Icon
Mitä hyötyä podcasteista on markkinoinnissa? IABlogi

Mitä hyötyä podcasteista on markkinoinnissa?

18.03.2020 | Juhani Pajunen, Suomen Podcastmedia

Podcastit ovat kovin trendikkäitä, mutta kokemukseni mukaan moni markkinoija pohtii, mitä hyötyä podeista voisi olla kaupallisesti.

Podeilla on kaksi selvää hyötyä markkinoijalle. Ensimmäinen on se, että markkinoija pääsee kiinni yhä suurempaan joukkoon ihmisiä tilanteissa, johon aiemmin ei ollut pääsyä. Podeja kuunnellaan yleensä arjen tauko- ja odotustilanteissa, joissa meidän tärkein aistimme, näkö, ei ole markkinointimielessä käytössä – toisin sanoen kotitöitä tehdessä, urheillessa tai liikenteessä. Toki aiemminkin taustalla on osassa näitä tilanteita voinut soida radio tai televisio, mutta podcast laajentaa mahdollisuuksia aivan uudelle tasolle.

Toinen, mielestäni paljon tärkeämpi syy, liittyy siihen, miten podeja kulutetaan. Podcastin kuluttaja on näet podin löydettyään erittäin uskollinen. Kuulijoista 60-80 % kuuntelee puolen tunnin podin aivan loppuun asti ja sarjasta helpostikin puolet jaksoista. Toisin sanoen hän viettää markkinoijan brändin parissa puolitoista tuntia tai jopa enemmän. Kuuntelu tapahtuu lähes aina kuulokkeilla eli se on hyvin henkilökohtaista ja vaikuttavaa. Mikä muu viestintäväline tarjoaa saman mahdollisuuden syventää potentiaalista asiakassuhdetta tai luoda brändimielikuvaa?

Siitä, miksi podcast on tehokasta viestintää, olen kirjoittanut lisää blogissamme.


Juhani Pajunen
Kirjoittaja on yrityspodcasteihin erikoistuneen Suomen Podcastmedian Senior Advisor.

Kiinnostuitko aiheesta? IAB Finland järjestää 7.4.2020 Podcast 2020 -webinaarin. Lue lisää ja ilmoittaudu! 

22.03.2024

IAB Studio: IAB Finlandin kulissien takana - Haastattelussa Antti Kallio ja Pasi Raassina

Tässä jaksossa IAB Finlandin hallituksen puheenjohtaja Antti Kallio ja IAB:n toiminnanjohtaja Pasi Raassina paljastavat henkilökohtaisia digitaalisia suosikkejaan - mistä podcasteista he saavat inspiraationsa, mitkä uutissivustot pitävät heidät ajan tasalla, ja mitä sarjoja, elokuvia tai pelejä he rakastavat rentoutuessaan.

lue lisää

07.03.2024

Ohjelmallinen Gaming 2024

Ohjelmallisessa ostamisessa Gaming eli pelimainonta on yksi tämän vuoden kiinnostavimpia aiheita. Uutta inventaaria mainospaikoille on kertynyt runsaasti ja myös kohderyhmien osalta on monenlaista kattavuutta. Minun oli ilo haastatella RTL AdAlliancen asiantuntijaa Aleksi Ylitaloa aiheesta. Itse toimin ohjelmallisena asiantuntijana Kinessolla (IPG Mediabrands). Päätimme yhdessä Aleksin kanssa koostaa kaikille uutuutta huokuvan gaming aiheen ympärille key pointit.

lue lisää

05.03.2024

Mainostajat ja toimistot mainonnan hiilijalanjäljillä

Digitalisaation ja mainonnan alati kasvavassa maailmassa on yhä tärkeämpää keskittyä vastuullisuuteen. Tämä artikkeli tarjoaa ohjeistuksen siitä, miten yritykset voivat lähteä liikkeelle mainonnan hiilijalanjäljen kanssa.

lue lisää

28.02.2024

Pelimainonnan myytinmurtajat

Pelimainonta on nopeasti muuttumassa yhdeksi dynaamisimmista ja monipuolisimmista mainonnan muodoista, rikkoen perinteisiä käsityksiä ja avaten uusia ovia mainostajille eri toimialoilla. Viimeaikaiset tutkimukset ja tilastot haastavat vallalla olevat myytit, kuten käsityksen siitä, että gaming mainonta tavoittaa vain nuoria miehiä. Todellisuudessa casual gaming tai ajanvietepelaaminen on noussut pelaamisen suosituimmaksi muodoksi, joka tavoittaa laajasti eri ikäryhmiä ja sukupuolia. Yli 80%:n suomalaisista pelaa digitaalisia pelejä. Mainonnan strateginen sijoittelu peliympäristöihin tarjoaa brändeille ainutlaatuisen mahdollisuuden tavoittaa oman kohderyhmänsä. Tämä artikkeli purkaa yleisimpiä myyttejä pelimainonnasta, valottaen sen todellista potentiaalia ja monipuolisuutta markkinointikanavana. Kanavana joka kykenee tavoittamaan ja sitouttamaan kohderyhmiä uudella ja innovatiivisella tavalla.

lue lisää