Icon
Nelonen Media ja IAB Finland käynnistävät digimainontaa luotaavan videosarjan IABlogi

Nelonen Media ja IAB Finland käynnistävät digimainontaa luotaavan videosarjan

16.06.2014

Lehdistötiedote
16.6.2014

#Show kutsuu digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin ammattilaiset keskustelemaan ajankohtaisista aiheista.

Nelonen Media ja digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin etujärjestö IAB Finland käynnistävät digimainontaa käsittelevän videosarjan. Nimellä #Show kulkeva videosarja pureutuu digitaalisen mainonnan ajankohtaisiin puheenaiheisiin ja kutsuu alan asiantuntijat keskustelemaan aiheesta kameroiden eteen.

#Shown tavoitteena on lisätä alalla toimivien ihmisten ja yritysten asiantuntemusta sekä vauhdittaa digitaalisen mainonnan kasvua. Videosisällöt koostuvat asiantuntijahaastatteluista ja paneelikeskusteluista.

”Mainonta ja markkinointi digitalisoituvat kovaa vauhtia, ja uudenlaisia mainosmuotoja, tekniikoita sekä järjestelmiä nousee esiin koko ajan. Siksi on tärkeää, että asioista herätellään keskustelua mainonnan kentän eri toimijoiden välillä. Nopeasti kehittyvässä digitaalisessa ympäristössä on tärkeää jakaa kokemuksia ja osaamista”, sanoo IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.

”Nelonen Media haluaa olla mukana inspiroimassa ja mahdollistamassa keskustelua ajankohtaisista digitaalisen mainonnan asioista. Uskomme, että vapaamuotoiset ja alan eri toimijoita osallistavat videot herättävät kiinnostusta ja tuovat monelle viihteellisemmän tavan syventyä aiheisiin”, kertoo Nelonen Median tuotepäällikkö Teemu Suominen.

#Shown jaksot julkaistaan verkossa. Osa videoista tulee katseltavaksi nelonenmedia.fi-sivuille, osa taas IAB Finlandin kotisivuille osoitteeseen iab.fi. Seuraavassa jaksossa puidaan paneelikeskustelussa ohjemallisen ostamisen mahdollisuuksia ja haasteita.

Lisätietoja

Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry
etunimi.sukunimi@iab.fi, 040 543 9165

IAB Finland ry on digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin etujärjestö, jonka jäsenistöön kuuluu yli sata jäsenyritystä. Jäsenyritykset ovat digitaalisia medioita, mainostajia, mediatoimistoja, luovia toimistoja, tutkimuslaitoksia, analytiikkapalvelujen tarjoajia, internetteknologiaa kehittäviä yrityksiä sekä mainosverkostoja. IAB Finland on IAB Europen jäsen.

Nelonen Media on kasvava ja kehittyvä sähköinen monimediatalo. Kanavabrändeihimme kuuluvat mainosrahoitteiset tv-kanavat Nelonen, Jim ja Liv, maksu-tv-kanavat Nelonen Nappula, Nelonen Maailma, Nelonen Prime ja Nelonen Pro, radiokanavat Radio Aalto, Radio Rock, Radio Suomipop, Loop, GrooveFM ja Metro Helsinki, netti-tv Ruutu sekä kaikkien kanavien verkko- ja mobiiliratkaisut. Nelonen Media on osa Sanomaa.

blogidigimarkkinointiiabfinlandpodcastsisältömarkkinointidatateknologiaSosiaalinen mediajäsenetjäsenesittelymarko siltalaIABloginatiivimainontaDingledigimainonta

04.12.2025

Tekoäly sosiaalisen median markkinoinnissa: Milloin ja miten sen käyttö pitäisi merkitä?

Tekoälystä on tullut markkinoijan oikea ja vasen käsi nopeammin kuin kukaan on osannut ennustaa. Se toimii usein huomaamattomasti taustalla ja auttaa optimoimaan sosiaalisen median kampanjoita. Mutta mitä tapahtuu, kun tekoäly ei ole enää vain apuväline, vaan näkyvä osa mainossisältöjä? Pitääkö tästä kertoa kuluttajille ja jos pitää, niin miten?

lue lisää

27.11.2025

IAB Insider: Miten Tokmanni laajentaa retail median markkinoille ja haastaa perinteisen mediakentän?

Kauppa ei enää tee katetta pelkästään myymällä tuotteita vaan yhä useampi ketju alkaa kaupallistaa myös kaupan dataa, asiakaskohtaamisia ja myymäläympäristöjä. Jaksossa opit, millaisia mahdollisuuksia avoin retail media tarjoaa kaupan toimijoille ja miten brändit voivat tavoittaa kuluttajia hyödyntämällä kaupan ostosdataa. Jakson vieraina ovat retail-median konkari Janne Lehtinen Aller ReTALEsta ja Tokmannin kaupallinen johtaja Veli-Pekka “VeePee” Ääri.

lue lisää

20.11.2025

IAB Insider: Retail median ajankohtaiset trendit

IAB:n tuoreessa podcast-jaksossa syvennytään retail median kuumimpiin ilmiöihin: ekosysteemien avautumiseen, commerce median kiihtyvään kasvuun, datan uusiin rooleihin sekä in-store-median nouseviin mahdollisuuksiin.

lue lisää

19.11.2025

DEI digimarkkinoinnissa – missä Suomi menee?

Suomalaisissa markkinoinnin toimistoissa, julkaisijoilla ja palveluntarjoajilla monimuotoisuuden teemat huomioidaan vaihtelevasti – mutta parhaimmillaan hyvin monipuolisesti. Tämä käy ilmi IAB Finlandin vuonna 2025 toteuttamasta kyselystä, jossa selvitettiin, miten DEI-teemat näkyvät digitaalista markkinointia ostavien, tuottavien ja sen parissa työskentelevien keskuudessa. Kysely toteutettiin anonyymisti IAB:n Vastuullisen digimainonnan työryhmän jäsenten keskuudessa, minkä vuoksi vastaajayritykset edustavat todennäköisesti jo lähtökohtaisesti vastuulliseen toimintaan sitoutuneita toimijoita.

lue lisää