Icon
Mitä johdon pitäisi tietää markkinoinnista Blogi

Mitä johdon pitäisi tietää markkinoinnista

01.06.2017 | Digital Media Finland

Kun markkinointitaustainen yleisjohtaja on Suomessa harvinaisuus, olisi toivottavaa, että johdolla olisi muuten ajantasainen kuva markkinoinnista: mitä se on, mitä sillä tehdään ja mitä sillä voi saada aikaan.

Hei johtaja, ethän halua olla vaivaannuttavaa kuultavaa kun otat kantaa yrityksesi ja brändiesi markkinointiin ja vaikuttavuuteen? Kuilu talon juniorimarkkinointiväen ja ylimmän johdon käsityksissä voi olla – nooh, esim. 20 vuoden kehityksen kokoinen. Mutta ei hätää: tästä pääset alkuun. Vaivaannuttavan väittämän jälkeen saat täsmätietoa jatko-opiskeluun.

”Markkinoinnissa mikään ei ole muuttunut 20 vuodessa”. - Aloita vaikka tästä: 100 ideaa, jotka ovat muuttaneet markkinoinnin. Kooste on vuodelta 2012, joten senkin jälkeen on ilmaantunut pari uutta.

Melkein kaikki on muuttunut. Analytiikka ja automaatio ovat räjäyttäneet informaation määrän kattoon ja miltei kaikki tekeminen on mitattavissa. Luovuudella on edelleen sijansa, ja datankin hyödyntämisessä tarvitaan luovuutta. Perinteistä markkinointiymmärrystä ei voi kääntää yön yli digitaaliseksi ja olettaa menestyvänsä. Yritysten pitää muuttaa tapansa olla yhteydessä markkinaansa, ymmärtää sitä ja toimia siellä. Tiedon jalostaminen ja hyödyntäminen on yhtä tärkeää kuin sen jatkuva kerääminen.

”Kyllä markkinoija edelleen voi hallita omaa brändimielikuvaansa”. - Kunpa voisikin, tekee mieli huokaista. Brändiä ei tuutata enää, jos on koskaan tuutattukaan, yksisuuntaisesti. Asiakas päättää. Brändin kontrolli on aina markkinoilla. Asiakaskohtaamisissa se mitataan, ja niiden puutteessa. Tästä aiheesta löydät monta hyvää blogia siteerattavaksi.

”Meillä it-osasto edelleen päättää mitä ohjelmistoja ja työkaluja meidän talon eri osastot, kuten markkinointi, käyttää”. - Gartnerhan sen taisi sanoa ensin: CMO:n it-budjetti voi ylittää CTO:n budjetit ihan näinä päivinä. Tässä on tarkka paikka sekä ostamisessa että käyttöönotossa. Markkinointi tarvitsee teknologiaosaamista eikä hankintoja voi ulkoistaa kokonaan edes omalle it:lle. Markkinointiteknologian palapeli pitää ymmärtää itsekin. Muuten häntä heiluttaa koiraa.

”Digimarkkinointi on erillisten ihmisten hommaa mistä meidän muiden ei niin tartte kaikkea ymmärtää”. - Ei ehkä kaikkea, mutta aika paljon pitää. Johdon pitää ymmärtää miten sen asiakkaat toimivat ja missä he elävät – myös digissä. Ja miten yritys on siellä läsnä, mitä kieltä puhuu, missä kanavissa, kenen äänellä. Johdon pitää osata johtaa uudenlaisia tiimejään ja muuttuvaa yritystään. Kuulla, oppia, päivittää näkemyksiään. Onnea muutokseen!

Kirjoittaja Liisa Kotilainen on Digital Media Finlandin konsultti

blogidigimarkkinointiiabfinlandpodcastsisältömarkkinointidatateknologiaSosiaalinen mediajäsenetjäsenesittelyIAB Finlandmarko siltalaIABloginatiivimainontaDingle

04.04.2025

KonversiO-Optimistit: Miten mainostaja pystyy optimoimaan pirstaleisen digitaalisen mainonnan mediabudjettinsa?

Tervetuloa KonversiO-Optimistit jakson pariin. Tämä on  IAB Finlandin podcast, jossa pureudutaan markkinoinnin ja mainonnan maailmaan asiantuntevalla mutta rennolla otteella. Tällä kertaa sukellamme syvälle teemaan, joka vuodesta toiseen kiinnostaa IAB Finlandin jäseniä kaikkein eniten eli mainonnan tuloksellisuuteen.

lue lisää

04.04.2025

Millä tavoin voit ohjata kuluttajan valitsemaan juuri sinun brändisi tuotteen kaupan ympäristössä?

Retail Media on noussut keskiöön markkinoinnin strategioissa – erityisesti oston hetkellä vaikuttaminen on noussut tärkeimmäksi tavoitteeksi. Oikea-aikainen ja tarkasti kohdennettu mainonta voi ratkaista, mitä kuluttaja päätyy ostamaan. Tässä artikkelissa pureudumme siihen, miten mainostajat voivat hyödyntää Retail Mediaa tehokkaasti juuri ostopäätöksen kriittisellä hetkellä – niin verkkokaupassa kuin kivijalassa – ja miten Smart Marketingin tarjoamat ratkaisut auttavat saavuttamaan maksimaalisen näkyvyyden ja vaikuttavuuden.

lue lisää

02.04.2025

IAB Jäsenesittely: MMA ja Tuula Sirén

Tässä blogisarjassa tutustumme IAB:n uusiin jäseniin hieman paremmin! Nyt on vuorossa MMA ja Tuula Sirén.

lue lisää

28.03.2025

IAB Finlandin toiminnanjohtaja vaihtuu – uuden vetäjän haku käynnissä

IAB Finlandin pitkäaikainen toiminnanjohtaja Pasi Raassina on ilmoittanut eroavansa tehtävästään. Raassina jättää tehtävänsä ottaakseen vastaan uuden uramahdollisuuden. Hän jatkaa kuitenkin toiminnanjohtajana elokuun puoleenväliin asti varmistaakseen sujuvan siirtymävaiheen seuraajalleen.

lue lisää