku ja Mona Ilona, joiden kanssa järjestettiin yksi kuvauspäivä tai -risteily. Mukana oli työntekijöitämme niin maalta kuin mereltä, mm. rahtiliiketoiminnan johtaja ja kapteeni.

Tulokset yllättivät positiivisesti – videoiden yhteenlaskettu katselumäärä kahden ensimmäisen videon julkaisun jälkeen on jo yli 25 000. Opettaja-tubettajille välitän jokaiselta kokelaalta suurkiitokset – yksikään videoista ei olisi onnistunut ilman teitä ammattilaisia, jotka toimitte suurena inspiraationa jokaiselle kokelaalle. Samalla myös ymmärryksemme ja arvostuksemme tubettajien työtä kohtaan kasvoi merkittävästi.

4 oppiamme tubekoulu-yhteistyöstä

1. Usko yrityksen sisäiseen voimaan ja rohkeuteen. Kerta toisensa jälkeen yllätyn iloisesti kollegojeni kyvystä heittäytyä ja siitä helppoudesta mitä kohtaan uusia asioita jalkauttaessani. Samalla huomasin, että yrityksen sisäinen puskaradio aktivoi työntekijöitä parhaiten; kapteenin kuvatessa videotaan, innostui asiasta niin perämies kuin risteilypäällikkökin.

2. Pyydä MP – saat sen! MP, eli mielipide ilmaistaan Youtubessa mielellään, oli se mikä tahansa. Ja tilaamistakin voi pyytää katselijalta suoraan - eihän se tosiaan pakota ketään toimimaan. Usein tässä iskee arkuus.

3. Aitous rokkaa - parhaat ideat tulevat tekijöiltä. Jokaiselle videolle tehtiin ennakkoon kuvaussuunnitelmaa yhteistyössä tubettajan ja tubekokelaan kanssa. Parhaat pätkät tulivat lähes poikkeuksetta suunnitelman ulkopuolelta, spontaaneina ajatuksina itse vloggaajaltamme. Aitous onkin juuri se asia, joka saa katsojan kiinnostumaan Youtube-videosta on kyse sitten vloggaajasta tai yrityksestä.

4. Cross channel tuotanto on uusi musta. Tubettajat eivät ole enää ainoastaan Youtubessa. Nämä nuoret taitavat niin Instagramin, Snapchatin kuin Periscopenkin. Videoita tehdessä on yhä useammin käytössä useampi kanava. Yhdessä tubekouluistammekin tubettaja kysyi snäpissä faneilta Q&A kysymyksiä, joihin videolla vastattiin.

Katso tähän mennessä julkaistut Tubekoulu-videot ja lue tubekoululaisten tunnelmia videoiden teosta.

Noora Verronen toimii Sosiaalisen median päällikkönä Tallink Silja Oy:ssä. Noora vastaa Tallink ja Silja Line brändien sosiaalisen median kanavastrategioista, sisältösuunnittelusta ja -yhteistyöstä Suomen markkinalla. Nooran löytää Twitteristä ja Snäpistä @nooraverronen sekä vapaalla myös pohjois-Helsingin lenkkipoluilta.


Noora jatkoi tällä kirjoituksellaan työntekijälähettilyyteen liittyvää juttusarjaa, jonka tuottaa IAB:n työntekijälähettilyys-työryhmä. Mielenkiintoisia postauksia sarjaan ovat Nooran lisäksi kirjoittaneet Anni Aarni, Martti Sillanmäki sekä Taru Laurila.

14.02.2017

Tervetuloa YouTubeen aikuinen!

Nuoret ovat kasvaneet videomaailmaan, mutta vanhemmat opettelevat vielä sen käyttöä.

lue lisää

02.06.2016

Tallink Siljan Youtube-aalto

Jos olisin reilu pari vuotta sitten sanonut laittavani joskus henkilökuntamme tubettamaan, olisi joku saattanut nauraa. Tällä viikolla julkaisemme kolmannen vlogimme Youtubessa.

lue lisää

17.09.2015

#iabchat tulee

IAB Finlandin ensimmäiset tweetchatit paneutuvat somemarkkinoinnin syövereihin 23. ja 29.9.

lue lisää

17.04.2014

Video: Miten Suomen suosituimmat YouTube-kanavat verkottuvat?

Toni Nummela kuvaa suosituimpien suomalaisten YouTube-kanavien aiheita ja niiden välisiä suhteita.

lue lisää