Icon
IAB Jäsenesittely: Emmi Vilkanen ja SeenThis Uutiset & blogi

IAB Jäsenesittely: Emmi Vilkanen ja SeenThis

01.07.2024 | IAB Finland

Tässä blogisarjassa tutustumme IAB:n uusiin jäseniin hieman paremmin! Nyt on vuorossa Emmi Vilkanen ja SeenThis.

 

                                  Emmi Vilkanen, Sales Manager

 

Kerro hieman työnantajastasi sekä myös itsestäsi?

SeenThis on alunperin ruotsalainen mainosteknologia-alan yritys, jonka ydinosaamista on adaptiivinen striimausteknologia. Teknologian avulla pystymme lyhentämään mainosten latausaikoja, parantamaan mainonnan laatua sekä vähentämään turhaa datasiirtoa. Käytännössä samanaikaisesti parannamme mainonnan tuloksia ja pienennämme sen aiheuttamia ympäristövaikutuksia! Asiakkaisiimme kuuluu niin mediatoimistoja, julkaisijoita, mainostoimistoja kuin mainostaja-asiakkaitakin.

Olemme SeenThisin ensimmäiset Suomen työntekijät, mutta SeenThis on meille molemmille tuttu jo vuosien takaa mediatoimistoajoilta. Molemmilla oli teknologiasta vain hyviä kokemuksia, joten päätös lähteä mukaan rakentamaan SeenThisille paikallista edustusta Suomeen syntyi helposti. Tällä hetkellä tukikohtanamme Suomessa toimii Epicenter Helsinki, saa tulla moikkaamaan!

Mitä odotuksia teillä on IAB-yhteistyöltä?

Haluamme vaikuttaa omalta osaltamme toimialan kehitykseen ja osallistua aktiivisesti keskusteluun muiden alan asiantuntijoiden kanssa. Ja tietysti samalla tutustua uusiin tyyppeihin!

Mitä aiotte tuoda IAB-yhteisöön?

Haluamme olla mukana kehittämässä digimainontaa ja sisällön jakelua paremmin toimivaksi. SeenThisin striimausteknologia sekä parantaa mainonnan laatua että vähentää sen ympäristövaikutuksia, joten meillä on varmasti paljon annettavaa tässä! SeenThisillä on myös globaalisti vankkaa kokemusta IAB-toiminnasta sekä tiiviitä yhteistyömalleja niin mediatoimistojen kuin julkaisijoidenkin kanssa , joten odotamme innolla yhteistyön syventämistä Suomessakin.

Mitkä ovat teidän tärkeimmät viestit ja painopisteet vuonna 2024?

Tärkein viestimme asiakkaille on, että kenenkään ei pitäisi enää tänä päivänä internetissä joutua valitsemaan laadun ja nopeiden latausaikojen välillä. Vastaavasti myös mainonnan tulokset ja matalampi hiilijalanjälki ovat asioita, joita voidaan kehittää parempaan suuntaan samanaikaisesti. Kasvamme kovaa vauhtia ja vuonna 2024 olemme jo saaneet uuden paikallisen SeenThis-edustuksen Suomen lisäksi Hong Kongiin. Seuraavana vuorossa on kymmenes toimistomme, joka avataan Puolaan!

Haluatko antaa loppuun parhaat vinkkisi intensiivisestä työviikosta palautumiseen?

Aina ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen - anna itsellesi aikaa tehdä juuri SE kiva juttu, johon ei kiireiltä ole ollut hetkeen aikaa! :) 

 

 

IABlogin Facebook kommentit

Artikkeli Kvartaalitiedotteet Uutiset
Verkkomainonta maltillisessa kasvussa vuoden toisella kvartaalilla

Verkkomainonnan määrä vuoden 2025 toisella kvartaalilla oli noin 179 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä nousi +1,4 prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta oli Q2/2025 aikana +56 %.

lue lisää

23.09.2025

Verkkomainonta maltillisessa kasvussa vuoden toisella kvartaalilla

Verkkomainonnan määrä vuoden 2025 toisella kvartaalilla oli noin 179 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä nousi +1,4 prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta oli Q2/2025 aikana +56 %.

lue lisää

23.09.2025

Attention ja vastuullisuus – digimainonnan uusi voimapari

Digimainonnassa puhutaan yhä enemmän attentionista – siitä, että henkilö todennettavasti katsoo tai kuulee mainosta, jolle on altistunut. Samalla vastuullisuus on noussut keskeiseksi teemaksi, ei vain yritysten arvoissa vaan myös konkreettisissa mediavalinnoissa ja tuotantotavoissa. Kun suunnittelet kampanjaa, attentionin ja vastuullisuuden yhdistäminen ei ole vain mahdollista – se on luonnollinen osa modernia, eettistä ja tehokasta mainontaa.

lue lisää

13.08.2025

Nimitysuutinen: IAB Finlandin uusi vetäjä kasvoi digimarkkinoinnin osaajaksi nuorten mukana

Anni Lintula aloitti 1. elokuuta IAB Finlandin toiminnanjohtajana. Aiemmin hän on toiminut muun muassa A-lehtien B2B-liiketoiminnan johtajana, yritysasiakkuuksien luovana johtajana ja nuorten medioiden liiketoiminnan johtajana. Lintulalla on myös taustaa palkittujen digimainonnan konseptien kehittäjänä. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta.

lue lisää

19.06.2025

Anni Lintula IAB Finlandin toiminnanjohtajaksi

IAB Finlandin hallitus on nimittänyt Anni Lintulan organisaation uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.8.2025.

lue lisää