Icon
Mainostaja – miksi olla kesällä hiljaa? Koko Suomi on silloin liikkeellä IABlogi

Mainostaja – miksi olla kesällä hiljaa? Koko Suomi on silloin liikkeellä

14.06.2018 | Otavamedia

Kesällä lomaillaan, matkaillaan ja ollaan myös töissä.
Kesällä mökkeillään.
Kesä on häiden ja muiden iloisten perhetapahtumien aikaa.
Kesällä harrastetaan kulttuuria ja käydään kesäjuhlilla.
Kesällä puhutaan säästä.
Kesällä herkutellaan.
Kesällä ollaan vesillä.

Kesä näkyy myös vahvasti kuluttajien kukkarossa, silloin tehdään paljon ostopäätöksiä: ostetaan hetken mielijohteesta jäätelö ja toisaalta tehdään myös kalliita kestokulutustavara- tai remonttihankintoja. Lomalla on aikaa perheen kesken yhdessä varata vaikkapa seuraava talvilomamatka. Haaveillaan, suunnitellaan ja hankitaan monenlaista, joita talvella ei ehdi tai tarvitse. Esimerkiksi mökkien varustelutaso nousee jatkuvasti. Suomen suveen mahtuu myös 8,5 miljoonaa yöpymistä majoitusliikkeissä.

Mutta missä ovat mainostajat? Loikoilemassa lomalla.

Myynti-ihmisenä sydäntä riipaisee tämä menetetty mahdollisuus. Taustalla killuu vahva tapa ja tottumus, joka ohjaa edelleen markkinointipäättäjien toimintaa. Perinteisesti on ajateltu, että Suomi menee kiinni heinäkuussa ja mainospanostukset kannattaa sijoittaa muille ajankohdille. Toki television katsominen droppaa kesällä, mutta muilla medioilla menee hyvin.

Kesä on siis liikkuvan ja aktiivisen ihmisen kulta-aikaa. Kesällä myös mobiilikäyttö korostuu eri verkkomedioissa. Tämän olemme huomanneet myös Otavamedialla mm. Nettiveneen, Kaksplussan ja Amppareiden sivustoilla. Esimerkiksi viime vuonna Kaksplus.fi sivuston kävijöistä noin 80 % käytti palvelua kesällä mobiililaitteilla. Tämä avaa lukemattomia mahdollisuuksia mainostajalle tavoittaa aktiivinen kohdeyleisö mainonnalla. Alla vinkkejä erityisesti kesän mobiili- ja videomainontaan.

Luova toteutus

Ole ajankohtainen ja kiinnostava. Ota suunnittelussa huomioon, miten, missä ja milloin kohderyhmäsi käyttää mobiililaitetta. Ovatko he mahdollisesti haaveilemassa uudesta moottoripyörästä? Harkitsemassa huvipuistoon menoa sään mukaan? Tai hankkimassa grillieväitä mökkireissua varten? Kohtaa kohderyhmäsi oikeassa kontekstissa, oikeaan aikaan ja oikealla viestillä.

Ole selkeä ja aktivoi. Mobiili on loistava keino ja kanava ohjata ja aktivoida kohderyhmää. Viesti lyhyesti ja ytimekkäästi sekä lisää mainokseen mukaan selkeä kehote ja ohjaus verkkokauppaan / kivijalkaan / yhteydenottoon.

Mediaympäristöt ja kohdennukset

Missä medioissa ja sisällöissä kohderyhmäsi viettää kesäisin aikaa? Missä kontekstissa ja hetkessä kohtaat kohderyhmäsi kaikkein vastaanottavaisimmillaan? Kesäharrastuksiin, kuten golfiin, veneilyyn ja moottoripyöräilyyn liittyvä mediakäyttö korostuu kesällä. Kontekstuaalinen eli sisällön mukaan kohdentaminen on vahvassa kasvussa, koska laadukas mediaympäristö on myös bränditurvallisuuden tae.

