Härmäläinen South By Southwestissä
South by Southwest (SXSW) on Austinissa Texasissa järjestettävä interaktiivisuuden, musiikin ja elokuvan messu. Tai ei oikeastaan… Enemmänkin se on festari, johon digi-, musa- ja leffa-ammattilaiset kokoontuvat vuosittain ihmettelemään, miten paljon maailmassa on vielä tuntemattomia asioita.
Tapahtuman mittasuhteet ovat maalaispojalle hieman käsittämättömät… Yleisöä muutama sata tuhatta. Näytteilleasettajia yli 2 000, puhujia lähes 5 000, joiden joukossa muun muassa vapaaotteluorganisaatio UFC:n Dana White ja Ronda Rousey, räppäri Snoop Dogg ja Teslan pääsuunnittelija Franz von Holzhausen. Tapahtuman budjetti on noin 250 miljoonaa dollaria. Vuonna 2007 tapahtumassa oli ensi kertaa esillä silloinen startup nimeltään Twitter, joka triplasi käyttäjäkuntansa messujen ansioista.
Itse vaikutin enemmänkin festareiden “nörttiosastolla” eli Interactiven näytteilleasettajana. En onneksi joutunut siellä aivan yksin olemaan, sillä hallissa oli noin tuhat muuta loosia ja yli 70 000 vierailijaa. Maiden kirjo oli valtaisa, mutta ikävästi Suomesta paikalle oli uskaltautunut mFabrikin lisäksi vain Beddit. Toki pohjoismaisen looshin järkkääjänä oli suomalainen Peter Green oman firmansa kautta, eli meitä oli näin 3 firmaa.
Ruotsalaiset vetivät asian isommin. Ruotsi ei osallistunut muiden pohjoismaiden looshiin, vaan teki omansa. Heitä olikin noin 30:stä eri firmasta, ja osastolla vieraili bändejä ja puhujia esiintymässä. Taas oltiin naapureista jäljessä ja pahasti.
Tapahtuma itsessään oli suomalaiselle firmalle suunnattoman arvokas ihan jo siitä syystä, että pääsimme pitkästä aikaa leikkimään isojen poikien sarjassa. Liidejä kertyi, ja uudet tuotteemme otettiin ihailulla vastaan.
Vaikka Suomen edustus oli tapahtumassa kokonaisuudessaan himppasen vaatimaton, niin meidän ei ole mitään syytä vaipua häpeään osaamisemme suhteen. Ongelmana on vain osaamisen esille tuonti. Tästä hyvänä esimerkkinä on case, jossa Microsoft osti kalifornialaisen startupin. Hassua tässä on se, että edustamani firma on tehnyt samaa asiaa jo tovin, ja tuotteeseen kuuluu paljon muitakin ominaisuuksia. Me emme vain olleet esillä tarpeeksi. Tästä voi vain oppia sen, että Suomi markkinana ei todennäköisesti tule vastaavia tarinoita kertomaan, vaan innovaatioita kehittävien firmojen on vain jalkauduttava kyseisiin tapahtumiin raivolla ja tuotava ylpeästi leuka pystyssä omaa osaamistaan ilmi.
No mitä ne muut tarjosivat? Kun nörtit päästetään keksimään, niin mitä ihmeellisimpiä ideoita saadaan aikaiseksi. Ennen kaikkea Japani on kunnostautunut tekemään jotain sellaista, joka voidaan tyynesti vetää kategoriaan ”WTF?” Miltä kuulostavat esimerkiksi 3D-printattavat Bratz-nuket, jotka voidaan kännykkäapplikaation avulla laittaa muodostamaan tyttöbändi? Entäs applikaatiolla ohjattavat kengät, joiden väriä voidaan vaihtaa fiiliksen mukaan? Yleensäkin tapahtuman innovaatio-osastolla olivat näkyvillä eritoten wearable-teknologiat, AR, robotiikka ja some. Tapahtuman mobiilipuolesta on kirjoitettu ansiokas blogi Moburstin toimarin toimesta.
Summataan: Me emme ole missään nimessä jäljessä osaamisen saralla! Me olemme jäljessä markkinassa siksi, että osaamiseen ei investoida. Viekäämme siis osaamistamme raivolla sinne, missä investoidaan!
IABlogin Facebook kommentit
BLOGI
IAB Europen AI in Advertising -työryhmän laatima AI Prompting Guide avaa selkeästi promptauksen taustalla olevan ajattelun ja käytännön keinot. Opas auttaa ymmärtämään, miten tekoälylle kannattaa “puhua”, jotta lopputuloksena syntyy laadukkaita, luotettavia ja tarkoituksenmukaisia vastauksia. Ohjeistus soveltuu niin chat-pohjaisten työkalujen kokeilijoille kuin edistyneitä AI-ratkaisuja kehittäville organisaatioille.
lue lisää14.01.2026
IAB Europen AI Prompting Guide – opas tehokkaampaan ja vastuullisempaan tekoälyn käyttöön digimainonnassa
IAB Europen AI in Advertising -työryhmän laatima AI Prompting Guide avaa selkeästi promptauksen taustalla olevan ajattelun ja käytännön keinot. Opas auttaa ymmärtämään, miten tekoälylle kannattaa “puhua”, jotta lopputuloksena syntyy laadukkaita, luotettavia ja tarkoituksenmukaisia vastauksia. Ohjeistus soveltuu niin chat-pohjaisten työkalujen kokeilijoille kuin edistyneitä AI-ratkaisuja kehittäville organisaatioille.
lue lisää14.01.2026
IAB Finlandin partneriverkosto päivittyy – Industry ja Premium partnerit vuodelle 2026
IAB Finlandin partneriverkosto on päivittynyt vuoden 2026 alussa. Uudet ja vahvistetut kumppanuudet tukevat IAB:n tavoitetta kehittää digimainontaa ja digitaalista liiketoimintaa Suomessa entistä läpinäkyvämmin, tuloksellisemmin ja yhteistyölähtöisemmin.
lue lisää13.01.2026
Tekoäly, retail media ja tuloksellisuus – näin digimainonnan kenttä muotoutuu vuonna 2026
IAB Finlandin toiminnanjohtaja Anni Lintula nostaa esiin kolme digimainonnan keskeisintä trendiä. Nämä teemat ovat myös IAB Finlandin vuoden 2026 painopisteet, jotka näkyvät kaikessa tekemisessämme, kuten tapahtumissa, koulutuksissa työryhmätyössä ja IAB Finlandin julkaisuissa.
lue lisää05.01.2026
Kyselyvastauksilla konkreettista hyvää
IAB Finland toteuttaa vuosittain useita kyselyitä, joiden tavoitteena on kartoittaa digimainonnan ja -markkinoinnin tilaa eri sektoreilla. Kyselyt tarjoavat arvokasta tietoa koko toimialan kehityksen tueksi – mutta vuonna 2025 niillä oli myös toinen, yhtä tärkeä vaikutus.
lue lisää