Icon
Puheenjohtajan terveiset Digitaalisen audion työryhmästä IABlogi

Puheenjohtajan terveiset Digitaalisen audion työryhmästä

22.02.2019 | Sini Kervinen

IAB:n Digitaalisen audion työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran torstaina 7.2. Keskustelu kävi vilkkaana alan monipuolisten osaajien kesken. Podcastit olivat selkeästi keskustelun keskiössä ja yhteisesti kiinnostavia aiheita löytyi paljon.


IAB:n muissa maissa audiota on käsitelty jo pidempään, joten on hienoa että pääsimme nyt kunnolla vauhtiin myös Suomessa. Esimerkiksi naapurissamme Ruotsissa julkaistiin digitaalisen audion käsikirja jo vuonna 2016. Opukseen voi tutustua IAB Ruotsin sivuilta. Podcasteissa on paljon yhteneväisyyttä blogi- ja videomaailmaan. Ne ovat levinneet maailmalla rakkaudesta lajiin. Työryhmälle onkin tärkeää, että digitaalisen audion markkinaa kehitetään niin, että isojen pelureiden toiminnan lisäksi myös indie-toiminnan tukeminen on keskiössä.


Jotta kehitys digitaalisen audion saralla olisi tehokasta ja menestyksekästä, tulee alalla olla selkeämpi käsitys digitaalisen audion kokonaiskentästä. Eri lajien podcastit, streemi-palvelut, digitaaliset radiopalvelut ja audiotallenteet tarvitsevat kehityksen tueksi alan yhteisiä standardeja ja selkeytystä terminologiasta.
Yhteinen terminologia ja standardit ovat tärkeitä myös kaupallisen osuuden kasvulle. Ilman selkeitä alan pelisääntöjä, on mainostajan mahdotonta vertailla vaihtoehtoja ja ymmärtää eri audiopalveluiden kaupallisia mahdollisuuksia ja merkitystä markkinoinnin kokonaisuudessa. Digitaalisen audion markkinan kokonaisuuden parempi ymmärtäminen hyödyttää kaikkia alalla toimivia. Tämän kokonaisuuden kirkastaminen nousikin työryhmässä tärkeälle sijalle.


Oli innostavaa keskustella meillä Suomessakin kuumaksi aiheeksi nousseesta digitaalisesta audiosta alaa eri puolelta edustavien osaajien kanssa. Työryhmä koki osaamisensa ja näkökantojensa laajentuneen jo ensimmäisen tapaamisen ansiosta. Myös minä odotan jo innolla seuraavaa yhteistä aikaamme, jolloin pääsemme vielä astetta konkreettisemmin syventymään esiin nousseisiin kehityskohtiin. Yllä olevien asioiden lisäksi työryhmä innostui ison audioseminaarin järjestämisestä ja aikoo olla aktiivisesti mukana IAB:n koulutusmateriaalien kehittämisessä.


Mikäli et päässyt mukaan ensimmäiseen tapaamiseen, mutta digitaalisen audion kehittäminen on lähellä sydäntäsi, tule ihmeessä mukaan seuraavalla kerralla! Kokoonnumme jälleen 6.3. klo 14:00. Lisätietoja saat osoitteesta toimisto@iab.fi.

Sini Kervinen, Digitaalisen audion työryhmän pj

20.10.2021

Sosiaalisen median trendit: Audiotrendi on tullut jäädäkseen - 4 vinkkiä yrityksen somevideon musiikkivalintaan

IAB Finlandin sosiaalisen median trendityöryhmä kirjoittaa vuoden 2021 aikana mainostajille suunnatun blogisarjan sosiaalisen median trendeistä. Neljännessä osassa syvennytään audioon.

lue lisää

18.03.2020

Mitä hyötyä podcasteista on markkinoinnissa?

Podcastit ovat kovin trendikkäitä, mutta kokemukseni mukaan moni markkinoija pohtii, mitä hyötyä podeista voisi olla kaupallisesti. Podeilla on kaksi selvää hyötyä markkinoijalle. Ensimmäinen on se, että markkinoija pääsee kiinni yhä suurempaan joukkoon ihmisiä tilanteissa, johon aiemmin ei ollut pääsyä. Podeja kuunnellaan yleensä arjen tauko- ja odotustilanteissa, joissa meidän tärkein aistimme, näkö, ei ole markkinointimielessä käytössä – toisin sanoen kotitöitä tehdessä, urheillessa tai liikenteessä. Toki aiemminkin taustalla on osassa näitä tilanteita voinut soida radio tai televisio, mutta podcast laajentaa mahdollisuuksia aivan uudelle tasolle.

lue lisää

11.02.2020

Yhteisten termien käyttö selkeyttää digitaalisen audion toimintakenttää

Markkinalla vastaan tulevat ristiriitaiset viestit ovat aiheuttaneet halun luoda yhteisiä standardeja ja jakaa tietoa. Tietotaidon kasvun ja yhteisen markkinapohjan luomisen avulla digitaalinen audio voi kasvaa Suomessa. Vuoden 2019 lopussa nähtiin työryhmän ensimmäinen konkreettinen ulostulo, kun digitaalisen audion termit julkaistiin 10.12.2019 pidetyssä IAB:n Hot or Not -seminaarissa. Tällöin luotiin markkinalle yhteinen suositus digitaalisen audion yhteydessä käytettävistä termeistä ja niiden määritelmistä.

lue lisää

22.02.2019

Puheenjohtajan terveiset Digitaalisen audion työryhmästä

IAB:n Digitaalisen audion työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran torstaina 7.2.

lue lisää