Kesällä mainontaa kannattaa kohdentaa erityisesti sään, sijainnin, ajankohdan ja kiinnostuksen tai vaikkapa siitepölyennusteen mukaan. Ollaanko ostamassa jäätelöä vai sateenvarjoa? Ollaanko menossa lapsen kanssa HopLopiin vai Linnanmäelle? Pelaamaan golfia vai katsomaan jalkapallon MM-kisoja?

Vaikutuskeinot

Mainostajat kamppailevat kuluttajien huomioarvosta jatkuvasti. Medioiden tarjoamat uudet vaikutuskeinot auttavat tässä. Voit rikastaaa kampanjan luovaa toteutusta ja vahvistaa viestiäsi esim. uusilla rich media -ratkaisuilla, jotka saavat kävijät viettämään aikaa mainoksesi parissa (engagement). Täällä voit tutustua erilaisiin rich media -mainosratkaisuihin.

Mobiilipystyvideo on uusi mielenkiintoinen lisäys videomainosratkaisuihin. Mobiilipystyvideo (vertikaalivideo) toimii samalla periaatteella ja teknisellä alustalla kuin perinteinen Outstream-vaakaformaatti eli video aukeaa sisällön yhteydessä (mm. artikkelin keskelle, markkinapaikkojen hakulistaussivuilla, uutislistauksien ja keskusteluiden välissä).
Pystyvideota suositellaan käytettäväksi erityisesti mobiilikäyttökokemuksen ja huomioarvon takia. Suurin osa käyttäjistähän katsoo mobiilisisällöt pystysuunnassa. Haasteena on ollut saada sopivia videoaineistoja pystyformaattina. Tässä olisikin jälleen loistava paikka erottua massasta ;)

Mainostajan vinkkilista lomalaisen tavoittamiseen

  1. Puhelin kulkee mukana koko ajan; mobiilimainonta tavoittaa erityisesti kesällä.
  2. Kun suunnittelet mainontaa, varmista, että kohtaat kuluttajan oikeassa kontekstissa, hetkessä ja viestillä. Ole selkeä ja aktivoi.
  3. Mediaympäristön merkitys kasvaa – kohdenna sisällön mukaan.
  4. Muita kohdennusmahdollisuuksia: sijainti, aika, sää, kiinnostukset.
  5. Hyödynnä mobiilin uusia vaikutuskeinoja, esim. rich media ja pystyvideo.

Älä siis lomaile onnesi ohi, vaan hyödynnä tuhannen taalan paikka tavoittaa kohderyhmäsi.

Kirjoittaja Aki Ronkainen toimii Otavamedian mediamyynnin digitiimissä myyntipäällikkönä. Aki innostuu helposti sekä uusista asioista että teknologioista ja tavoittelee yhteisiä onnistumisia asiakkaiden kanssa.

Lähde: Tilastokeskus kesätilastot 2017

Lue myös Otavamedian aiempi kirjoitus:
Mediatalojen laatusisältö on datan paras ystävä

15.04.2019

Älyä mobiilimainontaan

Mobiilisivustoilla ja sovelluksissa käyttäjä selaa usein sivua alaspäin nopeasti ja sivuuttaa yläosan mainokset. Mobiilissa kaikista parhaiten toimivat mainokset, jotka ovat hieman alempana sivustolla ja etenkin artikkelin sisällä.

lue lisää

10.12.2018

Mitä ohjelmallisen kentässä tapahtuu vuonna 2019?

Tässä kirjoituksessa pureudun vuonna 2019 ohjelmallisessa ostamisessa nouseviin teemoihin: itseostamiseen, videoon, mobiilin, dataan ja brändiformaatteihin.

lue lisää

14.06.2018

Mainostaja – miksi olla kesällä hiljaa? Koko Suomi on silloin liikkeellä

Kesä näkyy myös vahvasti kuluttajien kukkarossa, silloin tehdään paljon ostopäätöksiä.

lue lisää

28.05.2018

Vertikaalivideossa käyttökokemus on keskiössä

Käyttäjäystävällinen vertikaalivideo tuo saumattoman käyttökokemuksen ja sitouttaa käyttäjät viettämään aikaa brändin parissa.

lue lisää