Icon
IAB Finlandin hallituksen puheenjohtajaksi Jarkko Kyttänen Uutiset & blogi

IAB Finlandin hallituksen puheenjohtajaksi Jarkko Kyttänen

15.03.2012

IAB Finlandille valittiin tänään uusi hallitus ja uutena puheenjohtajana aloitti Sanomien Verkkomediamyynnin johtaja Jarkko Kyttänen. Hallitus on asettanut tavoitteekseen edelleen verkkomarkkinoinnin ja -mainonnan kasvun edistämisen. IAB:n tehtävä on kommunikoida verkkomarkkinoinnin tehosta ja voimasta sekä tiivistää yhteistyötä rinnakkaisyhdistysten kanssa.

”Verkkomainonta eri muodoissaan kasvaa vahvasti Suomessa myös tulevina vuosina. Verkkomainonta antaa uusia mahdollisuuksia pienillekin yrityksille oman myyntityönsä kehittämiseen. IAB haluaa vahvasti edesauttaa mainostajia verkkomainonnan hyödyntämisessä”, toteaa tuore hallituksen puheenjohtaja Jarkko Kyttänen.

Verkkomainonnan osuus kasvoi vuonna 2011 lähes 16 %:iin. Verkkomainonta edustaa kolmanneksi suurinta mediaryhmää sanomalehtimainonnan (41,6 %) ja tv-mainonnan (20,3 %) rinnalla. Vuoden 2011 yhteenlaskettu panostus verkkomainontaan oli 220,7 miljoonaa euroa, ja kasvua edellisvuoteen oli yhteensä 8,2 %.

IAB Finlandin teettämän asiantuntijakyselyn mukaan verkkomainonnan ennustetaan kasvavan keskimäärin 15 % vuoden 2012 alkupuoliskolla. Kasvun kohteita ovat arvioiden mukaan display- ja hakumainonta.

IAB Finlandin tärkeimpiä painopistealueita vuonna 2012 ovat verkkomainonnan kehittäminen vahvistamalla internetin ja interaktiivisen viestinnän roolia yhteisten standardien ja alalla tapahtuvan koulutuksen avulla. Lisäksi IAB tulee olemaan vahvasti mukana kehittämässä alan itsesääntelyä mm. implementoimalla kohdistetun verkkomainonnan uuden käytännesäännön (Online Behavioral Advertising - OBA Framework) Suomeen.

IAB Finland ry:n hallitus kaudelle 2012 on seuraava:

Jarkko Kyttänen, Sanoma, puheenjohtaja
Henrik Laine, MTV, varapuheenjohtaja
Markus Hakala, Activeark
Hanna Länsivuori, Aller / Suomi24
Asmo Halinen, Alma Media
Janne Pullinen, Fonecta
Juha Halmesvaara, Mediatoimisto Voitto
Jani Savolainen, Microsoft
Jukka Pulkkinen, Otavamedia
Maria-Theresia Westerback, SOK
Ari Kärpänen, Talentum
Ville Wikström, TNS Gallup

Lisätietoja:

Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, etunimi.sukunimi(at)iab.fi
Jarkko Kyttänen hallituksen puheenjohtaja, IAB Finland ry, 040 703 5190, etunimi.sukunimi(at)sanoma.fi

BLOGI
Tule mukaan menestykseen – MIXX Awards hakee yhteistyökumppaneita ensi kevään tapahtumaan!

IAB MIXX Awards on värikäs ja iloinen tapahtuma, joka kokoaa yhteen digimarkkinoinnin innovaatiot ja edelläkävijät juhlimaan alansa huippusaavutuksia. Keväällä 2023 ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma keräsi huiman suosion ja sai osakseen paljon kiitoksia niin osallistujilta kuin järjestäjiltäkin. Tämän myötä on päätetty järjestää tapahtuma myös ensi keväänä.

lue lisää

02.11.2023

Tule mukaan menestykseen – MIXX Awards hakee yhteistyökumppaneita ensi kevään tapahtumaan!

IAB MIXX Awards on värikäs ja iloinen tapahtuma, joka kokoaa yhteen digimarkkinoinnin innovaatiot ja edelläkävijät juhlimaan alansa huippusaavutuksia. Keväällä 2023 ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma keräsi huiman suosion ja sai osakseen paljon kiitoksia niin osallistujilta kuin järjestäjiltäkin. Tämän myötä on päätetty järjestää tapahtuma myös ensi keväänä.

lue lisää

22.09.2023

Digitaalisen audiomainonnan markkina kasvaa Suomessa: Estimaatti näyttää jopa 27% kasvua

IAB Finland on jälleen kerran estimoinut digitaalisen audiomainonnan markkinaa Suomessa. Vuonna 2022 digiaudion kokonaismarkkinan arvo on noin 7,1 miljoonaa euroa, mikä merkitsee 27% kasvua verrattuna vuoteen 2021. Digitaalisen audion markkina-arvio vuonna 2021 oli oli 5,6 miljoonaa euroa.

lue lisää

31.08.2023

Verkkomainonta koki pienen laskun vuoden 2023 toisella kvartaalilla

Suomen verkkomainonnan määrä saavutti lähes 174 miljoonaa euroa vuoden 2023 toisella kvartaalilla, mikä on noin puolen prosentin lasku edellisvuoteen verrattuna. Digitaalinen mainonta edustaa kuitenkin edelleen 54 % koko maan mediamainonnasta, osoittaen digimainonnan keskeisen roolin mainosmarkkinoilla.

lue lisää

31.05.2023

MIXX Awards juhlahumua Valkoisessa Salissa

Keräsimme alan ammattilaiset yhteen juhlimaan saman katon alle riemukkaaseen jälleennäkemiseen. Tässä valikoituja otoksia viime torstain 25.5. MIXX Awards gaalasta sekä linkit kaikkiin kuviin

lue lisää