IAB Finland & IAB Australia uuteen blogiyhteistyöhön
IAB Finland & IAB Australia uuteen yhteistyöhön
Edellisessä postauksessani kerroin vierailustani Sydneyssä IAB Australian toimistolla. Näiden pallon toisilla puolilla sijaitsevien toimistojen yhteistyötä tullaan jatkossa kehittämään, sillä Sydneyssä on päätetty seurata Suomen esimerkkiä ja perustaa oma blogi myös Australiaan.
Tähän liittyen AU:ssa halutaan hyödyntää Suomesta saatuja kokemuksia. Näin minulle muodostui nyt hieno tilaisuus jäädä työskentelemään upeassa Sydneyssä noin puoleksi vuodeksi. Käytännössä vierailen IAB:n kautta erilaisissa alan tapahtumissa, joiden pohjalta bloggaan heidän tulevassa blogissaan.
Tulemme myös laatimaan usean asiantuntijan TOP-listan, joita käyn tapaamassa ja kutsumassa bloggaajiksi uuteen verkkomainonnan edistystä ajavaan asiantuntijablogiin. Jatkan tuttuun tapaan työskentelyä myös IABlogin parissa, jonka postauksissa tulen varmasti hyödyntämään Australiassa saamiani kokemuksia.
Nina Nyman IABlogin vierasbloggaajaksi
IAB AU:ssa minua kohtasi yllätys. Sydneyssä nimittäin vaikuttaa suomalainen vahvistus Nina Nyman, joka toimii heidän Events, Education & Training Managerina. Nina on pitkän linjan digialan ammattilainen, joka on aiemmin työskennellyt mm. IAB UK:ssa. Hän lupautui vierailemaan lähiviikkoina tarjoamassa kansainvälistä näkökulmaa suomeksi IABlogiin.
Kuten IABloggaajat usein omissa bloggaajaprofiileissaan kertovat itsestään ja omista harrastuksistaan, voin kertoa Ninan puolesta hänen olevan todella liikunnallinen henkilö sekä innokas Ironman-harrastaja. Meitä yhdistävän pyöräilyharrastuksen tiimoilta sain hyödyntää IAB:n verkostoa uudenlaisella tavalla - lainaamalla Ninan pyörää Sydneyssä ollessani.
Ninalle paljon kiitoksia lainasta & tervetuloa IABlogin bloggaajarinkiin :)
***
New Cooperation between IAB Finland and IAB Australia
In my last post I talked about my visit to the IAB Australia offices in Sydney. Within these two offices, located just at the opposite sides of the world, we will start a new kind of cooperation. In Sydney they have decided to start a similar online advertising blog to the one we have already launched last year in Finland.
IAB AU is looking to use our experience that we have gathered during IABlogi’s launch in Finland. For this reason I’ve got a great opportunity to go work in beautiful Sydney for six months.
In practice I will be visiting several events and seminars and blog about those in their new online advertising blog. We will also make a “top experts list” about local online advertising experts, who I will meet and invite to become our bloggers.
I will still continue with IABlogi as usual and I will definitely use the experiences and information that I get from Australia in the IABlogi posts.
Nina Nyman - IABlogi’s new guest blogger
It was a nice surprise that in Sydney’s IAB office they have a Finnish person called Nina Nyman, who is working there as an Events, Education & Training Manager.
Nina has got a long experience in digital advertising and she has worked previously for example at IAB UK. She promised to visit as a guest blogger in the near future and offer some international point of views to IABlogi in Finnish language.
As the IABloggers usually tell something about themselves in their blog profiles, I would like to tell something about her. Nina is a very active person who loves all kind of sports. For example, one of her hobbies is Ironman competitions. Because we both love cycling, I was able to use IAB's global network in a brand new way – by borrowing her bicycle during my visit in Sydney.
Thank you so much Nina – and welcome to join in our blogger team of IABlogi :)
28.03.2013
IAB Finland & IAB Australia uuteen blogiyhteistyöhön
IAB Australiassa halutaan hyödyntää Suomesta saatuja kokemuksia ja Sydneyssä on päätetty seurata Suomen esimerkkiä ja perustaa oma blogi myös Australiaan.
lue lisää