
Ohjelmallisen ja analytiikan osaajat halutuimpia
Human Capital in the Digital Environment 2019 -raportti vahvistaa:
Ohjelmallisen ja analytiikan osaajat halutuimpia
Tänä vuonna toistamiseen IAB Europen toteuttama laaja raportti antaa tarkan kuvan alamme kasvusta, työvoimatarpeesta ja asiantuntijuuksien kehityksestä. Myös IAB Finlandin jäsenet kutsuttiin vastaamaan kyselyyn, jolloin voimme peilata tuloksia myös pohjoisesta perspektiivistä.
Osaamisen ja työvoiman suhdetta markkinakehitykseen käsittelevän raportin mukaan 75% vastaajista kertoi rekrytointien esteenä olevan pula kandidaaateista. Ohjelmallisen mainonnan tekijöiden jälkeen toiseksi kovin kysyntä oli sosiaalisen median ammattilaisilla.
Osaajia, etenkin suorittaviin tehtäviin, rekrytoidaan pääasiassa LinkedInin kautta (39%) ja työpaikkasivustojen kautta (26%), head huntereiden keskittyessä keski- ja ylemmän johdon rekrytointeihin (13%). Haasteet ovat kaikilla kuitenkin samat. Karkeasti kuvaten, digitaalisen mainonnan työvoimassa puuttuu niin määrää kuin laatua. Tehtävien vaatimustasoa vastaavia työnhakijoita ei ole tarpeeksi, ja kun osaaja vihdoin löytyy, on palkkapyyntö reilusti budjetoitua suurempi. Ehkä hieman yllättävästikin koko Euroopan viitekehyksessä, palkkausta koskevat näkemyserot korostuivat Pohjoismaissa.
Yksi leimaavista huomioista on myös, että vaikka alan osaamisen kehittämisen ja päivittämisen tarve on huutava, ilmoittaa vain 30% alalla työskentelevistä saaneensa jotain koulutusta viimeisen kalenterivuoden aikana. Kun ottaa huomioon, että 44% kuitenkin uskoo budjettiensa kasvavan seuraavan vuoden aikana, kohdistuu huomio erilaisiin tapoihin kouluttautua työaikana ja sen ohessa. Ja tämä koskee sekä työantajia että -tekijöitä.
Mitä taitoja rekrytoinneissa nyt korostetaan? Lataa raportti ja lue lisää!
Onko oma osaamisesi rekrykunnossa?
Ohjelmallisen ostamisen koulutus
30.05.2025
IAB Insider: New Life of the Living Room – mitä suomalainen katsoo?
Tervetuloa uuden IAB Insider jakson pariin. Tästä starttaa IAB Podcastien 3. tuotantokausi! Tässä jaksossa sukelletaan syvälle olohuoneeseen – tai tarkemmin sanottuna sen ruutuun. Aiheena on televisiomainonnan tulevaisuus ja Connected TV:n (CTV) kasvava merkitys suomalaisessa mediamaisemassa.
lue lisää23.05.2025
IAB Studio: Mitä kuuluu digitaaliselle ulkomainonnalle?
Digitaalinen ulkomainonta eli DOOH on yksi digimainonnan nopeimmin kasvavista osa-alueista – mutta miksi? IAB Studion tuoreessa jaksossa sukelletaan syvälle digitaalisesti toteutetun ulkomainonnan nykytilaan, haasteisiin ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin.
lue lisää20.05.2025
Vastuullisuus markkinoinnissa – välttämättömyys vai kilpailuetu?
Viime vuosina vastuullisuus on noussut yhdeksi kuumimmista puheenaiheista yritysmaailmassa – eikä syyttä! Se ei ole enää vain trendisana, vaan strateginen valinta, joka vaikuttaa niin brändiin, asiakassuhteisiin kuin yrityksen pitkän aikavälin menestykseen. Mutta mitä vastuullisuus markkinoinnissa oikeastaan sisältää?
lue lisää09.05.2025
IAB Studio: Pelimainonnan myytit murskaksi osa2
Onko pelimainonta vaikeaa, kallista tai liian erikoistunutta? Tässä IAB Finlandin podcast-jaksossa pureudumme pelimainontaan liittyviin käytännön myytteihin ja uskomuksiin. Kuka tekee, miten tehdään – ja mitä kaikkea oikeasti voi mitata?
lue lisää